Lapinmatkan toinen osa alkoi Kilpisjärveltä synkän aamun merkeissä. Mustat pilvet olivat yön aikana kasaantuneen taivaalle, mutta sadetta niistä ei sentää niskaan tullut. Lämpötilakin oli tippunut pari astetta lisää, mittari näytti 10C. Kasasin teltan ja varusteet kasaan, pakkasin repun ja aloin valmistautua kolmen valtakunnan rajapyykille taivaltamista edellisenä päivänä tapaamieni ihmisten kanssa.
Siinä vaiheessa kun löin takakontin kiinni alkoi sade.
Sade alkoi heti kunnon rankkasadekuurona, onnistuin kastumaan läpimäräksi matkalla takakontilta etupenkille. Kaivoin esiin tuoreimman säätutkakuvan, ja se näytti pahalta, ukkosmyrskyalue oli saapunut Kilpisjärvelle. Säätiedote lupasi huomattavasti parempaa ja lämpimämpää ilmaa länsi-Lappiin, sinne siis.
Ajomatka sateessa tietöiden pilkuttamaa Käsivarrentietä tuntui kestävän ikuisuuden, Muonion paikkeilla sade vihdoin lakkasi, ja lämpötila hyppäsi ylös 20 asteen pintaan. Päätin ajaa Ylläksen kautta Sodankylään, ja jatkaa siitä samantein Kemijärven läpi Kuusamoon. Kuusamossa päädyin Juumaan, Jyrävän lähistölle, leirin pystyttämisen jälkeen kävin pienellä iltakävelyllä, ja juttelin nuotion äärellä parin sveitsiläisen nuoren kanssa He olivat lomallaan viettäneet juuri kaksi viikkoa Hetta-Pallas alueella, ja kertoivat innoissaan kuinka outoa heistä on nousta korkean mäen päälle, ja nähdä vai vaivoin merkkejä kahdesta pienestä kylästä. Nyt he olivat Karhunkierroksella, ja sen jälkeen olisi aika suunnata kotiin.
Seuraavana aamuna heräsin Aikaisin, heitin valmiiksipakatun repun selkääni ja lähdin tarpomaan pitkin Pientä Karhunkierrosta, 11km. Myllykosken tupa oli huollettavana, joten en päässyt katselemaan Myllykoskea läheltä, lisäksi alueella oli paljon muitakin rakennustyömaita. Päätin suunnata ensin Jyrävälle, ja keittää siellä aamuteen. Jyrävän alajuoksulla oli muutama perhokalastajia jo työntouhussa, yksi heistä söi juuri loimutettua lohta puukko kädessään hiljaa murhadellen, härmäläisyyttä huokuen.
Palasin Jyrävän juurella oleville rantakallioille, ja huomasin lohien hyppivän kuohuista. "Tuosta on saatava kuva", tuumasin, ja kaivoin kameran takaisin esiin. Hetken tilannetta arvioiduttuani päädyin 300mm polttoväliin, pidempää ei löytynyt. Toivoin tuon riittävän lohien erottumiseksi muunakin kuin pienenä mustana läikkänä. Toinen suuri ongelma oli se, ettei matkaan tullut otettua kolmijalkaa, eikä minulla ole lankalaukaisintakaan, joten pönkitin itseni kallion kylkeä vasten ja jäin kytikseen. Hyttyset inisivät ympärillä, mutta siitä huolimatta sain vain puolen tusinaa pistoa koko reilun tunnin kyttäyksen aikana. Muutaman kuvan jälkeen rohkenin olettaa että edes yhdessä niistä olisi lohi ilmassa, joten keräsin kimpsut ja kampsut, ja jatkoin matkaani.
Päästyäni seuraavalle sillalle päätin palata samaa reittiä takaisin, metsässä kävely ei erityisesti houkutellut, jos vaihtoehtona oli kiertää joenrantaa pitkin ja ihailla Juuman kalliorotkoa. Aallokkokoski näytti hieman vaiteliaalta, eikä oikein näyttänyt kuvattavalta.
Päästyäni takaisin leirille alkoi kaukaa kuulua ukkosen kuminaa, joten päätin lyödä leirin kasaan ja jatkaa matkaa. Päätin ajaa niin kauan kuin sadetta riittää, ja tämä päätös tuli tarkoittamaan Lapinmatkan päätöstä, sadetta jatkui lähes Mikkeliin asti, välillä niin rankkana että oli pakko hidastaa alle 50km/h nopeuksiin nähdäkseen edes mihin suuntaan tie kääntyy edessä. Märkä Savo höyrysi kiitäessäni auringonpaisteessa kohti lomamatkan viimeistä yösijaa.
No comments:
Post a Comment