Antin LK-ilta

Lauantaina 8.4.2000

Suomalaista ruokaa suomen kielen päivän aattona, vaikka olikin hieman ohi oikeasti. Tarkemmin ajateltuna vanhaa, eikun siis tuoretta, mutta perinteistä Karjalaista Lihaa. Kenties sivuun eksyi muutama vihannes, kun jostain niitä löytyi. Vastoin yleistä odotusta, ruokaan ei eksynyt chiliä, vaan muutamia valkosipuleita lisukkeisiin. Aterian valmistus suorittui edellisenä yönä hauduttamalla miedolla lämmöllä mukavassa liemessä.

Jos haluat oikeasti tietää mitä tuolloin tapahtui, voit lukea pötykirjan. Lyhyt yhteenveto tapahtumista kuitenkin tässä:

Päiväksi oli valittu lauantai 8.4.2000, Suomen kielen päivän aatto, ja alkamisajankohdaksi noin kaksi tuntia puolen päivän jälkeen. Joku eksyi paikalle jo hieman etuajassa, mutta älkäämme syrjikö häntä huonosta ajantajusta. Koollekutsujana olin minä, Mickut, sillä minulle oli edellisellä kerralla langennut virtuaalikauha, ja paikalle saapuivat Lyn, 3, Kraba, Ykö (ja koira) sekä Jnk. Tarkennuksia nimiin saa asianomaisilta itseltään.

Koskapa virallinen kutsu oli kertonut tapahtuman olevan LK:n kokous, oli käytössämme myös esityslista kokouksen järjestymisestä.

  1. Kokouksen avaus.
  2. Kokuksen laillisuus ja päätäntävaltaisuus.
  3. Kauhan käyttäjien valinta.
  4. Pötykirjan tarkastajan valinta.
  5. Keskustelua maailman parantamisesta.
  6. Alkuruoka.
  7. Keskustelua paremmasta maailmasta ja tulevaisuudesta.
  8. Pääruoka ja lisukkeet.
  9. Neuvottelu uuden maailmanjärjestyksen nokkimisjärjestyksestä.
  10. Pääruoan ylistys.
  11. Väittely ja äänestys: "Suomen kielen asema 1000 vuoden kuluttua".
  12. Jälkiruoan arpominen ja jako.
  13. Suljettu huutoäänestys seuraavasta Virtuaali Kauhan saajasta.
  14. Jälkiruokajuomien nauttiminen.
  15. Kokouksen päättäminen.
  16. Maailman parannus.