2004-10-03

Vihdoin kotona

Kiireetön erämaa on nyt vain muisto, ja säntäilevä, ihmisiä täynnä oleva Helsinki taas vaatimassa huomiotani. Kivaa oli, vaikka välillä hieman rankkaakin, mutta uusiksi pitää ottaa vielä monta kertaa.

Nyt edessä on paluu arkeen, kaikenlaista postia on jo ehtinyt kertyä loman aikana, niin paperisena kuin sähköisenäkin. Rapaantuneet varusteetkin pitäisi huoltaa, ja useita muita pieniä rästiintyneitä hommia. Kai sitä näistä selviää, kun selvisi Käsivarren erämaistakin.

Lisää muisteloita ja muuta seuraavien parin kolmen viikon ajan ainakin, kun joskus saan vaelluksen kuvasaaliin käytyä läpi ja koottua panoraamaotokset.

2004-10-01

Paluumatka menossa


Noustuamme Duoljehuippujen viereiselle ylängölle avautui upea näkymä lounaassa oleville lumihuippuisille tuntureille. Eilen kävin huiputtamassa Saivaaran, jonka tuuliselta laelta oli upeat näkymät.
Eilinen navakka tuuli on vaihtunut tyyneen ja pikkupakkaseen.
Nyt istun lämpiävässä autossa väsyneenä, mutta sitäkin onnellisempana. Reissun kruunasi vielä lopussa peilityynen Tsahkaljärven pinnasta heijastuva Saana ilta-auringossa.