Mennäviikonloppuna oli kuoroleiri Siuntion Vidablickissa, partiolaisten jossain paikassa.
Lauantai-aamu valkeni kylmänä ja lumisena, lunta satoi ihan kohtuudella kun lähdin liikkeelle noin kello 7.30 raaputtamaan auton ikkunoita puhtaaksi, ja sitten kohti Koivukylää hakemaan ensimmäistä kyyditettävää. Jostain syystä sain hyvän idean soittaa ensin, että mikä on tilanne, ja puhelimeen vastasi hyvin uninen, puhelinsoittoon herännyt nuori sopraano. Jäisellä lumella seikkailin sitten Leppävaaran ja Munkan kautta Otaniemeen, ja pääsimme matkaan noin yhdeksältä, niinkuin alunperin oli sovittu.
Alkumatkasta päättelimme, että hyvä jos ehdimme perille ennen kymmentä, jolloin äänenavauksen pitäisi alkaa, ja arvoimme muiden kuorolaisten ehtimistä. Länsiväylällä oli jäistä loskaa pari senttiä, kaistanvaihto ei ollut erityisen miellyttävä operaatio.
Sää parani, tai ainakin ajo-olot, kun Länsiväylän moottoritieosuus päättyi, ja oli vain yksi, puhtaaksi ajettu kaista suuntaansa. Pääsimme Siuntion puolelle hyvissä ajoin ennen kymmentä, ja päätimme käydä kaupassa ostamassa aamiaista ja snäkkejä.
Noin viittätoista vaille 10 kaarsimme Vidablickin pihatielle, ja neitseellinen lumi kertoi meidän olevan ensimmäisiä. Kierros lipputangon ympäri, parkkiin, ja kamat kantoon. Ensimmäisenä on hyvä vallata sopiva punkka.
Päätimme vallata basso-Markun kanssa majoitusrakennuksen reunimmaisen huoneen, jonka jälkeen suunnistimme päärakennukseen laittamaan tuoleja treenejä varten valmiiksi. Hieman tasan jälkeen saapui toinen autollinen, ja pian loputkin. Jostain kumman syystä aamiaisteessä oli sienikeittomainen jälkimaku, syyksi epäiltiin vanhahkoja teepusseja.
Aamupäivän treenit lähtivät käyntiin venyttelyllä, heilumisella ja joo-joolla, sitten olikin biisien vuoro. En muista järjestystä, joten jätetään ne käymättä läpi. Joka tapauksessa biisit tulevat WiOLin maakuntakiertueelle, joten sinne vaan kaikki kuuntelemaan. Lauantain saldon huomasin ilokseni pystyväni ala-Dhen säännöllisesti varsin puhtaasti, ala-C ei tuota mahdottomia ongelmia, ja ylä-äänetkin melkein onnistuvat jo. Toimivaa äänialaa hieman yli kaksi oktaavia tällä hetkellä. Jossain välissä kuoro kuulosti oikein kivalta jopa takariviin, välillä taas ainakin me bassot olimme enemmän kuin eksyksissä.
Lounaskutsu kajahti joskus kahden paikkeilla, ja ryntäsimme kaikki syömään pestopastaa, ruoan jälkeen oli vuorossa lyhyt lumisota, ja sitten lisää laulua. Kaksi nuorta bassoa saivat päähänsä soittaa syntsan looppeja, lähinnä rumpu-sellaisia, erilaisina yhdistelminä.
Iltaruoasta mulle ei ole oikeastaan mitään havaintoa. Siinä oli ainakin sipulia ja porkkanaa, koska niitä me pilkoimme päivällä hieman lounaan jälkeen.
Illalla alkoi tyttöjen saunavuoro, ja pojat jäimme treenaamaan kaunista ja herkkää mieslaulua (se on kuulemma mahdollista) ja aloitimme Jääkärimarssilla. Ensimmäinen yritys oli lähinnä koominen, kaikki sekoilivat ympäri nuotistoa kirjoiteltuihin sanoihin, ja säkeistöt menivät kauniisti sekaisin. Pienellä kertauksella sentään saimme jonkinlaisen version laulusta aikaiseksi, mutta ei sitä kyllä kovin kauniiksi vielä voinut sanoa :-)
Pari tuntia laulettuamme muutamaa biisiä päätimme, että on aika aloittaa yleinen saunavuoro (välissä oli ollut myös ujojen poikien saunavuoro), ja suuntasimme saunalle. Saunassa treenasimme herkkiä serenadeja, kuten kersanttilaulua.
Ulkona oleva lumi oli houkutellut jo muutamia enkelinkuvia esiin, ja meidän saunavuoromme aikana niitä ilmestyi jokunen lisää. Lumi on kylmää myös kolmen sentin kerroksena.
Loppuillasta Markus, Tuomas ja Eki esittivät erittäin kauniisti, ja varsinkin tunteella, herkän serenadin, Tule kanssani kylpyyn, ja saivat raikuvat suosionosoitukset saunan tuvanpuolen väeltä. Esitys oli näkemisen arvoinen. Ja koska tänäyönä siirtyttiin talviaikaan, oli tietty tunti ylimääräistä aikaa käytettävissä, siispä saunalla laulettiin kitarasäestyksellä ja ilman muutamia tunteja, sekä syötiin suklaabanskuja ja makkaraa, sekä havainnoittin tyhjien pullojen kulmanopeuden muutosta.
Sunnuntai koitti yllättäen, ja oli aika vääntäytyä aamiaiselle, ja sen jälkeen sunnuntain treenisessioon. Alkujumppa ja äänenavaus, ja lisää laulua. Alussa oli pieniä ongelmia saada ihan kaikkea laulettua, mutta ekan tunnin jälkeen homma alkoi taas luistaa. Lounaskutsun kiiriessä saimme tietää että yhdellä sopraanoista oli syntymäpäivä, hänelle laulettiinkin heti Monia Vuosia. Tämän hyvin lyhyen biisin oppi suunnilleen kertalaakista.
Lounaaksi oli sunnuntaina risottoa. Lounaan jälkeen joku sai päähänsä tutkia kaikkien silmien värit, tästä kehkeytikin varsin monipuolinen tutkimus, jossa suuri osa yritti ehtiä tarkistamaan muiden silmien värin ennen treenien jatkumista. Drum'n'Bass bassot "soittivat" lauantain tapaan konemusiikkia syntikoilla.
Iltapäivällä pari laulua lisää, ja alkoi loppusiivous. Siivouksen jälkeen oli vuorossa yleistä härdelliä ja paluukyytien sumplimista, ja silloin selvisi että bassojen ääntenvalvojalla oli myös syntymäpäivä. Uusi esitys samasta biisistä, hieman vajaalla miehityksellä, ja ilman nuotteja. Ja koska Hannu ei hypännyt ikkunasta ulos, voisin kai olettaa ettei se sentään aivan karmivalta kuulostanut.
Paluumatkalle päästiin lähtemään noin neljältä, kierros taas lipputangon ympäri, ja nokka kohti Helsinkiä.
Pääsin kotiin hieman ennen kuutta, sain tavarat purettua, ja sitten pitikin tehdä C++-kurssin ensimmäinen harjoitustyö (String-luokka), aikaa deadlineen alle 24h. Homma oli valmis joskus yhdentoista aikaan, kunnes huomasin pienen sivulauseen, että C++n stringit osaavat käsitellä merkkijonoja, joissa on nulleja sisällä. Hieman reilun tunnin nysväyksen ja säädön jälkeen sain homman toimimaan, ja paketoin vastauksen. Lopputulos: 4/4 pistettä.
2003-10-29
2003-10-14
Viimeiset N päivää
Eipä ole tullut kirjoitettua pitkään aikaan, joten vastapainoksi hieman pidempi sepustus.
Kuoron koelaulu oli ja meni, ja pääsin WiOLiin jäseneksi. Alan pikkuhiljaa saada tolkkua niistä viivoista ja palloista, ja yhdistää niitä varsin usein jopa oikeaan ääneen. Jotkut hämärämmät biisit tuottavat vaikeuksia, kun ykkösbassoille ei ole aina kirjoitettu kauhean selkeästi stemman sanoja, ja pitää sitten arpoa muiden perusteella että mitä lauletaan.
Viime viikonloppuna (10-12.10.) kävin purjehtimassa kolmen kuorolaisen kanssa Päijänteellä, ja se oli kivaa.
Viimeisimmästä purjehduskerrasta onkin jo ihan liian kauan, toivottavasti pääsee tuonne miehistöksi uudestaankin. Perjantaina lähdettiin Helsingistä autoilemaan kohti lähtösatamaa, Heinolaa. Epämääräisen liikenteen ja muun säädön jälkeen pääsimme lähtemään illan jo hämärtyessä, tuulta ei ollut edes nimeksi, joten otimme tavoikkeeksi selvityä muutaman tunnin ajomatkan päässä olevalle Virtosaarelle. Pimeänavigointi palautui suurinpiirtein mieleen, kiitos kipparimme Marian kärsivällisen selityksen ja hataroiden muistikuvien. Emme onnistuneet löytämään yhtään uutta kiveä, ja tunnetuistakin menimme huti. Rantauduimme joskus puolen kymmenen paikkeilla (jos en ihan väärin muista) Virtosaareen. Päädyimme siihen että nyt väsyttää kaikkia liikaa, ja sauna saa odottaa aamua, jos silloin vielä saunatuttaa.
Lauantai-aamu koitti tihkuisena, hienoinen tuulenvire puhalsi satunnaisesta suunnasta. Kävimme katsomassa saunaa, ja eihän siellä ollut puuliiterissä enää yhtään puuta jäljellä, eli saunominen sai jäädä. Päätimme yrittää purjeilla eteenpäin, ja onnistuimme varsin kokemattomalla miehistöllämme nostamaan purjeet nätisti ylös, fokka plus iso. Suuntasimme kohti Kalkkisten kanavaa ja toivoimme että tuuli edes vähän yltyisi. Kalkkisten kanava toimi itsepalvelulla, ja on turkasen pitkä. Sen alapäässä on 11m korkea silta, joten pääsimme kallistelemaan venettä hieman, että mahtuisimme ali, maston ollessa hieman yli 11 metrinen. Kanavan jälkeen pääsimme pienelle selälle, jonka jälkeen oli vuoro toisen 11m sillan alittaminen, ja pääsimme kevyeen itätuuleen. Suuntasimme pitkin selän länsilaitaa kohti pohjoista, ja koska aikaa tuntui olevan, päätimme kiertää Punapään selän pohjoislaidalla. Noin 1/3 legistä kuljettuamme näimme takaa kaksi muutakin purjevenettä, emme olleetkaan ainoat hullut vesillä. Nämä veneet jatkoivat edemmäs kohti pohjoista, me käännyimme takaisin Punapään ja Punapäänluodon välistä kohti etelää (enkä edes päässyt huutamaan "Venda!", vaan kippari sanoi sen, ja eikä edes huutamalla. Koko viikonloppu uhkasi olla pilalla), ja suuntasimme Koukkuniemeen. Sade alkoi yltyä pikkuhiljaa, tuuli oli jossain 5m/s paikkeilla kai, ja päivä alkoi olla pitkällä, kun pääsimme näköetäisyydelle pienestä poukamasta. Siellä näytti olevan kaksi moottorivenettä, mutta elimme toivossa ja menimme joukon jatkoksi. Illalla oli vuorossa yhteislaulua kaksi sopraanoa, altto ja basso -kvartetilla, sekä makkaran paistoa nuotiolla sateessa ja pimeässä, ja hieman lisää yhteislaulua.
Sunnuntai kajasti sateisena, selällä näkyi vaahtopäitä. Päästyämme pois lahden suojasta pääsimme mukavaan syysmyräkkään, ja hetken joutui jopa miettimään että mitenkäs siellä kannella pitikään olla ettei lennä veden varaan. Aallot olivat suunnilleen puolimetrisiä, jotkut harvat ehkä hieman vajaan metrin. Nostimme ison 1-reiviin, ja jätimme fokan alas. Tuulta oli silti riittävästi että pääsimme noin 6½ solmuun (GPS oli toki mukana) vajailla purjeillakin. Pahimpien puuskien aikana iso alkoi revetä yhdestä reivausreijätä (mikälie onkaan nimeltään), joten suoritimme pienen säätötoimenpiteen. Paluumatkalla olin puikoissa aina sululle asti, jopa Karisalmen sillan ali, kun tytöt roikkuivat laidan yli kallistaen venettä, ettei se nousisi pystyyn sillan alla pyörteilevässä tuulessa. Selvisimme kuin selvisimmekin hengissa, ehjin nahoin ja mastoin sillan ali. Joku voisi kirjoittaa Tiehallinnolle monta kirjettä, että siltoja nostettaisiin sisävesialueilla ainakin 14 metrisiksi, ettei niiden alla tarvitsisi kikkailla ihan noin paljon. Kanavan jälkeen pääsin ihmettelijäryhmään, ja ruori (tai no, pinna) siirtyi seuraavalle. Nostimme purjeet (ison ja fokan), ja lähdimme suuntamaan takaisin itään pitkin kapeaa ränniä jossa ei ollut taaskaan tuulta kuin juuri nimeksi. Hieman myöhemmin kipparimme päätti nostaa ison kokonaan, ja pääsin taas ohjailemaan venettä nyt hieman kevyemmässä, mutta pyörivämmässä tuulessa. Pääsin paikkaamaan lauantain vendattomuuden älähtämällä monta kertaa "Jiippi!" kun sateen kyllästämä iso vaihteli puolta. Välillä fokka käyttäytyi aivan epäloogisesti ja veti kauniisti ja voimalla virsarilla, vaikka tuuli suoraan siltä sivulta jonne fokka oli pullollaan. Aina ei voi tajuta. Sade pysyi vakaana ja kosteana, ja selän kovan ja rännin pyörivän tuulen takia sitä päätyi hupun aukosta kaulaan ja siitä sisään kastellen paikkoja hieman. Täytyy antaa kyllä täydet pisteet valitsemilleni vaatteille, jos olisin laittanut ne hieman huolellisemmin päälleni, olisin varmaankin säilynyt lähes täysin kuivana. Hanskat olivat aivan läpimärät, ja viimeisellä selällä maihareistakin alkoi yksi sauma tihkua vettä sisään. Virtosaaren jälkeen spottasimme takanamme taas kaksi purjevenettä, toinen tuli moottorilla, toinen purjein.
Vaihdoimme jonkinaikaa ennen viimeistä selkää taas pinnanpitäjää, ja siirryin hoitamaan styyrpuurin puoleista fokan skuuttia loppumatkan ajaksi. Viimeisellä selällä oli taas kunnon tuuli, kun se pääsi puhaltamaan hieman vapaammin, ja teimme nopeusennätyksemme, 6.9 solmua. Satamaan päästyämme kävi ilmi, että ne kaksi muuta tänään näkemäämme venettä olivat ne samat, jotka olivat jatkaneet lauantaina pohjoiseen meidän käännyttyä ympäri. Laitettuamme veneen kuntoon suuntasimme kohti lämmintä saunaa (järven vesi oli +9C), iltaruokaa, letunpaistoa ja sitten olikin jo matka kohti Helsinkiä.
Viikonlopun saldo: rutosti hauskaa, yksi pieni mustelma, paljon märkiä vaatteita, hieman lisää purjehduskokemusta, ja lisäksi opin tuntemaan ainakin jonkin verran kolmea mukavaa ja kivaa ihmistä.
Kuoron koelaulu oli ja meni, ja pääsin WiOLiin jäseneksi. Alan pikkuhiljaa saada tolkkua niistä viivoista ja palloista, ja yhdistää niitä varsin usein jopa oikeaan ääneen. Jotkut hämärämmät biisit tuottavat vaikeuksia, kun ykkösbassoille ei ole aina kirjoitettu kauhean selkeästi stemman sanoja, ja pitää sitten arpoa muiden perusteella että mitä lauletaan.
Viime viikonloppuna (10-12.10.) kävin purjehtimassa kolmen kuorolaisen kanssa Päijänteellä, ja se oli kivaa.
Viimeisimmästä purjehduskerrasta onkin jo ihan liian kauan, toivottavasti pääsee tuonne miehistöksi uudestaankin. Perjantaina lähdettiin Helsingistä autoilemaan kohti lähtösatamaa, Heinolaa. Epämääräisen liikenteen ja muun säädön jälkeen pääsimme lähtemään illan jo hämärtyessä, tuulta ei ollut edes nimeksi, joten otimme tavoikkeeksi selvityä muutaman tunnin ajomatkan päässä olevalle Virtosaarelle. Pimeänavigointi palautui suurinpiirtein mieleen, kiitos kipparimme Marian kärsivällisen selityksen ja hataroiden muistikuvien. Emme onnistuneet löytämään yhtään uutta kiveä, ja tunnetuistakin menimme huti. Rantauduimme joskus puolen kymmenen paikkeilla (jos en ihan väärin muista) Virtosaareen. Päädyimme siihen että nyt väsyttää kaikkia liikaa, ja sauna saa odottaa aamua, jos silloin vielä saunatuttaa.
Lauantai-aamu koitti tihkuisena, hienoinen tuulenvire puhalsi satunnaisesta suunnasta. Kävimme katsomassa saunaa, ja eihän siellä ollut puuliiterissä enää yhtään puuta jäljellä, eli saunominen sai jäädä. Päätimme yrittää purjeilla eteenpäin, ja onnistuimme varsin kokemattomalla miehistöllämme nostamaan purjeet nätisti ylös, fokka plus iso. Suuntasimme kohti Kalkkisten kanavaa ja toivoimme että tuuli edes vähän yltyisi. Kalkkisten kanava toimi itsepalvelulla, ja on turkasen pitkä. Sen alapäässä on 11m korkea silta, joten pääsimme kallistelemaan venettä hieman, että mahtuisimme ali, maston ollessa hieman yli 11 metrinen. Kanavan jälkeen pääsimme pienelle selälle, jonka jälkeen oli vuoro toisen 11m sillan alittaminen, ja pääsimme kevyeen itätuuleen. Suuntasimme pitkin selän länsilaitaa kohti pohjoista, ja koska aikaa tuntui olevan, päätimme kiertää Punapään selän pohjoislaidalla. Noin 1/3 legistä kuljettuamme näimme takaa kaksi muutakin purjevenettä, emme olleetkaan ainoat hullut vesillä. Nämä veneet jatkoivat edemmäs kohti pohjoista, me käännyimme takaisin Punapään ja Punapäänluodon välistä kohti etelää (enkä edes päässyt huutamaan "Venda!", vaan kippari sanoi sen, ja eikä edes huutamalla. Koko viikonloppu uhkasi olla pilalla), ja suuntasimme Koukkuniemeen. Sade alkoi yltyä pikkuhiljaa, tuuli oli jossain 5m/s paikkeilla kai, ja päivä alkoi olla pitkällä, kun pääsimme näköetäisyydelle pienestä poukamasta. Siellä näytti olevan kaksi moottorivenettä, mutta elimme toivossa ja menimme joukon jatkoksi. Illalla oli vuorossa yhteislaulua kaksi sopraanoa, altto ja basso -kvartetilla, sekä makkaran paistoa nuotiolla sateessa ja pimeässä, ja hieman lisää yhteislaulua.
Sunnuntai kajasti sateisena, selällä näkyi vaahtopäitä. Päästyämme pois lahden suojasta pääsimme mukavaan syysmyräkkään, ja hetken joutui jopa miettimään että mitenkäs siellä kannella pitikään olla ettei lennä veden varaan. Aallot olivat suunnilleen puolimetrisiä, jotkut harvat ehkä hieman vajaan metrin. Nostimme ison 1-reiviin, ja jätimme fokan alas. Tuulta oli silti riittävästi että pääsimme noin 6½ solmuun (GPS oli toki mukana) vajailla purjeillakin. Pahimpien puuskien aikana iso alkoi revetä yhdestä reivausreijätä (mikälie onkaan nimeltään), joten suoritimme pienen säätötoimenpiteen. Paluumatkalla olin puikoissa aina sululle asti, jopa Karisalmen sillan ali, kun tytöt roikkuivat laidan yli kallistaen venettä, ettei se nousisi pystyyn sillan alla pyörteilevässä tuulessa. Selvisimme kuin selvisimmekin hengissa, ehjin nahoin ja mastoin sillan ali. Joku voisi kirjoittaa Tiehallinnolle monta kirjettä, että siltoja nostettaisiin sisävesialueilla ainakin 14 metrisiksi, ettei niiden alla tarvitsisi kikkailla ihan noin paljon. Kanavan jälkeen pääsin ihmettelijäryhmään, ja ruori (tai no, pinna) siirtyi seuraavalle. Nostimme purjeet (ison ja fokan), ja lähdimme suuntamaan takaisin itään pitkin kapeaa ränniä jossa ei ollut taaskaan tuulta kuin juuri nimeksi. Hieman myöhemmin kipparimme päätti nostaa ison kokonaan, ja pääsin taas ohjailemaan venettä nyt hieman kevyemmässä, mutta pyörivämmässä tuulessa. Pääsin paikkaamaan lauantain vendattomuuden älähtämällä monta kertaa "Jiippi!" kun sateen kyllästämä iso vaihteli puolta. Välillä fokka käyttäytyi aivan epäloogisesti ja veti kauniisti ja voimalla virsarilla, vaikka tuuli suoraan siltä sivulta jonne fokka oli pullollaan. Aina ei voi tajuta. Sade pysyi vakaana ja kosteana, ja selän kovan ja rännin pyörivän tuulen takia sitä päätyi hupun aukosta kaulaan ja siitä sisään kastellen paikkoja hieman. Täytyy antaa kyllä täydet pisteet valitsemilleni vaatteille, jos olisin laittanut ne hieman huolellisemmin päälleni, olisin varmaankin säilynyt lähes täysin kuivana. Hanskat olivat aivan läpimärät, ja viimeisellä selällä maihareistakin alkoi yksi sauma tihkua vettä sisään. Virtosaaren jälkeen spottasimme takanamme taas kaksi purjevenettä, toinen tuli moottorilla, toinen purjein.
Vaihdoimme jonkinaikaa ennen viimeistä selkää taas pinnanpitäjää, ja siirryin hoitamaan styyrpuurin puoleista fokan skuuttia loppumatkan ajaksi. Viimeisellä selällä oli taas kunnon tuuli, kun se pääsi puhaltamaan hieman vapaammin, ja teimme nopeusennätyksemme, 6.9 solmua. Satamaan päästyämme kävi ilmi, että ne kaksi muuta tänään näkemäämme venettä olivat ne samat, jotka olivat jatkaneet lauantaina pohjoiseen meidän käännyttyä ympäri. Laitettuamme veneen kuntoon suuntasimme kohti lämmintä saunaa (järven vesi oli +9C), iltaruokaa, letunpaistoa ja sitten olikin jo matka kohti Helsinkiä.
Viikonlopun saldo: rutosti hauskaa, yksi pieni mustelma, paljon märkiä vaatteita, hieman lisää purjehduskokemusta, ja lisäksi opin tuntemaan ainakin jonkin verran kolmea mukavaa ja kivaa ihmistä.
Subscribe to:
Posts (Atom)