Pötykirja Lihat Kourissa-klubin ateria 8.4.2000 Isäntänä Antti Kuntsi, paikkana Konala Osallistujat: Jaana, Lynoure, Viljo, Tommi, Mikko Ensimmäiset vieraat saapuivat kahden aikoihin, ja kommentoivat ilmassaleijuvaa lihan tuoksua. Miespuoliset osallistujat saapuivat yhteiskuljetuksella, ja jäimme odottelemaan seurueeseemme naiskauneutta. Aloitin alkupalojen viimeistelyn, eli pelmenien keiton, ja neitojen saavuttua aloimme ruokailun. Pötykirjan tarkastajaksi valittiin vapaaehtoiseksi ilmoitautuva Jaana, ja aterian kauhankayttajaksi Lynoure. Pelmenien kulutus oli aluksi varovaista johtuen näiden kiehtovasta ulkonäosta ja mausta, mutta lopulta ruoanhimo voitti kohtuuden, ja pelmenit kohtasivat loppunsa ja viinilasit täytettiin - toiset viinilla ja toiset kuplivalla. Keskustelu rönsyili vapaana, kun pääruoka saapui pöytään: Karjalan Paistia ja RasvaPorkkanoita. Kauhankäyttäjä jakoi Paistia lautasille, ja porkkanat kiersivät vähenevällä miesvahvuudella pöytää. Pääruoan aikana keskustelu keräsi lisää vauhtia, ja Lynoure kehui ensi kertaa syövänsä hyvää porkkanaa. Liha oli mureutunut mainiosti hieman yli seitsentuntisen haudutuksen aikana, ja oli suussasulavaa ja maukasta. Kun puheenaihe lipui Lynouren ihmettelyyn oman vuoronsa järjestämisen pienistä teknisistä yksityiskohdista, Jaana lupautui seuraavaksi Virtuaalikauhan kantajaksi. Virtuaalikauhaan konkreettista vastinetta kohtaan esitettiin muutamia suunnitelmia: tuo jalo puinen kauha tulee kantamaan tekstin "Lihat Kourissa" ja jokainen klubi-illan järjestäjä saa ensimmäiseltä kerraltaan kauhaan etunimensa alkukirjaimen ja sukunimen. Koska kauhan pinta-ala on kuitenkin rajallinen, ja kauha loppuu joskus, päätettiin että kauhan tullessa täyteen on ostettava uusi kauha, ja vanha kauha on ripustettava nähtäville kunniapaikalle. Keskustelun eksyttyä hämärille syrjäkujille, hyvyyteen ja ruokaan, saimme kirjattua pari varsin maukasta lainausta: "Pizza on vähän niin kuin seksi: kun se on hyvää, se on todella hyvää ja kun se on huonoa, se on silti aika hyvää." "Pizza on vähän niin kuin seksi: otetaan yleisesti hyväksytty alusta ja heitetään siihen sekalaista sälää päälle." Keskustelimme päivän edetessä iltaa kohti myöskin ihmisten painosta ja painoindekseista. Kun krabak valittiin puolueelliseksi, hän sanoi "Grrr", koska janka ja lyn silittivat vuorotellen krabakin hiuksia. Pääruokaa santsattiin muutamia kertoja, ja karjalan piirakatkin valmistuivat ajoissa, kaikkien yllättyessä tehokkaasta herätyskellosta. Tämän jälkeen keskustelu harhautui nopeahkosti meitä kaikki lähellä oleviin ajankohtaisiin sosiaalisiin ja seksuaalisiin aiheisiin. Jälkiruokana nautimme karpalokiisselia ja kermavaahtoa; kiisselin marjoista oli tosin omat epäilyksensä kaikilla osallistujilla, silla karpalot eivät heidän mukaansa maistu niin hyvalle, ja kermavaahtokin oli lähempänä kivetettyä kermaa pienen sekoitusonnettomuuden vuoksi. Puhuimme myos historiasta ja lukioajoista ja janka kertoi omia lukiomuistojaan psykologian kurssilta. Keskustelimme laista ja lain asettamista velvollisuuksista toimia vasikkana, kun Janka kertoi olleensa diktaattori lukion aikana, ja hänella oli täysi valta muihin ihmisiin. Jossain vaiheessa keskustelu siirtyi Tolkieniin, kirjallisuuteen ja ymmärrykseen ja elokuvista, erityisesti LotRista. Puheisiin eksyi myos lusikoiden ja haarukoiden pudotteluun ja pohjalaisten puukko-juttuihin, josta keskustelu sujuvasti siirtyi siveellisyyteen ja lauluihin, seka vanhoihin tapoihin aitoista ja muista vastaavista Jaana julisti jälkiruokajuomien aikana seuraavasti: "kohta tulee kesä, ja kaisaniemen puistossa voi istua ja laulaa". Juomien edettyä kirjaimellisesta useaan lasiin, keskustelu rönsyili jo varsin vapaasti aiheesta toiseen. Lynoure alkoi hätäillä poistumisensa suhteen noin kello 18.01, mutta onnistuneen viivytystaistelun jälkeenkin poistui jo klo 19.05. Illan lähetessä vaajaamatonta loppuaan Jaana kertoi kokemuksiaan Keniasta, alkaen kiehtovasta ravintolasta, jonne LKn on joskus tehtävä tutkimusmatka. Hyvän ajan kuluttua, kun kaikki olivat tyytyväisiä illan antiin, poistuivat loput aterioijat hyvässä järjestyksessä kohti keskustaa ja illan rientoja. Loppuyhteenvetona voinenkin todetta etta Lihat Kourissa -klubin toiminta on jatkunut hyvänä, maukkaana ja elinvoimaisena.