Onnistuin vastustamaan kokonaiset kahdeksan vuotta. Kahdeksan pitkää vuotta jatkuvaa houkuttelua pyrkiä kuoroon. Mutta nyt voin vain sanoa, että turhaan yritin. Eilen olin ensimmäisissä kuorotreeneissä, jäljellä vielä muutama harjoittelutreeni ennen varsinaista laulukoetta ja tietoa siitä miten äijän oikeasti käy.
Täytyy sanoa, että vaikka olin sopivasti pihalla, se ei selvästikään haitannut. Kurkku oli hieman kipeä ja nenä tukossa viikonlopun jäljiltä, jonkinsortin pikanuhavilustuminen tai vastaava oli päässyt iskemään, ja tämän seurauksena ääni oli keskimäärin kadoksissa, ja tänään tilanne on vielä huonompi.
Näissä ekoissa treeneissä sain mukaani laulukoelaulun, ja siitä pitäisi opetella laulamaan ykkösbasso. Näin kohtuullisen noviisina se vaikuttaa petollisen helpolta, vaikken (enää, jos tarkkoja ollaan) osaakaan lukea nuotteja kunnolla. Nyt pitänee kaivaa basso esiin kaapista että voi edes vähän saada osviittaa siitä mitä pitäisi laulaa.
No comments:
Post a Comment