Edellisen neulakintaan seuraaja on päässyt melkein peukalohaaraan, mutta koska en noudattanut ohjetta, ja teen nämä erillisinä projekteina, on tämä toinen kinnas huomattavasti edellistä kapeampi. Neulontajälki on tosin varsin säännöllistä ja säntillistä, pitäisi kai käydä ostamassa vyyhti pari lisää samaa lankaa, ja tehdä tälle pienemmälle ja sille isommalle samankokoiset parit.
Sunnuntaina kävin Tallinnassa pitkästä aikaa. Vanha kaupunki alkaa näyttää jo todella hyvältä, joulutori oli pieni pettymys (sälää, muttei mitään oikeastaan kiinnostavaa), ja sunnuntai-aukioloajat kaupoissa hieman rajoittivat shoppailua. Mutta uusi viimekesänä(?) auennut miehitysmuseo (tai mikä olikaan nimeltään) oli mainio, sinne kannattaa mennä jos käy Tallinnassa. Museo sijaitsee Toompean vieressä, kävele raatihuoneentorilta vapauden aukiolle, ja käänny isoa tietä oikealle, ohi oopperatalon (jos en ihan väärin muista, tai sit se oli joku muu museo), Miehitysmuseo on tien oikealla puolella oleva modernin näköinen rakennus.
Sunnuntai-iltana kävimme syömässä Olde Hansassa, ruoka oli perinteiseen tapaan hyvää. Hieman aikaisemmin tuli löydettyä joku suhtkoht uusi paikka, josta sai hyvää oman talon olutta, ja ruokalistakin oli hyvänoloinen, selvä illanistumispaikka, semmoisen haluaisi Helsinkiinkin. Olde Hansaan saapuivat seuraksi osakunnan ystävyysjärjestön korp! Amicitian pari vanhaa tuttua, ja tulikin mieleen, että miksikäs en ole opetellut viroa, niin voisin mennä käymään Tartossa keväällä ja jopa saattaisin ymmärtää ympärillä puhuvia ihmisiä.
2003-12-17
2003-12-09
nosturikin viettävät joulua
Kävelin juuri kampin montun ohi, ja siellä näyttää olevan jo täysi joulurähinä nostureilla menossa, niinkuin kuvasta näkyy.
Ekassa nosturissa (nro6) on vastapainon päällä joulukuusi, ja nosturin 1 yläosa on koristeltu kauniilla valoköydellä.
2003-12-08
Mobiililogausta
Tässä välissä voisi kai mainita, että nyt voin olla postaamatta logientryjä kännykänkin kautta. Pienen pätsäyksen ja pulauttimenkirjoittamisen jälkeen .procmailrc:heni ilmestyi pieni resepti, joka syöttää tietyt kännykästäni tulevat viestit mtpost.py-kikkareelle, joka puolestaan tekee blogi-entryn käyttäen hyväksi hieman pätsättyä MTShell-1.107 pulautinta.
Softavaatimuksia: mtpost.py vaatii toimiakseen Python-2.2:n tai uudemman sekä Python Imaging Libraryn. MTshell vaatii perlin ja paljon kirjastoja, sekä Movable Type:n, ja vieläpä sellaisen installaation, joka käyttää MySQL-kantaa taustavoimana.
Softavaatimuksia: mtpost.py vaatii toimiakseen Python-2.2:n tai uudemman sekä Python Imaging Libraryn. MTshell vaatii perlin ja paljon kirjastoja, sekä Movable Type:n, ja vieläpä sellaisen installaation, joka käyttää MySQL-kantaa taustavoimana.
mobiilikoe
Tämä on ensimmäinen yritykseni lähettää kännykästä päivitys logiin. Kirjoittaminen on ainakin paljon hitaampaa kuin koneella, mutta jos kaikki pelaa, on tässä viestissä liitteenä screenshot pätkästä toteuttavaa koodia.
Neulakinnastekniikkaa
Onnistuin pitkällisen säätämisen jälkeen saamaan aikaiseksi elämäni ensimmäisen neulakinnastekniikalla tehdyn kintaan. Materiaalina on julmetun paksua harmaata villalankaa, neulana katajainen kinnasneula, ja jälki vähän hapuilevaa kintaan yläpäässä, mutta alaosa on jo varsin säännöllistä. Peukalon kohdalla tuli jotenkin kädetettyä, aloitin peukalon kaventamisen kierrosta liian aikaisin, enkä jaksanut purkaa riittävän pitkälle, joten se on hieman kapea. Toivottavasti lanka ei kutistu ihan kauhean paljon pesussa, tai kintaasta tulee koriste-esine.Vielä pitäisi toinen samanlainen saada tehtyä. Teen tottakai miehiseen tapaan ohjeen vastaisesti, eli ensin toisen, ja sitten toisen, enkä kahta kinnasta yhtaikaa. Tuloksen on luultavasti kaksi hyvin erinäköistä ja kokoista kinnasta, mutta mitä pienistä, eihän kukaan ole täysin symmetrinen muutenkaan :-)
2003-12-03
Pamauksen jälkeinen olo
Tai "C++ tappaa talossa ja puutarhassa."
Viime viikonloppu oli rankka, torstai-iltana alkoi armoton aherrus saada C++ ohjelmointitekniikan kurssin toinen harjoitustyö (kyllä, juuri se liian iso harjoitustyö) valmiiksi ennen sunnuntai-iltaa, sillä sunnuntaina olisi taas vuorossa Pamaus, tuo akateemisista pöytäjuhlista hauskin.
Pamauksen revyymestarina oleminen oli pelottava kokemus, nyt sain viimeistään ensimmäiset harmat hiuksein, mutta eivät ne päässä kauaa pysyneet, sitä tahtia tuli revittyä esitystä välillä lavan takana seuratessa niitä päästä revittyä :-)
Yleisö onneksi (muutamaa lukuunottamatta) oli sentään kohteliasta, ja nauroi sopivissa paikoissa. Ei se revyy sentään ihan riman ali mennyt, melkein kaikki unohdukset paikattiin sopivalla improamisella, mutta selvästi erottui se, ettei meillä ehtinyt olla yksiäkään semmoisia treenejä missä olisivat olleet kaikki henkilöt paikalla yhtaikaa.
Jatkot SavOssa olivat hauskat, niistä ei enempää, paitsi että aamulla oli pientä tuskaa pysyä pystyssä tavaroita roudatessa, kiitos tuon alussa mainitun projektin aiheuttaman ylirasituksen ja lievien flunssaoireiden. Ihmisen ei ole selvästikään hyvä raataa kolmea päivää putkeen, ensimmäistä kertaa koko akateemisen historiani aikana jäi sillis välistä, ja nolosti vain puhtaan väsymyksen takia.
Viime viikonloppu oli rankka, torstai-iltana alkoi armoton aherrus saada C++ ohjelmointitekniikan kurssin toinen harjoitustyö (kyllä, juuri se liian iso harjoitustyö) valmiiksi ennen sunnuntai-iltaa, sillä sunnuntaina olisi taas vuorossa Pamaus, tuo akateemisista pöytäjuhlista hauskin.
Pamauksen revyymestarina oleminen oli pelottava kokemus, nyt sain viimeistään ensimmäiset harmat hiuksein, mutta eivät ne päässä kauaa pysyneet, sitä tahtia tuli revittyä esitystä välillä lavan takana seuratessa niitä päästä revittyä :-)
Yleisö onneksi (muutamaa lukuunottamatta) oli sentään kohteliasta, ja nauroi sopivissa paikoissa. Ei se revyy sentään ihan riman ali mennyt, melkein kaikki unohdukset paikattiin sopivalla improamisella, mutta selvästi erottui se, ettei meillä ehtinyt olla yksiäkään semmoisia treenejä missä olisivat olleet kaikki henkilöt paikalla yhtaikaa.
Jatkot SavOssa olivat hauskat, niistä ei enempää, paitsi että aamulla oli pientä tuskaa pysyä pystyssä tavaroita roudatessa, kiitos tuon alussa mainitun projektin aiheuttaman ylirasituksen ja lievien flunssaoireiden. Ihmisen ei ole selvästikään hyvä raataa kolmea päivää putkeen, ensimmäistä kertaa koko akateemisen historiani aikana jäi sillis välistä, ja nolosti vain puhtaan väsymyksen takia.
2003-10-29
Kuoroleiri
Mennäviikonloppuna oli kuoroleiri Siuntion Vidablickissa, partiolaisten jossain paikassa.
Lauantai-aamu valkeni kylmänä ja lumisena, lunta satoi ihan kohtuudella kun lähdin liikkeelle noin kello 7.30 raaputtamaan auton ikkunoita puhtaaksi, ja sitten kohti Koivukylää hakemaan ensimmäistä kyyditettävää. Jostain syystä sain hyvän idean soittaa ensin, että mikä on tilanne, ja puhelimeen vastasi hyvin uninen, puhelinsoittoon herännyt nuori sopraano. Jäisellä lumella seikkailin sitten Leppävaaran ja Munkan kautta Otaniemeen, ja pääsimme matkaan noin yhdeksältä, niinkuin alunperin oli sovittu.
Alkumatkasta päättelimme, että hyvä jos ehdimme perille ennen kymmentä, jolloin äänenavauksen pitäisi alkaa, ja arvoimme muiden kuorolaisten ehtimistä. Länsiväylällä oli jäistä loskaa pari senttiä, kaistanvaihto ei ollut erityisen miellyttävä operaatio.
Sää parani, tai ainakin ajo-olot, kun Länsiväylän moottoritieosuus päättyi, ja oli vain yksi, puhtaaksi ajettu kaista suuntaansa. Pääsimme Siuntion puolelle hyvissä ajoin ennen kymmentä, ja päätimme käydä kaupassa ostamassa aamiaista ja snäkkejä.
Noin viittätoista vaille 10 kaarsimme Vidablickin pihatielle, ja neitseellinen lumi kertoi meidän olevan ensimmäisiä. Kierros lipputangon ympäri, parkkiin, ja kamat kantoon. Ensimmäisenä on hyvä vallata sopiva punkka.
Päätimme vallata basso-Markun kanssa majoitusrakennuksen reunimmaisen huoneen, jonka jälkeen suunnistimme päärakennukseen laittamaan tuoleja treenejä varten valmiiksi. Hieman tasan jälkeen saapui toinen autollinen, ja pian loputkin. Jostain kumman syystä aamiaisteessä oli sienikeittomainen jälkimaku, syyksi epäiltiin vanhahkoja teepusseja.
Aamupäivän treenit lähtivät käyntiin venyttelyllä, heilumisella ja joo-joolla, sitten olikin biisien vuoro. En muista järjestystä, joten jätetään ne käymättä läpi. Joka tapauksessa biisit tulevat WiOLin maakuntakiertueelle, joten sinne vaan kaikki kuuntelemaan. Lauantain saldon huomasin ilokseni pystyväni ala-Dhen säännöllisesti varsin puhtaasti, ala-C ei tuota mahdottomia ongelmia, ja ylä-äänetkin melkein onnistuvat jo. Toimivaa äänialaa hieman yli kaksi oktaavia tällä hetkellä. Jossain välissä kuoro kuulosti oikein kivalta jopa takariviin, välillä taas ainakin me bassot olimme enemmän kuin eksyksissä.
Lounaskutsu kajahti joskus kahden paikkeilla, ja ryntäsimme kaikki syömään pestopastaa, ruoan jälkeen oli vuorossa lyhyt lumisota, ja sitten lisää laulua. Kaksi nuorta bassoa saivat päähänsä soittaa syntsan looppeja, lähinnä rumpu-sellaisia, erilaisina yhdistelminä.
Iltaruoasta mulle ei ole oikeastaan mitään havaintoa. Siinä oli ainakin sipulia ja porkkanaa, koska niitä me pilkoimme päivällä hieman lounaan jälkeen.
Illalla alkoi tyttöjen saunavuoro, ja pojat jäimme treenaamaan kaunista ja herkkää mieslaulua (se on kuulemma mahdollista) ja aloitimme Jääkärimarssilla. Ensimmäinen yritys oli lähinnä koominen, kaikki sekoilivat ympäri nuotistoa kirjoiteltuihin sanoihin, ja säkeistöt menivät kauniisti sekaisin. Pienellä kertauksella sentään saimme jonkinlaisen version laulusta aikaiseksi, mutta ei sitä kyllä kovin kauniiksi vielä voinut sanoa :-)
Pari tuntia laulettuamme muutamaa biisiä päätimme, että on aika aloittaa yleinen saunavuoro (välissä oli ollut myös ujojen poikien saunavuoro), ja suuntasimme saunalle. Saunassa treenasimme herkkiä serenadeja, kuten kersanttilaulua.
Ulkona oleva lumi oli houkutellut jo muutamia enkelinkuvia esiin, ja meidän saunavuoromme aikana niitä ilmestyi jokunen lisää. Lumi on kylmää myös kolmen sentin kerroksena.
Loppuillasta Markus, Tuomas ja Eki esittivät erittäin kauniisti, ja varsinkin tunteella, herkän serenadin, Tule kanssani kylpyyn, ja saivat raikuvat suosionosoitukset saunan tuvanpuolen väeltä. Esitys oli näkemisen arvoinen. Ja koska tänäyönä siirtyttiin talviaikaan, oli tietty tunti ylimääräistä aikaa käytettävissä, siispä saunalla laulettiin kitarasäestyksellä ja ilman muutamia tunteja, sekä syötiin suklaabanskuja ja makkaraa, sekä havainnoittin tyhjien pullojen kulmanopeuden muutosta.
Sunnuntai koitti yllättäen, ja oli aika vääntäytyä aamiaiselle, ja sen jälkeen sunnuntain treenisessioon. Alkujumppa ja äänenavaus, ja lisää laulua. Alussa oli pieniä ongelmia saada ihan kaikkea laulettua, mutta ekan tunnin jälkeen homma alkoi taas luistaa. Lounaskutsun kiiriessä saimme tietää että yhdellä sopraanoista oli syntymäpäivä, hänelle laulettiinkin heti Monia Vuosia. Tämän hyvin lyhyen biisin oppi suunnilleen kertalaakista.
Lounaaksi oli sunnuntaina risottoa. Lounaan jälkeen joku sai päähänsä tutkia kaikkien silmien värit, tästä kehkeytikin varsin monipuolinen tutkimus, jossa suuri osa yritti ehtiä tarkistamaan muiden silmien värin ennen treenien jatkumista. Drum'n'Bass bassot "soittivat" lauantain tapaan konemusiikkia syntikoilla.
Iltapäivällä pari laulua lisää, ja alkoi loppusiivous. Siivouksen jälkeen oli vuorossa yleistä härdelliä ja paluukyytien sumplimista, ja silloin selvisi että bassojen ääntenvalvojalla oli myös syntymäpäivä. Uusi esitys samasta biisistä, hieman vajaalla miehityksellä, ja ilman nuotteja. Ja koska Hannu ei hypännyt ikkunasta ulos, voisin kai olettaa ettei se sentään aivan karmivalta kuulostanut.
Paluumatkalle päästiin lähtemään noin neljältä, kierros taas lipputangon ympäri, ja nokka kohti Helsinkiä.
Pääsin kotiin hieman ennen kuutta, sain tavarat purettua, ja sitten pitikin tehdä C++-kurssin ensimmäinen harjoitustyö (String-luokka), aikaa deadlineen alle 24h. Homma oli valmis joskus yhdentoista aikaan, kunnes huomasin pienen sivulauseen, että C++n stringit osaavat käsitellä merkkijonoja, joissa on nulleja sisällä. Hieman reilun tunnin nysväyksen ja säädön jälkeen sain homman toimimaan, ja paketoin vastauksen. Lopputulos: 4/4 pistettä.
Lauantai-aamu valkeni kylmänä ja lumisena, lunta satoi ihan kohtuudella kun lähdin liikkeelle noin kello 7.30 raaputtamaan auton ikkunoita puhtaaksi, ja sitten kohti Koivukylää hakemaan ensimmäistä kyyditettävää. Jostain syystä sain hyvän idean soittaa ensin, että mikä on tilanne, ja puhelimeen vastasi hyvin uninen, puhelinsoittoon herännyt nuori sopraano. Jäisellä lumella seikkailin sitten Leppävaaran ja Munkan kautta Otaniemeen, ja pääsimme matkaan noin yhdeksältä, niinkuin alunperin oli sovittu.
Alkumatkasta päättelimme, että hyvä jos ehdimme perille ennen kymmentä, jolloin äänenavauksen pitäisi alkaa, ja arvoimme muiden kuorolaisten ehtimistä. Länsiväylällä oli jäistä loskaa pari senttiä, kaistanvaihto ei ollut erityisen miellyttävä operaatio.
Sää parani, tai ainakin ajo-olot, kun Länsiväylän moottoritieosuus päättyi, ja oli vain yksi, puhtaaksi ajettu kaista suuntaansa. Pääsimme Siuntion puolelle hyvissä ajoin ennen kymmentä, ja päätimme käydä kaupassa ostamassa aamiaista ja snäkkejä.
Noin viittätoista vaille 10 kaarsimme Vidablickin pihatielle, ja neitseellinen lumi kertoi meidän olevan ensimmäisiä. Kierros lipputangon ympäri, parkkiin, ja kamat kantoon. Ensimmäisenä on hyvä vallata sopiva punkka.
Päätimme vallata basso-Markun kanssa majoitusrakennuksen reunimmaisen huoneen, jonka jälkeen suunnistimme päärakennukseen laittamaan tuoleja treenejä varten valmiiksi. Hieman tasan jälkeen saapui toinen autollinen, ja pian loputkin. Jostain kumman syystä aamiaisteessä oli sienikeittomainen jälkimaku, syyksi epäiltiin vanhahkoja teepusseja.
Aamupäivän treenit lähtivät käyntiin venyttelyllä, heilumisella ja joo-joolla, sitten olikin biisien vuoro. En muista järjestystä, joten jätetään ne käymättä läpi. Joka tapauksessa biisit tulevat WiOLin maakuntakiertueelle, joten sinne vaan kaikki kuuntelemaan. Lauantain saldon huomasin ilokseni pystyväni ala-Dhen säännöllisesti varsin puhtaasti, ala-C ei tuota mahdottomia ongelmia, ja ylä-äänetkin melkein onnistuvat jo. Toimivaa äänialaa hieman yli kaksi oktaavia tällä hetkellä. Jossain välissä kuoro kuulosti oikein kivalta jopa takariviin, välillä taas ainakin me bassot olimme enemmän kuin eksyksissä.
Lounaskutsu kajahti joskus kahden paikkeilla, ja ryntäsimme kaikki syömään pestopastaa, ruoan jälkeen oli vuorossa lyhyt lumisota, ja sitten lisää laulua. Kaksi nuorta bassoa saivat päähänsä soittaa syntsan looppeja, lähinnä rumpu-sellaisia, erilaisina yhdistelminä.
Iltaruoasta mulle ei ole oikeastaan mitään havaintoa. Siinä oli ainakin sipulia ja porkkanaa, koska niitä me pilkoimme päivällä hieman lounaan jälkeen.
Illalla alkoi tyttöjen saunavuoro, ja pojat jäimme treenaamaan kaunista ja herkkää mieslaulua (se on kuulemma mahdollista) ja aloitimme Jääkärimarssilla. Ensimmäinen yritys oli lähinnä koominen, kaikki sekoilivat ympäri nuotistoa kirjoiteltuihin sanoihin, ja säkeistöt menivät kauniisti sekaisin. Pienellä kertauksella sentään saimme jonkinlaisen version laulusta aikaiseksi, mutta ei sitä kyllä kovin kauniiksi vielä voinut sanoa :-)
Pari tuntia laulettuamme muutamaa biisiä päätimme, että on aika aloittaa yleinen saunavuoro (välissä oli ollut myös ujojen poikien saunavuoro), ja suuntasimme saunalle. Saunassa treenasimme herkkiä serenadeja, kuten kersanttilaulua.
Ulkona oleva lumi oli houkutellut jo muutamia enkelinkuvia esiin, ja meidän saunavuoromme aikana niitä ilmestyi jokunen lisää. Lumi on kylmää myös kolmen sentin kerroksena.
Loppuillasta Markus, Tuomas ja Eki esittivät erittäin kauniisti, ja varsinkin tunteella, herkän serenadin, Tule kanssani kylpyyn, ja saivat raikuvat suosionosoitukset saunan tuvanpuolen väeltä. Esitys oli näkemisen arvoinen. Ja koska tänäyönä siirtyttiin talviaikaan, oli tietty tunti ylimääräistä aikaa käytettävissä, siispä saunalla laulettiin kitarasäestyksellä ja ilman muutamia tunteja, sekä syötiin suklaabanskuja ja makkaraa, sekä havainnoittin tyhjien pullojen kulmanopeuden muutosta.
Sunnuntai koitti yllättäen, ja oli aika vääntäytyä aamiaiselle, ja sen jälkeen sunnuntain treenisessioon. Alkujumppa ja äänenavaus, ja lisää laulua. Alussa oli pieniä ongelmia saada ihan kaikkea laulettua, mutta ekan tunnin jälkeen homma alkoi taas luistaa. Lounaskutsun kiiriessä saimme tietää että yhdellä sopraanoista oli syntymäpäivä, hänelle laulettiinkin heti Monia Vuosia. Tämän hyvin lyhyen biisin oppi suunnilleen kertalaakista.
Lounaaksi oli sunnuntaina risottoa. Lounaan jälkeen joku sai päähänsä tutkia kaikkien silmien värit, tästä kehkeytikin varsin monipuolinen tutkimus, jossa suuri osa yritti ehtiä tarkistamaan muiden silmien värin ennen treenien jatkumista. Drum'n'Bass bassot "soittivat" lauantain tapaan konemusiikkia syntikoilla.
Iltapäivällä pari laulua lisää, ja alkoi loppusiivous. Siivouksen jälkeen oli vuorossa yleistä härdelliä ja paluukyytien sumplimista, ja silloin selvisi että bassojen ääntenvalvojalla oli myös syntymäpäivä. Uusi esitys samasta biisistä, hieman vajaalla miehityksellä, ja ilman nuotteja. Ja koska Hannu ei hypännyt ikkunasta ulos, voisin kai olettaa ettei se sentään aivan karmivalta kuulostanut.
Paluumatkalle päästiin lähtemään noin neljältä, kierros taas lipputangon ympäri, ja nokka kohti Helsinkiä.
Pääsin kotiin hieman ennen kuutta, sain tavarat purettua, ja sitten pitikin tehdä C++-kurssin ensimmäinen harjoitustyö (String-luokka), aikaa deadlineen alle 24h. Homma oli valmis joskus yhdentoista aikaan, kunnes huomasin pienen sivulauseen, että C++n stringit osaavat käsitellä merkkijonoja, joissa on nulleja sisällä. Hieman reilun tunnin nysväyksen ja säädön jälkeen sain homman toimimaan, ja paketoin vastauksen. Lopputulos: 4/4 pistettä.
2003-10-14
Viimeiset N päivää
Eipä ole tullut kirjoitettua pitkään aikaan, joten vastapainoksi hieman pidempi sepustus.
Kuoron koelaulu oli ja meni, ja pääsin WiOLiin jäseneksi. Alan pikkuhiljaa saada tolkkua niistä viivoista ja palloista, ja yhdistää niitä varsin usein jopa oikeaan ääneen. Jotkut hämärämmät biisit tuottavat vaikeuksia, kun ykkösbassoille ei ole aina kirjoitettu kauhean selkeästi stemman sanoja, ja pitää sitten arpoa muiden perusteella että mitä lauletaan.
Viime viikonloppuna (10-12.10.) kävin purjehtimassa kolmen kuorolaisen kanssa Päijänteellä, ja se oli kivaa.
Viimeisimmästä purjehduskerrasta onkin jo ihan liian kauan, toivottavasti pääsee tuonne miehistöksi uudestaankin. Perjantaina lähdettiin Helsingistä autoilemaan kohti lähtösatamaa, Heinolaa. Epämääräisen liikenteen ja muun säädön jälkeen pääsimme lähtemään illan jo hämärtyessä, tuulta ei ollut edes nimeksi, joten otimme tavoikkeeksi selvityä muutaman tunnin ajomatkan päässä olevalle Virtosaarelle. Pimeänavigointi palautui suurinpiirtein mieleen, kiitos kipparimme Marian kärsivällisen selityksen ja hataroiden muistikuvien. Emme onnistuneet löytämään yhtään uutta kiveä, ja tunnetuistakin menimme huti. Rantauduimme joskus puolen kymmenen paikkeilla (jos en ihan väärin muista) Virtosaareen. Päädyimme siihen että nyt väsyttää kaikkia liikaa, ja sauna saa odottaa aamua, jos silloin vielä saunatuttaa.
Lauantai-aamu koitti tihkuisena, hienoinen tuulenvire puhalsi satunnaisesta suunnasta. Kävimme katsomassa saunaa, ja eihän siellä ollut puuliiterissä enää yhtään puuta jäljellä, eli saunominen sai jäädä. Päätimme yrittää purjeilla eteenpäin, ja onnistuimme varsin kokemattomalla miehistöllämme nostamaan purjeet nätisti ylös, fokka plus iso. Suuntasimme kohti Kalkkisten kanavaa ja toivoimme että tuuli edes vähän yltyisi. Kalkkisten kanava toimi itsepalvelulla, ja on turkasen pitkä. Sen alapäässä on 11m korkea silta, joten pääsimme kallistelemaan venettä hieman, että mahtuisimme ali, maston ollessa hieman yli 11 metrinen. Kanavan jälkeen pääsimme pienelle selälle, jonka jälkeen oli vuoro toisen 11m sillan alittaminen, ja pääsimme kevyeen itätuuleen. Suuntasimme pitkin selän länsilaitaa kohti pohjoista, ja koska aikaa tuntui olevan, päätimme kiertää Punapään selän pohjoislaidalla. Noin 1/3 legistä kuljettuamme näimme takaa kaksi muutakin purjevenettä, emme olleetkaan ainoat hullut vesillä. Nämä veneet jatkoivat edemmäs kohti pohjoista, me käännyimme takaisin Punapään ja Punapäänluodon välistä kohti etelää (enkä edes päässyt huutamaan "Venda!", vaan kippari sanoi sen, ja eikä edes huutamalla. Koko viikonloppu uhkasi olla pilalla), ja suuntasimme Koukkuniemeen. Sade alkoi yltyä pikkuhiljaa, tuuli oli jossain 5m/s paikkeilla kai, ja päivä alkoi olla pitkällä, kun pääsimme näköetäisyydelle pienestä poukamasta. Siellä näytti olevan kaksi moottorivenettä, mutta elimme toivossa ja menimme joukon jatkoksi. Illalla oli vuorossa yhteislaulua kaksi sopraanoa, altto ja basso -kvartetilla, sekä makkaran paistoa nuotiolla sateessa ja pimeässä, ja hieman lisää yhteislaulua.
Sunnuntai kajasti sateisena, selällä näkyi vaahtopäitä. Päästyämme pois lahden suojasta pääsimme mukavaan syysmyräkkään, ja hetken joutui jopa miettimään että mitenkäs siellä kannella pitikään olla ettei lennä veden varaan. Aallot olivat suunnilleen puolimetrisiä, jotkut harvat ehkä hieman vajaan metrin. Nostimme ison 1-reiviin, ja jätimme fokan alas. Tuulta oli silti riittävästi että pääsimme noin 6½ solmuun (GPS oli toki mukana) vajailla purjeillakin. Pahimpien puuskien aikana iso alkoi revetä yhdestä reivausreijätä (mikälie onkaan nimeltään), joten suoritimme pienen säätötoimenpiteen. Paluumatkalla olin puikoissa aina sululle asti, jopa Karisalmen sillan ali, kun tytöt roikkuivat laidan yli kallistaen venettä, ettei se nousisi pystyyn sillan alla pyörteilevässä tuulessa. Selvisimme kuin selvisimmekin hengissa, ehjin nahoin ja mastoin sillan ali. Joku voisi kirjoittaa Tiehallinnolle monta kirjettä, että siltoja nostettaisiin sisävesialueilla ainakin 14 metrisiksi, ettei niiden alla tarvitsisi kikkailla ihan noin paljon. Kanavan jälkeen pääsin ihmettelijäryhmään, ja ruori (tai no, pinna) siirtyi seuraavalle. Nostimme purjeet (ison ja fokan), ja lähdimme suuntamaan takaisin itään pitkin kapeaa ränniä jossa ei ollut taaskaan tuulta kuin juuri nimeksi. Hieman myöhemmin kipparimme päätti nostaa ison kokonaan, ja pääsin taas ohjailemaan venettä nyt hieman kevyemmässä, mutta pyörivämmässä tuulessa. Pääsin paikkaamaan lauantain vendattomuuden älähtämällä monta kertaa "Jiippi!" kun sateen kyllästämä iso vaihteli puolta. Välillä fokka käyttäytyi aivan epäloogisesti ja veti kauniisti ja voimalla virsarilla, vaikka tuuli suoraan siltä sivulta jonne fokka oli pullollaan. Aina ei voi tajuta. Sade pysyi vakaana ja kosteana, ja selän kovan ja rännin pyörivän tuulen takia sitä päätyi hupun aukosta kaulaan ja siitä sisään kastellen paikkoja hieman. Täytyy antaa kyllä täydet pisteet valitsemilleni vaatteille, jos olisin laittanut ne hieman huolellisemmin päälleni, olisin varmaankin säilynyt lähes täysin kuivana. Hanskat olivat aivan läpimärät, ja viimeisellä selällä maihareistakin alkoi yksi sauma tihkua vettä sisään. Virtosaaren jälkeen spottasimme takanamme taas kaksi purjevenettä, toinen tuli moottorilla, toinen purjein.
Vaihdoimme jonkinaikaa ennen viimeistä selkää taas pinnanpitäjää, ja siirryin hoitamaan styyrpuurin puoleista fokan skuuttia loppumatkan ajaksi. Viimeisellä selällä oli taas kunnon tuuli, kun se pääsi puhaltamaan hieman vapaammin, ja teimme nopeusennätyksemme, 6.9 solmua. Satamaan päästyämme kävi ilmi, että ne kaksi muuta tänään näkemäämme venettä olivat ne samat, jotka olivat jatkaneet lauantaina pohjoiseen meidän käännyttyä ympäri. Laitettuamme veneen kuntoon suuntasimme kohti lämmintä saunaa (järven vesi oli +9C), iltaruokaa, letunpaistoa ja sitten olikin jo matka kohti Helsinkiä.
Viikonlopun saldo: rutosti hauskaa, yksi pieni mustelma, paljon märkiä vaatteita, hieman lisää purjehduskokemusta, ja lisäksi opin tuntemaan ainakin jonkin verran kolmea mukavaa ja kivaa ihmistä.
Kuoron koelaulu oli ja meni, ja pääsin WiOLiin jäseneksi. Alan pikkuhiljaa saada tolkkua niistä viivoista ja palloista, ja yhdistää niitä varsin usein jopa oikeaan ääneen. Jotkut hämärämmät biisit tuottavat vaikeuksia, kun ykkösbassoille ei ole aina kirjoitettu kauhean selkeästi stemman sanoja, ja pitää sitten arpoa muiden perusteella että mitä lauletaan.
Viime viikonloppuna (10-12.10.) kävin purjehtimassa kolmen kuorolaisen kanssa Päijänteellä, ja se oli kivaa.
Viimeisimmästä purjehduskerrasta onkin jo ihan liian kauan, toivottavasti pääsee tuonne miehistöksi uudestaankin. Perjantaina lähdettiin Helsingistä autoilemaan kohti lähtösatamaa, Heinolaa. Epämääräisen liikenteen ja muun säädön jälkeen pääsimme lähtemään illan jo hämärtyessä, tuulta ei ollut edes nimeksi, joten otimme tavoikkeeksi selvityä muutaman tunnin ajomatkan päässä olevalle Virtosaarelle. Pimeänavigointi palautui suurinpiirtein mieleen, kiitos kipparimme Marian kärsivällisen selityksen ja hataroiden muistikuvien. Emme onnistuneet löytämään yhtään uutta kiveä, ja tunnetuistakin menimme huti. Rantauduimme joskus puolen kymmenen paikkeilla (jos en ihan väärin muista) Virtosaareen. Päädyimme siihen että nyt väsyttää kaikkia liikaa, ja sauna saa odottaa aamua, jos silloin vielä saunatuttaa.
Lauantai-aamu koitti tihkuisena, hienoinen tuulenvire puhalsi satunnaisesta suunnasta. Kävimme katsomassa saunaa, ja eihän siellä ollut puuliiterissä enää yhtään puuta jäljellä, eli saunominen sai jäädä. Päätimme yrittää purjeilla eteenpäin, ja onnistuimme varsin kokemattomalla miehistöllämme nostamaan purjeet nätisti ylös, fokka plus iso. Suuntasimme kohti Kalkkisten kanavaa ja toivoimme että tuuli edes vähän yltyisi. Kalkkisten kanava toimi itsepalvelulla, ja on turkasen pitkä. Sen alapäässä on 11m korkea silta, joten pääsimme kallistelemaan venettä hieman, että mahtuisimme ali, maston ollessa hieman yli 11 metrinen. Kanavan jälkeen pääsimme pienelle selälle, jonka jälkeen oli vuoro toisen 11m sillan alittaminen, ja pääsimme kevyeen itätuuleen. Suuntasimme pitkin selän länsilaitaa kohti pohjoista, ja koska aikaa tuntui olevan, päätimme kiertää Punapään selän pohjoislaidalla. Noin 1/3 legistä kuljettuamme näimme takaa kaksi muutakin purjevenettä, emme olleetkaan ainoat hullut vesillä. Nämä veneet jatkoivat edemmäs kohti pohjoista, me käännyimme takaisin Punapään ja Punapäänluodon välistä kohti etelää (enkä edes päässyt huutamaan "Venda!", vaan kippari sanoi sen, ja eikä edes huutamalla. Koko viikonloppu uhkasi olla pilalla), ja suuntasimme Koukkuniemeen. Sade alkoi yltyä pikkuhiljaa, tuuli oli jossain 5m/s paikkeilla kai, ja päivä alkoi olla pitkällä, kun pääsimme näköetäisyydelle pienestä poukamasta. Siellä näytti olevan kaksi moottorivenettä, mutta elimme toivossa ja menimme joukon jatkoksi. Illalla oli vuorossa yhteislaulua kaksi sopraanoa, altto ja basso -kvartetilla, sekä makkaran paistoa nuotiolla sateessa ja pimeässä, ja hieman lisää yhteislaulua.
Sunnuntai kajasti sateisena, selällä näkyi vaahtopäitä. Päästyämme pois lahden suojasta pääsimme mukavaan syysmyräkkään, ja hetken joutui jopa miettimään että mitenkäs siellä kannella pitikään olla ettei lennä veden varaan. Aallot olivat suunnilleen puolimetrisiä, jotkut harvat ehkä hieman vajaan metrin. Nostimme ison 1-reiviin, ja jätimme fokan alas. Tuulta oli silti riittävästi että pääsimme noin 6½ solmuun (GPS oli toki mukana) vajailla purjeillakin. Pahimpien puuskien aikana iso alkoi revetä yhdestä reivausreijätä (mikälie onkaan nimeltään), joten suoritimme pienen säätötoimenpiteen. Paluumatkalla olin puikoissa aina sululle asti, jopa Karisalmen sillan ali, kun tytöt roikkuivat laidan yli kallistaen venettä, ettei se nousisi pystyyn sillan alla pyörteilevässä tuulessa. Selvisimme kuin selvisimmekin hengissa, ehjin nahoin ja mastoin sillan ali. Joku voisi kirjoittaa Tiehallinnolle monta kirjettä, että siltoja nostettaisiin sisävesialueilla ainakin 14 metrisiksi, ettei niiden alla tarvitsisi kikkailla ihan noin paljon. Kanavan jälkeen pääsin ihmettelijäryhmään, ja ruori (tai no, pinna) siirtyi seuraavalle. Nostimme purjeet (ison ja fokan), ja lähdimme suuntamaan takaisin itään pitkin kapeaa ränniä jossa ei ollut taaskaan tuulta kuin juuri nimeksi. Hieman myöhemmin kipparimme päätti nostaa ison kokonaan, ja pääsin taas ohjailemaan venettä nyt hieman kevyemmässä, mutta pyörivämmässä tuulessa. Pääsin paikkaamaan lauantain vendattomuuden älähtämällä monta kertaa "Jiippi!" kun sateen kyllästämä iso vaihteli puolta. Välillä fokka käyttäytyi aivan epäloogisesti ja veti kauniisti ja voimalla virsarilla, vaikka tuuli suoraan siltä sivulta jonne fokka oli pullollaan. Aina ei voi tajuta. Sade pysyi vakaana ja kosteana, ja selän kovan ja rännin pyörivän tuulen takia sitä päätyi hupun aukosta kaulaan ja siitä sisään kastellen paikkoja hieman. Täytyy antaa kyllä täydet pisteet valitsemilleni vaatteille, jos olisin laittanut ne hieman huolellisemmin päälleni, olisin varmaankin säilynyt lähes täysin kuivana. Hanskat olivat aivan läpimärät, ja viimeisellä selällä maihareistakin alkoi yksi sauma tihkua vettä sisään. Virtosaaren jälkeen spottasimme takanamme taas kaksi purjevenettä, toinen tuli moottorilla, toinen purjein.
Vaihdoimme jonkinaikaa ennen viimeistä selkää taas pinnanpitäjää, ja siirryin hoitamaan styyrpuurin puoleista fokan skuuttia loppumatkan ajaksi. Viimeisellä selällä oli taas kunnon tuuli, kun se pääsi puhaltamaan hieman vapaammin, ja teimme nopeusennätyksemme, 6.9 solmua. Satamaan päästyämme kävi ilmi, että ne kaksi muuta tänään näkemäämme venettä olivat ne samat, jotka olivat jatkaneet lauantaina pohjoiseen meidän käännyttyä ympäri. Laitettuamme veneen kuntoon suuntasimme kohti lämmintä saunaa (järven vesi oli +9C), iltaruokaa, letunpaistoa ja sitten olikin jo matka kohti Helsinkiä.
Viikonlopun saldo: rutosti hauskaa, yksi pieni mustelma, paljon märkiä vaatteita, hieman lisää purjehduskokemusta, ja lisäksi opin tuntemaan ainakin jonkin verran kolmea mukavaa ja kivaa ihmistä.
2003-09-09
Tarttuva pieni harjoitus
Törmäsin Jankan blogissa pieneen "testiin" jossa pitäisi vastata yhden artistin/yhtyeen kappaleiden nimillä muutamaan kysymykseen. Yrittäkää arvata mikä artisti/yhtye on kyseessä.
1. Are you male or female?
Lords of the Backstage
2. Describe yourself.
This Strange Engine
3. How do some people feel about you?
Between you and me
4. How do you feel about yourself?
Deserve
Hope for the Future
5. Describe your boy/girlfriend.
Now She'll Never Know
6. Where would you rather be?
The Party
Holidays in Eden
7. Describe what you want to be.
Number One
8. Describe how you live.
Just for the Record
One Fine Day
9. Describe how you love.
If My Heart were a Ball it would Roll Uphill
Map of the World
Made Again
10. Share a few words of wisdom.
A Few Words for the Dead
When I Meet God
You Don't Need Anyone
Saakohan noista mitään tolkkua?
1. Are you male or female?
Lords of the Backstage
2. Describe yourself.
This Strange Engine
3. How do some people feel about you?
Between you and me
4. How do you feel about yourself?
Deserve
Hope for the Future
5. Describe your boy/girlfriend.
Now She'll Never Know
6. Where would you rather be?
The Party
Holidays in Eden
7. Describe what you want to be.
Number One
8. Describe how you live.
Just for the Record
One Fine Day
9. Describe how you love.
If My Heart were a Ball it would Roll Uphill
Map of the World
Made Again
10. Share a few words of wisdom.
A Few Words for the Dead
When I Meet God
You Don't Need Anyone
Saakohan noista mitään tolkkua?
Päättäväisyyden loppuko?
Onnistuin vastustamaan kokonaiset kahdeksan vuotta. Kahdeksan pitkää vuotta jatkuvaa houkuttelua pyrkiä kuoroon. Mutta nyt voin vain sanoa, että turhaan yritin. Eilen olin ensimmäisissä kuorotreeneissä, jäljellä vielä muutama harjoittelutreeni ennen varsinaista laulukoetta ja tietoa siitä miten äijän oikeasti käy.
Täytyy sanoa, että vaikka olin sopivasti pihalla, se ei selvästikään haitannut. Kurkku oli hieman kipeä ja nenä tukossa viikonlopun jäljiltä, jonkinsortin pikanuhavilustuminen tai vastaava oli päässyt iskemään, ja tämän seurauksena ääni oli keskimäärin kadoksissa, ja tänään tilanne on vielä huonompi.
Näissä ekoissa treeneissä sain mukaani laulukoelaulun, ja siitä pitäisi opetella laulamaan ykkösbasso. Näin kohtuullisen noviisina se vaikuttaa petollisen helpolta, vaikken (enää, jos tarkkoja ollaan) osaakaan lukea nuotteja kunnolla. Nyt pitänee kaivaa basso esiin kaapista että voi edes vähän saada osviittaa siitä mitä pitäisi laulaa.
Täytyy sanoa, että vaikka olin sopivasti pihalla, se ei selvästikään haitannut. Kurkku oli hieman kipeä ja nenä tukossa viikonlopun jäljiltä, jonkinsortin pikanuhavilustuminen tai vastaava oli päässyt iskemään, ja tämän seurauksena ääni oli keskimäärin kadoksissa, ja tänään tilanne on vielä huonompi.
Näissä ekoissa treeneissä sain mukaani laulukoelaulun, ja siitä pitäisi opetella laulamaan ykkösbasso. Näin kohtuullisen noviisina se vaikuttaa petollisen helpolta, vaikken (enää, jos tarkkoja ollaan) osaakaan lukea nuotteja kunnolla. Nyt pitänee kaivaa basso esiin kaapista että voi edes vähän saada osviittaa siitä mitä pitäisi laulaa.
2003-08-30
Hyvää hunajasta 4
Nyt on kulunut jo reilu kolme kuukautta käymisen loppumisesta, ja jälkikypsymisen tulokset alkavat maistua simassa. Sima on vähäisestä hunajan määrästä johtuen varsin mietoa, jälkimaku hieman vetinen, mutta epämukavan maut ovat lähes kadonneet ja tilalle on tullut kypsää aromikkuutta. Jouluna pitäisi siman ollakin jo sitten oikein hyvää, odotan mielenkiinnolla viel ainakin kuukauden ennekuin maistan lisää, silloin on vuorossa kupliva versio, joka toivottavasti edes kuplii :-)
2003-07-26
Lintsillä on kipeän hauskaa
Eilen vietin monta tuntia kierrellen Linnanmäen huvipuistoa kavereiden kanssa, joten ajattelin hieman kertoa omia mielipiteitäni joistakin laitteista.
Polyp - mustekalan lonkerot vatkaavat hauskasti, ei ihan yhtä mieltä vääntelevää heittelyä ja tuntemusta kuin Canobie Lake Parkin Psycho Dome, mutta tylsäksikään tätä laitetta en voi väittää.
Vuoristorata - Lintsin klassikko, tässä on aina käytävä. Tällä kertaa matkasimme junan etupäässä, mäkien huipuilla, varsinkin viimeisillä kunnon hyppelyillä irtosimme penkeistä hetkeksi pari kertaa, hieno tunne.
Space Shot - jonkinasteinen pettymys, kovasti kehuttu vehje nosti nopsasti ilmaan, näkymä oli hieno, vapaapudotus ja pari kertaa paluupompautusta, mutta homma oli ohi aivan liian nopeasti.
Kieppi - Jos tässä laitteessa olisi hieman isommalle päälle suunniteltu päätuki, olisi tämä ehdottomasti loistava laite, nyt pää ei mahtunut "pehmusteiden" väliin, jolloin takaraivo oli hieman hellä muutaman minuutin laitteen jälkeen. Loisteliasta: pyörittyään yhteen suuntaan jonkinaikaa, on laitteen kieputukseen tottunut. Mutta sitten laite vaihtaa suuntaa, ja kieputus saa uutta potkua. Jossain vaiheessa sitä huomasi ihmettelevänsä että miksi kummassa kaikki ihmiset seisovat ylösalaisin, kunnes tajusin että itsehän sitä tässä roikutaan laitteesta, ja juuri samalla hetkellä kiepautettiin taas ympäri johonkin suuntaan.
Hurja Kuru - iso pyöreä lautta matkaa veden mukana tunneliin, sitten pienen roiskivan putouksen ohi, jossa joku kastuu, sitten vähän jyrkempää virtausta, jossa välillä lentää vettä satunnaisten henkilöiden selkään, ja lopulta ison putouksen viertä, jossa joko kastuu tai ei, riippuen siitä miten lähelle putousta pääsee. Huonointa tässä laitteessa on paluuhihna, joka on erittäin nykivä, lautan keskirenkaasta on paras pitää hyvin kiinni ettei kaadu hihnan lähtiessä liikkeelle.
Vonkaputous - Märkä. Tai kuiva, jos istut oikeassa kohdassa. Mutta en kerro mitkä penkit meillä säilyivät kuivana, sen voin kertoa että jokaiselta riviltä joku kastui kunnolla :-)
Polyp - mustekalan lonkerot vatkaavat hauskasti, ei ihan yhtä mieltä vääntelevää heittelyä ja tuntemusta kuin Canobie Lake Parkin Psycho Dome, mutta tylsäksikään tätä laitetta en voi väittää.
Vuoristorata - Lintsin klassikko, tässä on aina käytävä. Tällä kertaa matkasimme junan etupäässä, mäkien huipuilla, varsinkin viimeisillä kunnon hyppelyillä irtosimme penkeistä hetkeksi pari kertaa, hieno tunne.
Space Shot - jonkinasteinen pettymys, kovasti kehuttu vehje nosti nopsasti ilmaan, näkymä oli hieno, vapaapudotus ja pari kertaa paluupompautusta, mutta homma oli ohi aivan liian nopeasti.
Kieppi - Jos tässä laitteessa olisi hieman isommalle päälle suunniteltu päätuki, olisi tämä ehdottomasti loistava laite, nyt pää ei mahtunut "pehmusteiden" väliin, jolloin takaraivo oli hieman hellä muutaman minuutin laitteen jälkeen. Loisteliasta: pyörittyään yhteen suuntaan jonkinaikaa, on laitteen kieputukseen tottunut. Mutta sitten laite vaihtaa suuntaa, ja kieputus saa uutta potkua. Jossain vaiheessa sitä huomasi ihmettelevänsä että miksi kummassa kaikki ihmiset seisovat ylösalaisin, kunnes tajusin että itsehän sitä tässä roikutaan laitteesta, ja juuri samalla hetkellä kiepautettiin taas ympäri johonkin suuntaan.
Hurja Kuru - iso pyöreä lautta matkaa veden mukana tunneliin, sitten pienen roiskivan putouksen ohi, jossa joku kastuu, sitten vähän jyrkempää virtausta, jossa välillä lentää vettä satunnaisten henkilöiden selkään, ja lopulta ison putouksen viertä, jossa joko kastuu tai ei, riippuen siitä miten lähelle putousta pääsee. Huonointa tässä laitteessa on paluuhihna, joka on erittäin nykivä, lautan keskirenkaasta on paras pitää hyvin kiinni ettei kaadu hihnan lähtiessä liikkeelle.
Vonkaputous - Märkä. Tai kuiva, jos istut oikeassa kohdassa. Mutta en kerro mitkä penkit meillä säilyivät kuivana, sen voin kertoa että jokaiselta riviltä joku kastui kunnolla :-)
Lapinmatkailua, osa 2
Lapinmatkan toinen osa alkoi Kilpisjärveltä synkän aamun merkeissä. Mustat pilvet olivat yön aikana kasaantuneen taivaalle, mutta sadetta niistä ei sentää niskaan tullut. Lämpötilakin oli tippunut pari astetta lisää, mittari näytti 10C. Kasasin teltan ja varusteet kasaan, pakkasin repun ja aloin valmistautua kolmen valtakunnan rajapyykille taivaltamista edellisenä päivänä tapaamieni ihmisten kanssa.
Siinä vaiheessa kun löin takakontin kiinni alkoi sade.
Sade alkoi heti kunnon rankkasadekuurona, onnistuin kastumaan läpimäräksi matkalla takakontilta etupenkille. Kaivoin esiin tuoreimman säätutkakuvan, ja se näytti pahalta, ukkosmyrskyalue oli saapunut Kilpisjärvelle. Säätiedote lupasi huomattavasti parempaa ja lämpimämpää ilmaa länsi-Lappiin, sinne siis.
Ajomatka sateessa tietöiden pilkuttamaa Käsivarrentietä tuntui kestävän ikuisuuden, Muonion paikkeilla sade vihdoin lakkasi, ja lämpötila hyppäsi ylös 20 asteen pintaan. Päätin ajaa Ylläksen kautta Sodankylään, ja jatkaa siitä samantein Kemijärven läpi Kuusamoon. Kuusamossa päädyin Juumaan, Jyrävän lähistölle, leirin pystyttämisen jälkeen kävin pienellä iltakävelyllä, ja juttelin nuotion äärellä parin sveitsiläisen nuoren kanssa He olivat lomallaan viettäneet juuri kaksi viikkoa Hetta-Pallas alueella, ja kertoivat innoissaan kuinka outoa heistä on nousta korkean mäen päälle, ja nähdä vai vaivoin merkkejä kahdesta pienestä kylästä. Nyt he olivat Karhunkierroksella, ja sen jälkeen olisi aika suunnata kotiin.
Seuraavana aamuna heräsin Aikaisin, heitin valmiiksipakatun repun selkääni ja lähdin tarpomaan pitkin Pientä Karhunkierrosta, 11km. Myllykosken tupa oli huollettavana, joten en päässyt katselemaan Myllykoskea läheltä, lisäksi alueella oli paljon muitakin rakennustyömaita. Päätin suunnata ensin Jyrävälle, ja keittää siellä aamuteen. Jyrävän alajuoksulla oli muutama perhokalastajia jo työntouhussa, yksi heistä söi juuri loimutettua lohta puukko kädessään hiljaa murhadellen, härmäläisyyttä huokuen.
Palasin Jyrävän juurella oleville rantakallioille, ja huomasin lohien hyppivän kuohuista. "Tuosta on saatava kuva", tuumasin, ja kaivoin kameran takaisin esiin. Hetken tilannetta arvioiduttuani päädyin 300mm polttoväliin, pidempää ei löytynyt. Toivoin tuon riittävän lohien erottumiseksi muunakin kuin pienenä mustana läikkänä. Toinen suuri ongelma oli se, ettei matkaan tullut otettua kolmijalkaa, eikä minulla ole lankalaukaisintakaan, joten pönkitin itseni kallion kylkeä vasten ja jäin kytikseen. Hyttyset inisivät ympärillä, mutta siitä huolimatta sain vain puolen tusinaa pistoa koko reilun tunnin kyttäyksen aikana. Muutaman kuvan jälkeen rohkenin olettaa että edes yhdessä niistä olisi lohi ilmassa, joten keräsin kimpsut ja kampsut, ja jatkoin matkaani.
Päästyäni seuraavalle sillalle päätin palata samaa reittiä takaisin, metsässä kävely ei erityisesti houkutellut, jos vaihtoehtona oli kiertää joenrantaa pitkin ja ihailla Juuman kalliorotkoa. Aallokkokoski näytti hieman vaiteliaalta, eikä oikein näyttänyt kuvattavalta.
Päästyäni takaisin leirille alkoi kaukaa kuulua ukkosen kuminaa, joten päätin lyödä leirin kasaan ja jatkaa matkaa. Päätin ajaa niin kauan kuin sadetta riittää, ja tämä päätös tuli tarkoittamaan Lapinmatkan päätöstä, sadetta jatkui lähes Mikkeliin asti, välillä niin rankkana että oli pakko hidastaa alle 50km/h nopeuksiin nähdäkseen edes mihin suuntaan tie kääntyy edessä. Märkä Savo höyrysi kiitäessäni auringonpaisteessa kohti lomamatkan viimeistä yösijaa.
Siinä vaiheessa kun löin takakontin kiinni alkoi sade.
Sade alkoi heti kunnon rankkasadekuurona, onnistuin kastumaan läpimäräksi matkalla takakontilta etupenkille. Kaivoin esiin tuoreimman säätutkakuvan, ja se näytti pahalta, ukkosmyrskyalue oli saapunut Kilpisjärvelle. Säätiedote lupasi huomattavasti parempaa ja lämpimämpää ilmaa länsi-Lappiin, sinne siis.
Ajomatka sateessa tietöiden pilkuttamaa Käsivarrentietä tuntui kestävän ikuisuuden, Muonion paikkeilla sade vihdoin lakkasi, ja lämpötila hyppäsi ylös 20 asteen pintaan. Päätin ajaa Ylläksen kautta Sodankylään, ja jatkaa siitä samantein Kemijärven läpi Kuusamoon. Kuusamossa päädyin Juumaan, Jyrävän lähistölle, leirin pystyttämisen jälkeen kävin pienellä iltakävelyllä, ja juttelin nuotion äärellä parin sveitsiläisen nuoren kanssa He olivat lomallaan viettäneet juuri kaksi viikkoa Hetta-Pallas alueella, ja kertoivat innoissaan kuinka outoa heistä on nousta korkean mäen päälle, ja nähdä vai vaivoin merkkejä kahdesta pienestä kylästä. Nyt he olivat Karhunkierroksella, ja sen jälkeen olisi aika suunnata kotiin.
Seuraavana aamuna heräsin Aikaisin, heitin valmiiksipakatun repun selkääni ja lähdin tarpomaan pitkin Pientä Karhunkierrosta, 11km. Myllykosken tupa oli huollettavana, joten en päässyt katselemaan Myllykoskea läheltä, lisäksi alueella oli paljon muitakin rakennustyömaita. Päätin suunnata ensin Jyrävälle, ja keittää siellä aamuteen. Jyrävän alajuoksulla oli muutama perhokalastajia jo työntouhussa, yksi heistä söi juuri loimutettua lohta puukko kädessään hiljaa murhadellen, härmäläisyyttä huokuen.
Palasin Jyrävän juurella oleville rantakallioille, ja huomasin lohien hyppivän kuohuista. "Tuosta on saatava kuva", tuumasin, ja kaivoin kameran takaisin esiin. Hetken tilannetta arvioiduttuani päädyin 300mm polttoväliin, pidempää ei löytynyt. Toivoin tuon riittävän lohien erottumiseksi muunakin kuin pienenä mustana läikkänä. Toinen suuri ongelma oli se, ettei matkaan tullut otettua kolmijalkaa, eikä minulla ole lankalaukaisintakaan, joten pönkitin itseni kallion kylkeä vasten ja jäin kytikseen. Hyttyset inisivät ympärillä, mutta siitä huolimatta sain vain puolen tusinaa pistoa koko reilun tunnin kyttäyksen aikana. Muutaman kuvan jälkeen rohkenin olettaa että edes yhdessä niistä olisi lohi ilmassa, joten keräsin kimpsut ja kampsut, ja jatkoin matkaani.
Päästyäni seuraavalle sillalle päätin palata samaa reittiä takaisin, metsässä kävely ei erityisesti houkutellut, jos vaihtoehtona oli kiertää joenrantaa pitkin ja ihailla Juuman kalliorotkoa. Aallokkokoski näytti hieman vaiteliaalta, eikä oikein näyttänyt kuvattavalta.
Päästyäni takaisin leirille alkoi kaukaa kuulua ukkosen kuminaa, joten päätin lyödä leirin kasaan ja jatkaa matkaa. Päätin ajaa niin kauan kuin sadetta riittää, ja tämä päätös tuli tarkoittamaan Lapinmatkan päätöstä, sadetta jatkui lähes Mikkeliin asti, välillä niin rankkana että oli pakko hidastaa alle 50km/h nopeuksiin nähdäkseen edes mihin suuntaan tie kääntyy edessä. Märkä Savo höyrysi kiitäessäni auringonpaisteessa kohti lomamatkan viimeistä yösijaa.
Lapinmatkailua, osa 1
Tuli loman aikana käytyä Lapissa. Jossainmäärin ex tempore -luontoinen lähtö vei ensin kohti käsivartta, turhaa kiirehtimättä. Kun lopulta saavuin Kilpisjärvelle, oli sää varsin masentava, matalalla hitaasti valuvia pilviä, puuskittaista tuulta ja sadetta. Sillävälin kun ehdin kaivaa sadevarusteet esiin takakontista, oli ilma selvennyt sen verran ettei enää satanut, oli vain pilvistä ja harmaata.
Päätin kiivetä Saanan huipulle, "kevyesti" varusteltuna, ja pakkasin reppuun sadevaatteet, vettä, hieman eväitä ja kameran. Ensimmäinen ongelma oli löytää Saanan huipulle vievän polun alku, retkeilykeskuksen pihassa oleva kartta oli pahasti sään runtelema, eikä siitä ollut jäljellä lähialueita. Ostin oman kartan, ja siitähän selvisikin että retkeilykeskuksen takaa pitäisi päästä liikkeelle. Suuntasin ylös leirintäalueen portaita ja metsän reunassa olikin viitta "Saana" ja pitkospuut. Matkaa huipulle oli kyltin mukaan 4,0 km.
Puolen kilometrin pitkospuupolun ja satunnaistan portaiden jälkeen saavuin polkujen risteykseen, eteenpäin Saanajärvi ja päivätupa, oikealle Saanan huippu ja portaita niin pitkälle kuin silmä kantaa. Ikuisuutta myöhemmin pääsin ensimmäiselle välitasanteelle, näkymä oli upea matalalla roikkuvista pilvistä huolimatta. Ylöskatsoessa portaat katosivat pilven sisään, mutta päätin jatkaa matkaa koska olin sentään jo näinkin pitkällä. Alaskatsottaessa huomasin olevani ehkä noin 200 metrin päässä portaiden alusta. Pari huomattavasti pienempää maisema- ja vesitaukoa myöhemmin pääsin portaiden yläpäähän. Ylimmän portaan etureunaan oli maalattu "Virallinen luku 793". Nopeasti arvioin että olin noussut portaita ehkä noin puolisen kilometriä, eli 3km jäljellä. Polku huipulle oli vaihteleva, välillä pitkiä tasaisia hiekkapolkuja, välillä kivikkoista jyrkkää rinnettä, välillä pilvien ja tihkusateen kastelemaa liukasta kalliiota.
Saavuttuani Saanan rinteellä olevien lampien paikkeille saavuin pilvien väliseen kirkkaaseen välimaastoon, ja näky oli varsin mieleenpainuva, alhaalta pilvistä nousevia huippuja, jotka katosivat hieman ylempänä oleviin pilviin.
Huipun lähistöllä olevaa radiomastoa ei vielä näkynyt, mutta tämä ei juurikaan yllättänyt, ylempänä oleva pilvi oli huomattavasti alempaa pilveä tiheämpi, näkyvyyttä alle 50 metriä. Tämän huomasin jonkinverran myöhemmin, kun näin maston ja heti perään pilvien seasta erottuikin huipun kiviröykkiö. Tavoite oli saavutettu, Saanan huipulla tuulee.
Pari pakollista puhelua myöhemmin oli aika ottaa kuvia pilvisestä maisemasta, onneksi pilvet olivat hieman rakoilleet ja kilpisjärvi näkyi edes kohtuullisesti. Kuvista ei tullut juuri mitään, koska näkyvyys oli mitä oli.
Paluumatkalla pysähtelin ottamaan kuvia hieman kirkastuneen ilman ansiosta. Juurelle päästyäni sade alkoi uudestaan, joten suuntasin kohti Skibotnia, josko sieltä saisi hyviä kuvia Lygnen vuonosta ja sen massiivista vuorista, joista korkein nousee suoraan 1833 metriä merenpinnasta.
Matka Skibotniin kulki kapeaa mutkittelevaa tietä, joka oli suurimmaksi osaksi pilven sisällä. Olin kuullut tämän tien kulkevan upean laakson reunalla, vastareunaa en juuri nähnyt, ennenkuin aivan Skibotnin luona. Päästyäni rantaan olin vähintäänkin pettynyt, pilvet peittivät kaiken yli 100m merenpinnan yläpuolella olevan, ja hienoinen sadesumu samensi näkyvänkin osan siniharmaaksi. Juuri lähtiessäni pois tuli pilviin hetkellinen pieni rako, ja sain nähdä muutaman sekunnin ajan korkealla taivaalla pätkän vuorenrinnettä. Tänne on tultava uudestaan paremman sään mukana.
Palasin Kilpisjärvelle huomatakseni sään kirkastuneen, ja auringon paistavan lähes pilvettömältä taivaalta (ainakin verrattuna aikaisempaan säähän). Käytin tarjoutuneen tilaisuuden hyväksi ja kuvasin Saanaa ja sen ympäristöä. Ilta oli jo pitkällä, joten oli aika leiriytyä ja suunnitella seuraavaa päivää, josko vaikka suunnistaisi kohti Kolmen valtakunnan rajapyykkiä.
Päätin kiivetä Saanan huipulle, "kevyesti" varusteltuna, ja pakkasin reppuun sadevaatteet, vettä, hieman eväitä ja kameran. Ensimmäinen ongelma oli löytää Saanan huipulle vievän polun alku, retkeilykeskuksen pihassa oleva kartta oli pahasti sään runtelema, eikä siitä ollut jäljellä lähialueita. Ostin oman kartan, ja siitähän selvisikin että retkeilykeskuksen takaa pitäisi päästä liikkeelle. Suuntasin ylös leirintäalueen portaita ja metsän reunassa olikin viitta "Saana" ja pitkospuut. Matkaa huipulle oli kyltin mukaan 4,0 km.
Puolen kilometrin pitkospuupolun ja satunnaistan portaiden jälkeen saavuin polkujen risteykseen, eteenpäin Saanajärvi ja päivätupa, oikealle Saanan huippu ja portaita niin pitkälle kuin silmä kantaa. Ikuisuutta myöhemmin pääsin ensimmäiselle välitasanteelle, näkymä oli upea matalalla roikkuvista pilvistä huolimatta. Ylöskatsoessa portaat katosivat pilven sisään, mutta päätin jatkaa matkaa koska olin sentään jo näinkin pitkällä. Alaskatsottaessa huomasin olevani ehkä noin 200 metrin päässä portaiden alusta. Pari huomattavasti pienempää maisema- ja vesitaukoa myöhemmin pääsin portaiden yläpäähän. Ylimmän portaan etureunaan oli maalattu "Virallinen luku 793". Nopeasti arvioin että olin noussut portaita ehkä noin puolisen kilometriä, eli 3km jäljellä. Polku huipulle oli vaihteleva, välillä pitkiä tasaisia hiekkapolkuja, välillä kivikkoista jyrkkää rinnettä, välillä pilvien ja tihkusateen kastelemaa liukasta kalliiota.
Saavuttuani Saanan rinteellä olevien lampien paikkeille saavuin pilvien väliseen kirkkaaseen välimaastoon, ja näky oli varsin mieleenpainuva, alhaalta pilvistä nousevia huippuja, jotka katosivat hieman ylempänä oleviin pilviin.
Huipun lähistöllä olevaa radiomastoa ei vielä näkynyt, mutta tämä ei juurikaan yllättänyt, ylempänä oleva pilvi oli huomattavasti alempaa pilveä tiheämpi, näkyvyyttä alle 50 metriä. Tämän huomasin jonkinverran myöhemmin, kun näin maston ja heti perään pilvien seasta erottuikin huipun kiviröykkiö. Tavoite oli saavutettu, Saanan huipulla tuulee.
Pari pakollista puhelua myöhemmin oli aika ottaa kuvia pilvisestä maisemasta, onneksi pilvet olivat hieman rakoilleet ja kilpisjärvi näkyi edes kohtuullisesti. Kuvista ei tullut juuri mitään, koska näkyvyys oli mitä oli.
Paluumatkalla pysähtelin ottamaan kuvia hieman kirkastuneen ilman ansiosta. Juurelle päästyäni sade alkoi uudestaan, joten suuntasin kohti Skibotnia, josko sieltä saisi hyviä kuvia Lygnen vuonosta ja sen massiivista vuorista, joista korkein nousee suoraan 1833 metriä merenpinnasta.
Matka Skibotniin kulki kapeaa mutkittelevaa tietä, joka oli suurimmaksi osaksi pilven sisällä. Olin kuullut tämän tien kulkevan upean laakson reunalla, vastareunaa en juuri nähnyt, ennenkuin aivan Skibotnin luona. Päästyäni rantaan olin vähintäänkin pettynyt, pilvet peittivät kaiken yli 100m merenpinnan yläpuolella olevan, ja hienoinen sadesumu samensi näkyvänkin osan siniharmaaksi. Juuri lähtiessäni pois tuli pilviin hetkellinen pieni rako, ja sain nähdä muutaman sekunnin ajan korkealla taivaalla pätkän vuorenrinnettä. Tänne on tultava uudestaan paremman sään mukana.
Palasin Kilpisjärvelle huomatakseni sään kirkastuneen, ja auringon paistavan lähes pilvettömältä taivaalta (ainakin verrattuna aikaisempaan säähän). Käytin tarjoutuneen tilaisuuden hyväksi ja kuvasin Saanaa ja sen ympäristöä. Ilta oli jo pitkällä, joten oli aika leiriytyä ja suunnitella seuraavaa päivää, josko vaikka suunnistaisi kohti Kolmen valtakunnan rajapyykkiä.
2003-07-13
Lomatunnelmia
Kesäloma on vihdoin alkanut, ja aurinko paistaa. Tänävuonna kesälomaa on vain naurettavat kaksi viikkoa, mutta en silti oikein tiedä, mitä tekisin tänäaikana. Tulevalle viikolle sääennusteet lupaavat kaunista, aurinkoista ja kuumaa ilmaa. Hyviä ehdotuksia lomatekemiseksi otetaan vastaan, alustavia juttuja listallani ovat:
- Uinti
- Rantaelämä (petankki, löhöys, frisbeily)
- Pyöräily
- Merelle melomaan
- Valon kuvaus
- Kotona sisällä nysvääminen
- Grillausta oudoissa paikoissa (ja ensin grillin hankinta)
Jos keksit muita hyviä ideoita, kerro niistä toki vaikka kommenttipulauttimen kautta.
- Uinti
- Rantaelämä (petankki, löhöys, frisbeily)
- Pyöräily
- Merelle melomaan
- Valon kuvaus
- Kotona sisällä nysvääminen
- Grillausta oudoissa paikoissa (ja ensin grillin hankinta)
Jos keksit muita hyviä ideoita, kerro niistä toki vaikka kommenttipulauttimen kautta.
2003-06-14
Hyvää hunajasta 3
Ensimmäinen varsinainen siemaus simasta on tullut maistettua. Arvosana tässä vaiheessa: 8-, simassa on selvästi liian vähän hunajaa, joskin erinomainen kuivuus antaa luvata kuplivasta versiosta erinomaista.
Pullotin siis siman kahteen eri tyyppiin, joista toinen on perusviiniksi pullotettua, ja toinen on nyt jälkikäymässä pulloissa. Periaattessa jälkikäyminen pitäisi tehdä erillisessä astiassa, ja pullottaa kakkoskäymisen jälkeen, ettei pulloihin tule pohjalle hiivasakkaa, mutta en nyt jaksa säätää. Tämä luontainen laiskuus saattaa lyhentää siman elinikää, koska hiivasedimentistä saattaa liueta epämiellyttäviä sivumakuja pitkään seisoessaan.
Viinipullotettu sima on hieman liian kevyttä omaan makuuni, toivottasti joku toinen siitä kuitenkin pitää. Maultaan muistuttaa kevyttä, kuivaa valkoviiniä, ja on erittäin helposti juotavaa.
Pullotin siis siman kahteen eri tyyppiin, joista toinen on perusviiniksi pullotettua, ja toinen on nyt jälkikäymässä pulloissa. Periaattessa jälkikäyminen pitäisi tehdä erillisessä astiassa, ja pullottaa kakkoskäymisen jälkeen, ettei pulloihin tule pohjalle hiivasakkaa, mutta en nyt jaksa säätää. Tämä luontainen laiskuus saattaa lyhentää siman elinikää, koska hiivasedimentistä saattaa liueta epämiellyttäviä sivumakuja pitkään seisoessaan.
Viinipullotettu sima on hieman liian kevyttä omaan makuuni, toivottasti joku toinen siitä kuitenkin pitää. Maultaan muistuttaa kevyttä, kuivaa valkoviiniä, ja on erittäin helposti juotavaa.
2003-05-26
Talviturkki
Tjaa, nyt on sitten talviturkki heitetty pois. Vesi ei ollut inhimillisen lämmintä, joskin oli se sentään sulaa. Aurinko lämmitti "uinnin" jälkeen mukavasti ja tuuli tuntui hämmästyttävän lämpimältä.
2003-05-13
Kesä saapuu
Tänään herättyäni huomasin, että yhtä lukuuottamatta kaikissa ikkunasta näkyvissä puissa oli paljon vihreää, kesä on siis saapumassa vihdoin tännekin pohjolan perukoille. Hiirenkorvat eivät olleet vielä suuria, mutta riittävän kokoisia muuttaakseen puiden latvustot ruskeista ja kuolleista vihertävän sävyisiksi. Yhdistettynä eiliseen auringonpaisteeseen on kesän tulo ilahduttanut jo pariin otteeseen, eikä Helsinki enää vaikuta niin pahalta paikalta asua kuin kevään ja syksyn kuolleimpina aikoina.
2003-05-11
Hyvää hunajasta 2
Sima lopetti käymisensä viime viikonloppuna, jolloin aloitin kirkastusprojektin. Tänään puhdistin loputkin hiivanjämät pois lappoamalla, ja sima jää nyt odottamaan ensiviikolla tapahtuvaa pullotusta. Sitten pitäisi vielä kestää ainakin puolitoista kuukautta kypsymistä, joten juhannuksena voi avata ensimmäisen pullon, ja arvioida makua. Tällä hetkellä sima maistuu varsin kuivalle ja nuorelle, lievästi hapokkaalle, tuoksussa ei ole havaittavaa hiivaisuutta, toisinkuin viikko sitten, ennen kirkastuksen alkua (mistähän johtuu? :-).
2003-04-16
Start Trek Nemesis
Start Trek Nemesis - elokuva jota kaikki ovat haukkuneet. No, pitihän se käydä katsomassa, eikä se minusta niin huono ollut kuin väitetään. Päinvastoin, mielestäni uusin Star Trek on parempi kuin ainakin kaksi edeltäjäänsä. Kovinkaan paljon elokuvasta ei voi kertoa spoilaamatta sen tarinaa, mutta joitain huomioita voin kuitenkin sanoa. Tarinan aihepiiri käsittelee erästä nykyajan kuumaa puheenaihetta, ja tämä näytteleekin suurta osaa elkuvan ajatusmaailmasta. Lisäksi taistelukohtaukset yllättivät minut sillä, etteivät menneetkään aivan niinkuin aikaisemmissa elokuvssa on totuttu. Asteikolla 0-10 rohkenen antaa STN:lle 8 pistettä.
2003-04-08
Hyvää Hunajasta
Viikonloppu kului hunajan kanssa leikkiessä. 6 kiloa hunajaa ja noin 20 litraa vettä löysivät toisensa, sampanjahiiva toimii neuvottelijana ja koko porukka kuplii iloisesti. Tekeillä on simaa, eikä mitään vappusimaa, vaan aitoa hunajasta käytettyä simaa, niinkuin jo tuhansia vuosia sitten.
Tämä jalo juoma on saanut skandinaavisissa ja anglo-saksisissa kielissä erään selityksen mukaan nimensa suomenkielen sanasta mesi - ruotsiksi mjöd, englanniksi mead. Tarkemmat tiedot varsinaisesta teko-ohjeesta ilmestyvät jossain vaiheessa kotisivujen ruoka-osioon, blogiin ajattelin kirjoittaa vain projektin etenemisestä, eli seuraava tämän projektin päivitys lienee noin kuukauden tms kuluttua.
Tämä jalo juoma on saanut skandinaavisissa ja anglo-saksisissa kielissä erään selityksen mukaan nimensa suomenkielen sanasta mesi - ruotsiksi mjöd, englanniksi mead. Tarkemmat tiedot varsinaisesta teko-ohjeesta ilmestyvät jossain vaiheessa kotisivujen ruoka-osioon, blogiin ajattelin kirjoittaa vain projektin etenemisestä, eli seuraava tämän projektin päivitys lienee noin kuukauden tms kuluttua.
2003-04-06
Sivusäätöä
Puuh, nyt on sitten tullut kirjoitettua varsin huolella xhtml:ää ja uudistettua kuntsi.com:n pääjuttuja. vielä pitäisi jaksaa tehdä sama temppu varsinaiselle henkkkoht-osuudelle, mutta eiköhän se mene melkein yhtä helposti kuin tuo pääjuttujuttu. Teoriassa olisi hauska kokeilla jotain content-pulautinta, joka pulauttaisi XMLstä kaiken, niin että homma pysyisi synkronoituna. Jokin tuollainen viritys on pakko kai tehdä viimeistään siinä vaiheessa kun alan lisäilemään noita reseptejä ruokaosioon.
2003-03-20
Havaintoja suomalaisesta liikenteestä
Nopeusrajoitukset ovat selvästi liian hankalia keskivertoautoilijalle. Olen nyt aktiivisesti seurannut ympärillä liikkuvien autojen nopeuksia, ja täytyy myöntää etten ole erityisen iloinen ollessani suomalainen autoilija. Vaikka ylinopeutta on keskimäärin vähemmän kuin monessa muussa paikassa, on ylinopeuden "rakenne" mielestäni vääristynyt.
Kaupunkialueilla on yleensä 30, 40 tai 50 km/h nopeusrajoitus, tämä taas on keskimäärin vastannut liikenteen 45, 55 ja 65 km/h keskimääräisiä ajonopeuksia, joitain poikkeuksia lukuunottamatta. 60km/h alueilla liikenteen nopeus on paikasta riippuen joko 50 km/h tai 70 km/h, ja 80 km/h alueella 90-95 km/h.
Kun siirrytään isommille teille, varsinkin moottoriteille, 100 km/h alueella ajetaan yleensa 110-115 km/h, eli tämä yleinen 10-15 km/h ylinopeus säilyy. Mutta 120km/h alueella suurin osa autoista ajaa alle 125 km/h, kohtuullisen suuri osa jopa sitä samaa 110-115 km/h nopeutta, mitä ajoi 100 km/h alueella.
Lisäksi soppaa hämmentävät ne vasemmalla kaistalla roikkujat, jotka ajavat tasan mittarinopeutta, joka yleensä Suomessa myytävissä autoissa heittää noin 5-10%. Ylämäet ovat selvästi myös ongelmallisia monelle autoilijalle, sillä ajonopeudet tuntuvat putoavan noin 5-10 km/h tasamaan ja alamäen nopeuksista (alamäissä ei yleensä ajeta kovempaa).
Lisää vinetystä sitten, kun jaksan kirjoittaa aiheesta lisää.
Kaupunkialueilla on yleensä 30, 40 tai 50 km/h nopeusrajoitus, tämä taas on keskimäärin vastannut liikenteen 45, 55 ja 65 km/h keskimääräisiä ajonopeuksia, joitain poikkeuksia lukuunottamatta. 60km/h alueilla liikenteen nopeus on paikasta riippuen joko 50 km/h tai 70 km/h, ja 80 km/h alueella 90-95 km/h.
Kun siirrytään isommille teille, varsinkin moottoriteille, 100 km/h alueella ajetaan yleensa 110-115 km/h, eli tämä yleinen 10-15 km/h ylinopeus säilyy. Mutta 120km/h alueella suurin osa autoista ajaa alle 125 km/h, kohtuullisen suuri osa jopa sitä samaa 110-115 km/h nopeutta, mitä ajoi 100 km/h alueella.
Lisäksi soppaa hämmentävät ne vasemmalla kaistalla roikkujat, jotka ajavat tasan mittarinopeutta, joka yleensä Suomessa myytävissä autoissa heittää noin 5-10%. Ylämäet ovat selvästi myös ongelmallisia monelle autoilijalle, sillä ajonopeudet tuntuvat putoavan noin 5-10 km/h tasamaan ja alamäen nopeuksista (alamäissä ei yleensä ajeta kovempaa).
Lisää vinetystä sitten, kun jaksan kirjoittaa aiheesta lisää.
2003-02-16
Kyykän MM-kisat ovat ohi
Pitkä ja raskas taistelu kyykän akateemisesta maailmanmestaruudesta on tältä vuodelta taas takana. Arpaonni ei suosinut meitä alkukarsintalohkon suhteen, joukkueemme karsiutui jatkosta jo ensimmäisellä kierroksella hävittyämme ratkaisevan, viimeisen ottelun neljällä pisteellä, eli kahdella kyykällä 46-42.
Ottelun jälkeen menimme kannustamaan osakuntamme kakkosjoukkuetta, Wiipurin Kyykkä-Weikot 2:ta. Heillä ei mennyt juurikaan paremmin omissa otteluissaan, eivätkä myöskään päässeet jatkoon.
Koko turnauksen ajan ilmat suosivat iloista ja reipasta kanssakäymistä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, oli lähes tyyntä ja pakkastakin oli vain muutamia asteita. Lisäksi joukkueemme trangia osoittautui totisesti tarpeelliseksi.
Jatkobileitä menimme odottelemaan erään joukkuetoverimme kaverin luo, jossa lämmin sauna odotti meitä. Illalla tarkistimme tulokset ja huomasimme että WiKyWe2:n pisteet oli merkitty hieman yläkanttiin tulosluettelon kertoessa heidän saaneen yhdessä ottelussa -709 pistettä, minimin ollessa -160 (täysi kenttä, ei yhtään kyykkää ulkona) ja kyykkäkerhomme puheenjohtaja kirjoittikin järjestäjille palautetta. Kritisoimme keskenämme myös pistelaskennan epäkohtia, sillä luovutusvoitoilla voittaneet saivat pisteikseen näistä otteluista 0 pistettä, joka keinotekoisesti nosti heidän sijoituksiaan. Tulokset kertoivat alkulohkomme olleen neljänneksi tiukin pistemäärien mukaan, lohkomme huonoin tappiopistemäärä oli -67, ja tiukka tappiomme ei tuntunut enää niin pahalta.
Itse jatkobileet alkoivat yhtä surullisesti kuin viimevuonna, kauheaa natsitoimintaa järjestäjien taholta. Järjestäjiä oli lähes yhtäpaljon kuin juhlarahvasta, ja järjestysmiehet eivät olleet missään määrin ystävällisiä. Ruokana oli makkaraperunoita, pieni paperikupillinen maksoi 5 ja isompi 8 euroa, ja tämäkin piti nauttia aidatussa ruokailukarsinassa, kuten saimme kuulla erään joukkuetoverimme syödessä alueen ulkopuolella. Ensimmäinen bändi soitti jotain aivan käsittämättömän huonoa örinärääkynämetallia, ja siis todella huonoa verrattuna mihin tahansa vastaantyyppiseen bändiin. Sääliksi kävi mikrofonia ja soittimia.
Toinen bändi oli sentään huomattavasti parempi, muttei hyvä kyllä sekään. Heillä oli jopa yksi biisi jolla oli radiosoittoa jonkin verran, mutta yhdellä biisillä ei pitkälle pötkitä, sillä ainakin tuon esityksen perusteella se ainoa hyvä biisi on kerrassaan loistava verrattuna bändin muuhun tuotantoon.
Mutta kaiken tuon huonouden korvasi kyllä moninverroin bileiden pääesiintyjä, Eläkeläiset.
Ottelun jälkeen menimme kannustamaan osakuntamme kakkosjoukkuetta, Wiipurin Kyykkä-Weikot 2:ta. Heillä ei mennyt juurikaan paremmin omissa otteluissaan, eivätkä myöskään päässeet jatkoon.
Koko turnauksen ajan ilmat suosivat iloista ja reipasta kanssakäymistä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, oli lähes tyyntä ja pakkastakin oli vain muutamia asteita. Lisäksi joukkueemme trangia osoittautui totisesti tarpeelliseksi.
Jatkobileitä menimme odottelemaan erään joukkuetoverimme kaverin luo, jossa lämmin sauna odotti meitä. Illalla tarkistimme tulokset ja huomasimme että WiKyWe2:n pisteet oli merkitty hieman yläkanttiin tulosluettelon kertoessa heidän saaneen yhdessä ottelussa -709 pistettä, minimin ollessa -160 (täysi kenttä, ei yhtään kyykkää ulkona) ja kyykkäkerhomme puheenjohtaja kirjoittikin järjestäjille palautetta. Kritisoimme keskenämme myös pistelaskennan epäkohtia, sillä luovutusvoitoilla voittaneet saivat pisteikseen näistä otteluista 0 pistettä, joka keinotekoisesti nosti heidän sijoituksiaan. Tulokset kertoivat alkulohkomme olleen neljänneksi tiukin pistemäärien mukaan, lohkomme huonoin tappiopistemäärä oli -67, ja tiukka tappiomme ei tuntunut enää niin pahalta.
Itse jatkobileet alkoivat yhtä surullisesti kuin viimevuonna, kauheaa natsitoimintaa järjestäjien taholta. Järjestäjiä oli lähes yhtäpaljon kuin juhlarahvasta, ja järjestysmiehet eivät olleet missään määrin ystävällisiä. Ruokana oli makkaraperunoita, pieni paperikupillinen maksoi 5 ja isompi 8 euroa, ja tämäkin piti nauttia aidatussa ruokailukarsinassa, kuten saimme kuulla erään joukkuetoverimme syödessä alueen ulkopuolella. Ensimmäinen bändi soitti jotain aivan käsittämättömän huonoa örinärääkynämetallia, ja siis todella huonoa verrattuna mihin tahansa vastaantyyppiseen bändiin. Sääliksi kävi mikrofonia ja soittimia.
Toinen bändi oli sentään huomattavasti parempi, muttei hyvä kyllä sekään. Heillä oli jopa yksi biisi jolla oli radiosoittoa jonkin verran, mutta yhdellä biisillä ei pitkälle pötkitä, sillä ainakin tuon esityksen perusteella se ainoa hyvä biisi on kerrassaan loistava verrattuna bändin muuhun tuotantoon.
Mutta kaiken tuon huonouden korvasi kyllä moninverroin bileiden pääesiintyjä, Eläkeläiset.
2003-02-12
Tyhjyys
Hämmentävää millä tavalla tämmöinenkin pieni kilke velvoittaa kirjoittamaan asioita. Tänään meni pitkään kun ihmettelin miksei mitään näy, kunnes tajusin etten ollut kirjoittanut yhtään entryä viikkoon. Pitää yrittää muistaa olla aktiivisempi jatkossa, ettei tule revittyä lisää hiuksia päästä.
2003-02-05
MS-word ja haku-lausekkeet
Ei sitä enää tänäpäivänä luulisi ihmisen törmäävän näin tyhmästi tehtyyn pattern-matchingiin kuin mitä ms-word 2000 (9.0.4402 SR-1):ssä on.
Taustaa:
Haussa on mahdollista hakea wildcardien avulla, jotka vaikuttavat regexpeiltä MS:n omalla syntaksilla. "?" täsmää mihin tahansa yhteen merkkiin, "[a-d]" täsmää mihin tahansa merkkiin joukosta a:sta d:hen, "[!a]" täsmää ei-a:han, "*" täsmää 0 tai useampaan edelliseen merkkiin ja "@" täsmää 1 tai useampaan edelliseen merkkiin.
Näin siis teoriassa, käytäntö onkin sitten toinen juttu.
Tänään piti löytää eräästä dokumentista §-merkkeillä erotettuja sanoja, muotoa "§sana§", ja sanassa ei ole yhtään välilyöntiä. Ensimmäinen yritykseni oli tietenkin kokeilla tuttua säännöllistä lausetta "§[^ ]*§" ja muuttaa se MS-muotoon "§[! ]*§".
Ei onnistunut. Lause "§[! ]*§" täsmää myös kaikkeen tekstiin kahden §-merkityn sanan välissä, joka ei mielestäni täsmää tuohon lauseeseen. Hämmentävää kyllä, lause "§[! ]@§" toimii niinkuin ohjeissa sanotaan, eli §-merkki, 1 tai useampi ei-välilyönti ja §-merkki.
Tästä hämmentyneenä päätin kokeilla vähän lisää. " *" täsmää vain ja ainoastaan välilyönneistä koostuviin vaihtelevan mittaisiin merkkijonoihin, mutta " *a" täsmää kaikkiin merkkeihin kursorin paikkaa seuraavasta välilyönnistä seuraavaan a-kirjaimeen. " @a" täsmää puolestaan vain ja ainoastaan sellaisiin merkkijonoihin, jotka alkavat välilyönneillä ja niitä välittömästi seuraavaa yksi a-kirjain.
On se hyvä että joku on taas ajatellut käyttäjän puolesta, ja tehnyt sääntöihin poikkeuksia sekoittamalla säännöllisiä lauseita ja ns globbing-patterneja samoilla merkeillä samaan hakufunktioon ilman valinnanmahdollisuutta.
Taustaa:
Haussa on mahdollista hakea wildcardien avulla, jotka vaikuttavat regexpeiltä MS:n omalla syntaksilla. "?" täsmää mihin tahansa yhteen merkkiin, "[a-d]" täsmää mihin tahansa merkkiin joukosta a:sta d:hen, "[!a]" täsmää ei-a:han, "*" täsmää 0 tai useampaan edelliseen merkkiin ja "@" täsmää 1 tai useampaan edelliseen merkkiin.
Näin siis teoriassa, käytäntö onkin sitten toinen juttu.
Tänään piti löytää eräästä dokumentista §-merkkeillä erotettuja sanoja, muotoa "§sana§", ja sanassa ei ole yhtään välilyöntiä. Ensimmäinen yritykseni oli tietenkin kokeilla tuttua säännöllistä lausetta "§[^ ]*§" ja muuttaa se MS-muotoon "§[! ]*§".
Ei onnistunut. Lause "§[! ]*§" täsmää myös kaikkeen tekstiin kahden §-merkityn sanan välissä, joka ei mielestäni täsmää tuohon lauseeseen. Hämmentävää kyllä, lause "§[! ]@§" toimii niinkuin ohjeissa sanotaan, eli §-merkki, 1 tai useampi ei-välilyönti ja §-merkki.
Tästä hämmentyneenä päätin kokeilla vähän lisää. " *" täsmää vain ja ainoastaan välilyönneistä koostuviin vaihtelevan mittaisiin merkkijonoihin, mutta " *a" täsmää kaikkiin merkkeihin kursorin paikkaa seuraavasta välilyönnistä seuraavaan a-kirjaimeen. " @a" täsmää puolestaan vain ja ainoastaan sellaisiin merkkijonoihin, jotka alkavat välilyönneillä ja niitä välittömästi seuraavaa yksi a-kirjain.
On se hyvä että joku on taas ajatellut käyttäjän puolesta, ja tehnyt sääntöihin poikkeuksia sekoittamalla säännöllisiä lauseita ja ns globbing-patterneja samoilla merkeillä samaan hakufunktioon ilman valinnanmahdollisuutta.
pahat leffat
Nyt pitkään mainostettu Pahat Pojat -leffa on sitten tullut nähtyä. Teknisesti leffa oli hyvä, kuvanlaatu, värit, sommittelu ja äänet toimivat koko leffan ajan niinkuin pitääkin.
Mutta jotain jäi silti kaipaamaan, ja turhapuro-flashback oli rasittava, mutta onneksi siihen tottui. Frazen oli ainoa joka osasi näytellä, ellei roolihahmojen kuulunutkin olla töksähteleviä ja täysin ilmeettömiä harmaita varjoja oikeista ihmisistä. Jopa suomalaisissa mäkihyppääjissä on enemmän virnettä hyvän suorituksen jälkeen kuin näissä veijareissa.
Spoilerivaroitus, jos luet pidemmälle.
Leffa alkoi std leffaperheväkivallalla, suomalaisella sirppi-höysteellä. Heti tehtiin selväksi ettei päähenkilöiden kohdalla ole kyse hengenjättiläisistä vaan jostain muusta.
Perheenpäänä Uuno Turhapuro, eikun siis Vesa-Matti Loiri oli varsin huono, ellen jopa sanoisi. Pojat eivät tehneet minuun kovin suurta säväystä, joskin se voi johtua siitä etten ole ihastunut Peter Franzenin vatsalihaksiin niinkuin takanani istunut teinintyttö.
Jotenkin näyttelijäsuorituksia himmensi mm sekin kohta kun tyttö kertoo ettei kukaan oo ennen katsonut silmiin vaan rintoihin, ja vastapäätä istuva tähtinäyttelijämme ei saa nostettua katsettaan edes kaulan korkeudelle.
Paljonparjattu koirantappokohtaus ei mielestäni ollut kohun arvoinen sinällään, verinen halko tietty saattaa järkyttää joitain, mutta Loirin iskut olivat kovin turhauttavaa katseltavaa.
Leffan loppu oli tuskastuttava, voi vain arvata miten pahasti katsojia voi aliarvioida. Tästä huonommaksi ei näkemistäni leffoista ole mennyt kuin Minä ja Morrison.
Mutta jotain jäi silti kaipaamaan, ja turhapuro-flashback oli rasittava, mutta onneksi siihen tottui. Frazen oli ainoa joka osasi näytellä, ellei roolihahmojen kuulunutkin olla töksähteleviä ja täysin ilmeettömiä harmaita varjoja oikeista ihmisistä. Jopa suomalaisissa mäkihyppääjissä on enemmän virnettä hyvän suorituksen jälkeen kuin näissä veijareissa.
Spoilerivaroitus, jos luet pidemmälle.
Leffa alkoi std leffaperheväkivallalla, suomalaisella sirppi-höysteellä. Heti tehtiin selväksi ettei päähenkilöiden kohdalla ole kyse hengenjättiläisistä vaan jostain muusta.
Perheenpäänä Uuno Turhapuro, eikun siis Vesa-Matti Loiri oli varsin huono, ellen jopa sanoisi. Pojat eivät tehneet minuun kovin suurta säväystä, joskin se voi johtua siitä etten ole ihastunut Peter Franzenin vatsalihaksiin niinkuin takanani istunut teinintyttö.
Jotenkin näyttelijäsuorituksia himmensi mm sekin kohta kun tyttö kertoo ettei kukaan oo ennen katsonut silmiin vaan rintoihin, ja vastapäätä istuva tähtinäyttelijämme ei saa nostettua katsettaan edes kaulan korkeudelle.
Paljonparjattu koirantappokohtaus ei mielestäni ollut kohun arvoinen sinällään, verinen halko tietty saattaa järkyttää joitain, mutta Loirin iskut olivat kovin turhauttavaa katseltavaa.
Leffan loppu oli tuskastuttava, voi vain arvata miten pahasti katsojia voi aliarvioida. Tästä huonommaksi ei näkemistäni leffoista ole mennyt kuin Minä ja Morrison.
2003-02-03
Nälkä
Töissä oli ruokana tänään janssonin kiusausta tai rasvaperunoita ja friteerattuja kumisia mustekalarenkaita tai riisiä ja gulashia. Janssonin kiusaus ei mene mun kurkusta alas kuin väkisin, ja ruokalan maustamattomuuspolitiikan tuntien päädyin mustekalarenkaisiin. Huono valinta, nyt on ihan tajuton nälkä.
Tämä kaikki sai mut miettimään että ehkä pitäisi laittaa ylös jotain niistä ruoista mitä tulee silloin tällöin tehtyä, koskapa osa on varsin syötävää mättöä. Siispä ruoka-osio blogiin, ja ruokia julkisuuteen. Toivottavasti tulee hyvää jälkeä.
Tämä kaikki sai mut miettimään että ehkä pitäisi laittaa ylös jotain niistä ruoista mitä tulee silloin tällöin tehtyä, koskapa osa on varsin syötävää mättöä. Siispä ruoka-osio blogiin, ja ruokia julkisuuteen. Toivottavasti tulee hyvää jälkeä.
2003-02-02
Lauantain jälkeinen olotila
Sunnuntai.
Se tarkoittaa yleensä sitä, että eilen on ollut lauantai, ja ihmisilla yleensä puheenaiheena lauantai-illan tekemiset ja tekemättä jättämiset.
Mun lauantai meni varsin pitkälle taas aamupäivästä serverin säätämisessä, nyt siinä toimii mailitkin suhthyvin, bogofilter on oppinut tunnistamaan spämmit, yks false-positive, ja kolme false-negativea.
Illalla oli vuorossa osakunnan virkailijanvaihtokaronkka.
Vanhat virkailijat nauttivat uuden isännistön ja emännistön ensikoitoksen hedelmistä, ja hyvää oli. Alkuruokana oli salaatti, jossa oli krutonkeja, pääruokana kanaa punkkukastikkeessa, riisiä ja valkosipuliyrttiöljyä ja kanaa, jälkiruokana uuniomena ja jäätelöä. Ruokajuomaakin oli tarjolla, sekä iloista karjalaista puheensorinaa sekä hyvä määrä hienoja lauluja.
Jatkot olivat vähän säädön takana, ja porukka hajaantuikin pariin paikkaan, osa jäi ekaan baariin, koska päättivät pystyvänsä tekemään riittävästi tilaa, me muut suuntasimme uudelle, Alina-saliin, jossa oli kronoksen 70's bileet. Mä en tiennytkään että Brittney Spears on 70-luvun musaa. Jossain vaiheessa ainakin osa baariin jääneistä päätyi myös bileisiin, ja kaikilla oli tietysti hauskaa ja kivaa.
Se tarkoittaa yleensä sitä, että eilen on ollut lauantai, ja ihmisilla yleensä puheenaiheena lauantai-illan tekemiset ja tekemättä jättämiset.
Mun lauantai meni varsin pitkälle taas aamupäivästä serverin säätämisessä, nyt siinä toimii mailitkin suhthyvin, bogofilter on oppinut tunnistamaan spämmit, yks false-positive, ja kolme false-negativea.
Illalla oli vuorossa osakunnan virkailijanvaihtokaronkka.
Vanhat virkailijat nauttivat uuden isännistön ja emännistön ensikoitoksen hedelmistä, ja hyvää oli. Alkuruokana oli salaatti, jossa oli krutonkeja, pääruokana kanaa punkkukastikkeessa, riisiä ja valkosipuliyrttiöljyä ja kanaa, jälkiruokana uuniomena ja jäätelöä. Ruokajuomaakin oli tarjolla, sekä iloista karjalaista puheensorinaa sekä hyvä määrä hienoja lauluja.
Jatkot olivat vähän säädön takana, ja porukka hajaantuikin pariin paikkaan, osa jäi ekaan baariin, koska päättivät pystyvänsä tekemään riittävästi tilaa, me muut suuntasimme uudelle, Alina-saliin, jossa oli kronoksen 70's bileet. Mä en tiennytkään että Brittney Spears on 70-luvun musaa. Jossain vaiheessa ainakin osa baariin jääneistä päätyi myös bileisiin, ja kaikilla oli tietysti hauskaa ja kivaa.
2003-02-01
Antti vs bind 1 - 0
Muutaman tunnin säädön jälkeen homman pitäisi pelata vihdoin niinkuin pitää, nimipalvelu näkyy ulos, ja sisäänpäin se antaa sisäverkon IPt, ulos julkisen IPn.
Elämä on laiffii.
Jos jotakuta kiinnostaa oikeasti miten tuon tein niin tässä lyhyesti:
named.conf:ssa on acl sisäverkolle, ja sitten tuolle rekursio-oikeus, view:llä rajattu näkymä sille ja muille erikseen, sekä kaksi zone-tiedostoa per zone, toinen julkisille IP-osoitteille ja toinen sisäverkon osoitteille. Reverseä en ole vielä säätänyt toimimaan, sen virittäminen saattaa kestää jonkin aikaa. alla sopivia pätkiä named.conf:ista
Elämä on laiffii.
Jos jotakuta kiinnostaa oikeasti miten tuon tein niin tässä lyhyesti:
named.conf:ssa on acl sisäverkolle, ja sitten tuolle rekursio-oikeus, view:llä rajattu näkymä sille ja muille erikseen, sekä kaksi zone-tiedostoa per zone, toinen julkisille IP-osoitteille ja toinen sisäverkon osoitteille. Reverseä en ole vielä säätänyt toimimaan, sen virittäminen saattaa kestää jonkin aikaa. alla sopivia pätkiä named.conf:ista
acl localnet {
192.168.xx.xx/xx;
127.0.0.1;
};
options {
// the usual stuff plus
allow-query { localnet; };
allow-recursion { localnet; };
forward first;
forwarders {
192.168.xx.xx; # this the IP of this DNS server
// if you have other DNS servers, forwarders or otherwise, put them here
};
};
// Local network sees local IP-addresses
view "local" {
match-clients { localnet; };
recursion yes;
// Put the usual zone definitions here, e.g. root and localhost
// then the local network version of your zone:
zone "mydomain" {
type master;
file "/etc/bin/zones/local.mydomain"
};
};
// The following view is for the rest of the world:
view "global" {
match-clients { any; };
allow-query { any; };
recursion no;
zone "mydomain" {
type master;
file "/etc/bind/zone/mydomain";
};
};
2003-01-31
Linjat vinkuu
DNS-serverit ja whois-kannat ovat päässeet suhtkoht hyvin yksimielisyyteen siitä että mun domain sijaitsee nykyään tässä koneessa. Spämmifiltteri on vielä hieman opettamatta, mutta kyllä sekin vielä jossain vaiheessa rupeaa toimimaan kunnolla.
2003-01-27
dvbn tuskaa
Ei voi ymmärtää. Yritin saada Superbowlia levylle dvb-t -kortilta, ei onnistu. DVB-ohjelma osaa kyll näyttää ohjelmaa kyllä hyvin montakin tuntia putkeen, mutta kun pitäisi saada sama stream levylle, niin ääni häviää noin 10 sekunnin sisällä, ja kuva-streamkin menee rikkinäisenä levylle. Ei toimi, ei.
Alkuperäinen tavoite oli saada dvb-ajuri toimimaan linuxissa ennen superbowlia, mutta eihän ne ajurit suostu toimimaan. Miten voi tehdä sellaisen ajuripaketin, jota ei voi edes käyttää normaalisti, vaan pitää ladata jossain tietyssä järjestyksessä moduulit, eikä se viimeinen moduuli _sittenkään_ löydä kaikkia symboleja.
Kun tuo linuxin puukotus ei onnistunut aikataulussa, siirsin huomioni WinXPn puoleen, ja siellä kortin mukana tullut dvb-softa vaikutti suht pätevältä. Useankin tunnin sessio kanavaa vaihtamatta ja vaihdelle sujui ongelmitta. Ensimmäinen pettymys oli ajastetun nauhoituksen puuttuminen, mutta sekin puute vaikutti kovin pieneltä sen jälkeen, kun useista yrityksistä huolimatta en onnistunut tallettamaan ehjää tiedostoa.
Ja digi-tv:n pitäisi muka olla tulevaisuutta? Toivottavasti oikeilla digibokseilla on helpompaa saada asiat toimimaan kuin tällä tietokoneistetulla versiolla.
Kuvanlaadussa ei yleensä ole kyllä valittamista, paitsi subtv:n naurettavan huonolaatuinen lähetys, jos vähänkin enemmän on liikettä ruudussa, niin kaikki muuttuu legopalikoiksi. Ja digitaaliset radio-asemat kuulostavat hyviltä. Vielä kun saataisiin ilmaan BBC World.
Alkuperäinen tavoite oli saada dvb-ajuri toimimaan linuxissa ennen superbowlia, mutta eihän ne ajurit suostu toimimaan. Miten voi tehdä sellaisen ajuripaketin, jota ei voi edes käyttää normaalisti, vaan pitää ladata jossain tietyssä järjestyksessä moduulit, eikä se viimeinen moduuli _sittenkään_ löydä kaikkia symboleja.
Kun tuo linuxin puukotus ei onnistunut aikataulussa, siirsin huomioni WinXPn puoleen, ja siellä kortin mukana tullut dvb-softa vaikutti suht pätevältä. Useankin tunnin sessio kanavaa vaihtamatta ja vaihdelle sujui ongelmitta. Ensimmäinen pettymys oli ajastetun nauhoituksen puuttuminen, mutta sekin puute vaikutti kovin pieneltä sen jälkeen, kun useista yrityksistä huolimatta en onnistunut tallettamaan ehjää tiedostoa.
Ja digi-tv:n pitäisi muka olla tulevaisuutta? Toivottavasti oikeilla digibokseilla on helpompaa saada asiat toimimaan kuin tällä tietokoneistetulla versiolla.
Kuvanlaadussa ei yleensä ole kyllä valittamista, paitsi subtv:n naurettavan huonolaatuinen lähetys, jos vähänkin enemmän on liikettä ruudussa, niin kaikki muuttuu legopalikoiksi. Ja digitaaliset radio-asemat kuulostavat hyviltä. Vielä kun saataisiin ilmaan BBC World.
2003-01-26
CSS ja turhautuminen
CSS on sinällään hieno keksintö, mutta silti jos on jokin visio, on CSS rasittavan tuskallinen käyttää. Erityisesti jos käytettävät työkalut ovat ViM ja Google. Lähinnä tuo CSS-osaamattomuus on se rasite kun yrittää saada jotain juttua kohdalleen, ja aivan varmasti tämäkään ei näytä siltä miltä pitäisi, jos käytössä on jokin toinen ympäristö kuin minulla.
Minä, blogaaja
Kuinka minusta tuli muodin orja, ja oman blogin pitäjä?
Hyvä kysymys. En ole koskaan erityisemmin lämmennyt ajatukselle päiväkirjasta, enkä siitä että moni ihminen tietämättäni tietää minusta enemmän kuin normaalin ihmisen mielenterveydelle on hyväski. Kai modernin maailman aivopesu siitä, että kaikki ovat joltain osin exhibitionisteja on saanut minutkin kuilun partaalle, ja hieman siitä yli. Aika näyttää mitä tästäkin tulee, toivottavasti jotain viihdyttävää ainakin omaksi huvitukseksi, kun voin katsella taaksepäin omia mielipiteitäni.
Hyvä kysymys. En ole koskaan erityisemmin lämmennyt ajatukselle päiväkirjasta, enkä siitä että moni ihminen tietämättäni tietää minusta enemmän kuin normaalin ihmisen mielenterveydelle on hyväski. Kai modernin maailman aivopesu siitä, että kaikki ovat joltain osin exhibitionisteja on saanut minutkin kuilun partaalle, ja hieman siitä yli. Aika näyttää mitä tästäkin tulee, toivottavasti jotain viihdyttävää ainakin omaksi huvitukseksi, kun voin katsella taaksepäin omia mielipiteitäni.
Subscribe to:
Posts (Atom)