Suo, kuokka ja...

Jussi, Into sekä Maria pelikavereina Nevas Golfin nätillä kentällä. Viimeaikainen sää oli tosin tehnyt kentästä aika märän, mutta kyllä väylällä olisi ollut niin paljon helpompi pelata kuin raffissa, jos vain olisi onnistunut pitämään lyönnit suorassa. Kentän märkyydestä kertoo jotain se, että kahdesti jouduin kaivamaan rautalyönnin jälkeen pallon väylän sisästä (omasta alastulojäljestään) ja lisäksi yhden pallon kadotin keskelle väylää, luultavasti sekin upposi märkään kentänpintaan. Kuivemmalla säällä kenttä olisi luultavasti ollut huomattavasti miellyttävämpi, tai ainakin semmoinen olo kentästä jäi.

My first true astrophotos

After a nice cloudless day the cloud cover roller in as the sun was setting. But since the forecast had promised a cloudless night, I nevertheless set up my simple telescope. And boy was it worth it. Last spring the dark nights ended before I got to test the telescope with a digital SLR, but now the T-ring adapter saw its first use. Unfortunately I hadn't really prepared for searching more than two objects, and both of those were behind a tree on Harri's backyard after a rather short while.
Thus, it was time to improvise. We looked at the planisphere to see what would be visible, and the obvious choices were M31 (the Andromeda galaxy), Plejades, M81/M82 and M57. Not having a close-up chart makes it interesting to find a small bright smudge in an upside-down view of bright spots, where you basically can't tell brightnesses apart. And of course the close-up chart would have also indicated where exactly the feature is, instead of the generic smudge on a planisphere showing it somewhere between a few stars. Thus we couldn't find M81/M82, but the Andromera galaxy, Plejades cluster and the M57 Ring nebula were found to a big surprise. More over, the M57 was found with just generic understanding that it's somewhere between the lower Lyra stars.

Full frame of the M57 nebula (scaled down to 1600x1066):


2x scaled crop of the nebula:


Unfortunately the telescope motors drive a bit inaccurately and apparently uses full steps causing rather heavy vibration rendering anything beyond 30 second exposures useless. But still, it's a lot better than without the motor drive. More pics on this are on their way to the gallery.

Pimeä laji

Eilinen oli pitkä päivä mukavan lajin parissa. Aamulla ensin 18 reikää Maria, Arjan ja Jarmon kanssa, pikkuhiljaa paranevalla otteella. Muutama viikko sitten loukkaantunut käsi alkaa kestää käyttöä ja nyt täysi kierros ei enää tuntunut missään. Keskimäärin kierros meni muistellessa rentoa svingiä, ja muistihan se mieleen viimeisellä väylällä. Kierroksen jälkeen oli vielä pari tuntia aikaa seuraavaan koitokseen, joten pikaisen aterian jälkeen suuntasin rangelle muistelemaan rautalyönnin saloja.

Auringon laskiessa tunnelma klubilla alkoi taas tiivistyä, sillä oli aika suunnata kentällä myrskylyhdyin ja rautamailoin, edessä oli valopallokisa. Pimeyden laskeuduttua kirkkaan tähtitaivaan alla oli upeaa pelata hohtavilla palloilla hyvässä seurassa. Omassa kisaryhmässäni maineesta ja/tai kunniasta kisasivat Seija, Mikko ja Juha. Peli käynnistyi summeri soitua Mikon Fore! -huudolla ja jatkui mitä mainioimmalla golfilla. Kisaa edeltänyt pieni range-ekskursio selvästi tuotti tulosta, sillä hieman normaalia kovemmalla pallollakin pelasin varsin mainiosti, heti alkuun kaksi upeaa paria ja bogi. Neljännellä väylällämme onnistuimme Mikon kanssa lyömään pallomme Outiin kakkosella, melkoinen suoritus niistä paikoista. Onneksi tuo jäi ainoaksi suuremmaksi mokakseni kisassa, ja onnistuin pitämään heti ensimmäisellä väylällä nappaamani honorit lähes koko kisan ajan. Lopputuloksissakaan en jäänyt kovin kauas kisan voittajista, joten voinen olla varsin tyytyväinen syksyisestä tasosta.

Tuulipussina

Tänään oli hyvä nauttia upeasta syyssäästä, seurana Maria, Tapio ja Eila. Eilinen totuttelu hieman jo auttoi, mutta navakka tuuli toi oman lisämausteensa kierroksen kulkuun. Jo lähes heti alussa päätimme, ettei tarvitse lyödä jos ei pysy tuulenpuuskan aikana pystyssä. Kierroksen edetessä lyönti rentoutui mukavasti ja 17:llä sain vihdoin taas lyönnin tuntumaan siltä mitä se oli kesällä. Valitettavasti viikolla ei oikein enää ehdi töiden jälkeen kiertämään edes 9 reikää, mutta saa nähdä miten sitä onnistuu hyödyntämään vapaahkoa työaikaa.

Ruskassa puttaamassa

Tänään oli aikaa golffille pitkän tauon jälkeen. Aamulla 9 reikää Jussin ja Marian kanssa, hieman treeniä ja ruokaa, ja toiset sitten 9 reikää Marian, Matin ja Riitan kanssa. Näin rytmitettynä 18 reikää kiertyi kivuttomasti, saa nähdä miten huomenna käy. Tuloskunto useamman viikon pelaamattomuuden jälkeen oli olematon, eikä pallo oikein osannut noudattaa annettuja ohjeita tarkoitetulla tavalla. Tosin, vaikka tulos jäikin muutaman lyönnin päähän bufferista, ei se ihan ylitsepääsemättömän surkeaa ollut. Valitettavasti taitaa tälläkin kaudella loppua valo kesken, eikä loppukaudesta enää ehdi parantaa.

Pallot rusetilla

Vuoden yksi hauskimmista suffelikisoista oli mainio tälläkin kertaa. Rusettiscramblessa onnetar toi pariksi Piritan ja lähtöpaikaksi ei tullut kentän kaukaisin piste. Hyvistä lähtöasemista valitettavasti pääsee vain alaspäin, ja pelimme oli ehkä hieman turhan solidaarista, toisen pelatessa hyvin toinenkin pelasi mitä mainiommin, mutta epäonniselle lyönnille ei oikeastaan kertaakaan tullut paikkaavaa lyöntiä vaan erilainen kädetys. Kaikesta huolimatta emme olleet kisan viimeisiä, joten tavoite tuli täytettyä. Ykkösväylällä oli lähimmäs lippua -kisa, ja avaukseni oli oikein mainio. Henkeä haukkoen katsoimme kun pallo hiljalleen valui lähemmäs ja lähemmäs reikää noin 150 metrin päässä mäen juurella. Pallo päätyi noin puoleen metriin ja lähdin hakemaan mittanauhaa ja tuloslätkää iloisin mielin, kunnes huomasin edellisen ryhmän merkinnän kyltissä: 5cm. Eipä tarvinnut mitata sen tarkemmin tuota onnenkantamoista.

Iltaa viettämässä

Tänään oli pitkäksi venähtäneen työpäivän jälkeen aikaa juuri ja juuri kiertää 9 reikää. Peli alkoi varsin hyvin, bogi ensimmäisellä ja par toisella väylällä, mutta pari viikkoa sitten rikottu ranne ei ole vielä täysin toipunut ja loput 7 väylää menivät lähinnä ihmettelyksi. Vasta 8:lla sain avauksen lähtemään toivottuun suuntaan, mutta se ei enää peliä pelastanut. Nettosaldoksi neljä yli, bruttona hieman enemmän, ei ole yhdeksältä reiältä kovin hääppöinen tulos, tosin neljännen väylän jälkeen yritystäkään ei oikein enää ollut. Sen verran piti sentään yrittää pelata, että sain testattua GPS-trackerin toimintaa, ja se kertoi aikaa kuluneen tunti 33min, tosin 9:llä jouduin odottelemaan aika kauan edessä menevää ryhmää. Matkaa tuo vehje kertoi kertyneen 7.4 kilometriä, mutta pitää vielä yrittää hieman siistiä tuota dataa ja katsoa joskus tarkemmin miltä näyttää.

Tuulessa ja tuiverruksessa

Syksy alkaa saada tilaa kesältä, aamulla oli jo alle 10 astetta tiiatessa Pentin, Marian ja Kaarinan kanssa ja navakka pohjoistuuli sai tarttumaan jo kuoritakkiinkin. Pentti aloitti näyttävällä birkkuchipillä, itse sain tuplabogin avauksen karattua tuulen mukana löytymättömiin. Mutta sen jälkeen sain itsekin pitkästa aikaa peliin vauhtia, honorit kakkoselta ja hyvää vauhtia yllä aina ysille asti, jossa tein ainakin viimeaikoihin verrattuna uuden ennätykseni, 11 lyöntiä. Taka-9 alkoi hieman takellellen, ja pysyi semmoisessa vähän alle normaalin tasossa, 14:n vesiesteen ylitys päätyi kylkkärinä veteen ensimmäistä kertaa koko kaudella. 15 avaus kantoi tänäänkin pitkälle noin 300 metriä, 150 metrin lätkän viereen keskelle kenttää. Kakkoslyönti jäi hieman paksuna metrin vajaaksi griinistä, ja chippin luin väärin, tuloksena par. Taka-9n murheenkryyniksi tuli väylä 16, jolla sain käytettyä 4 lyöntiä 280 metrin taivaltamiseen, 17 ja 18 eivät myöskään jättäneet hurraamiselle liikaa tilaa, tuloksena yhteensä 35 pistettä, joista 21 etu-9:ltä.

Ilmaisia lounaita

Pieni leikkimielinen aamu-kierros, 9 reikää ja panoksena lounas. Pitkän sateisen kauden jälkeenkin kenttä oli yllättävän kuivassa kunnossa, joskin välillä hieman liian pehmeä. Viheriöt olivat liukkaita iltapäivän tiukkaa kisaa varten, ja sen karsinnat olivatkin menossa 18-reikäisellä koko aamun. Lounasottelu alkoi hieman takellellen, aivan kärjellä palloa hipaista juuri ja juuri punaisen tiin ohi, ja maksajan paikka alkoi häämöttää. Kakkosväylällä avaus karkasi kainaloon (mitähän sille spoonille on käynyt?) ja kakkoslyönti jäi toppina veteen. Kolmosella draiveri puhui taas omaa kieltään ja antoi pallolle kyytiä, kakkoselle jäi matkaa noin 40-50 metriä. Se meni tietenkin kylkkärinä Outiin. Tästä eteenpäin sitten ei juuri parannusta tullutkaan tilanteeseen, osittain ehkä senkin takia, että V-käyrä osoitti nousevaa trendiä. Edessämme oli kolme erittäin hitaasti pelaavaa ryhmää eikä ohituslupaa tullut meille kahdelle vaikka olimme usealla tiiauspaikalla ennenkuin edellinen ryhmä oli edes päässyt tiiaamaan. 9 reiälle 2 tuntia 50 minuuttia on aivan liian kauan, joka lyöntiä joutui odottelemaan pahimmillaan kymmenkunta minuuttia. Kaikesta huolimatta odottelu vaikutti minuun vähemmän, eli sain kuin sainkin lounasta.

Vielä näkee

Jos riittävän aikaisin lähtee töihin, ja töistä, ehtii vielä päivänsä päättää iltakierroksella likipitäen valoisaan aikaan. Auringon laskiessa 18:lla tiiatessa takussa oli vaiherikas kierros, monta läheltäpiti birkkua, yhdeltä väylältä kauan kaivattu par ja pari hyvin hyvin pitkää draivia. Kevyeen myötätuuleen oli hyvä lyödä ja svingi oli yhä varsin rento ja rytmikäs. Lopputuloksena kaksi 280-290 metristä, ja vastatuuleenkin pallo lenteli 250 metrin pidemmälle puolelle. Koko kierroksella vain kaksi avausta epäonnistui merkittävällä tavalla, yksi draivi slaissasi veteen ja yksi spooni lähti tiukkana pullihuukina pellolle ja Outiin. Raudoille ja lähipelille on käynyt jotain kummaa, chipit olivat aivan kadoksissa ja putattavaa jäi aina vähän turhankin paljon.

Upean auringonlaskun varjossa

Peli meni tänään hieman miten sattui. Peliseurana oli kovia tekijöitä, Petri, Aimo ja Jari, jotka esittelivät vuorollaan upeaa golfia. Tästä innostuneena minäkin sain avaukseni yhtä lukuunottamatta hyvällä paikalle suorina ja pitkinä kaarina. Etu-9:llä onnistui nappaamaan ensimmäisen kerran honorit ja taka-9:llä kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti uusin tempun. Lopputulos oli siitä huolimatta hieman vaikea, puhti loppui selvästi kesken jossain 12 väylän paikkeilla. Päivän murheenkryynejä ole kaksi, rautalyönnit ja chipit. Puttipeli meni hieman vaihtelevasti, tosin greenitkin tuntuivat olevan hieman vaihtelevan nopeuksisia tänään. Suorittelin pientä eclectic-kierrostarkistusta, ja edelleen puuttuu par useammalta väylältä kuin olisi tarpeen. Päivän parhaan lyönnin teki Petri kakkosväylän syvästä bunkkerista matala lyönti yhdellä pompulla kuppiin, tuloksena upea birkku.

Kolmiodraamaa

Vielä juuri ja juuri ehti pelata töiden jälkeen täyden kierroksen, vaikka viimeisellä väylällä Anssin ja Markon kanssa olikin etsimistä griinin ympäristössä. Mutta olihan niitä muitakin väyliä kuin viimeinen. Peli meni kaikilla varsin vaihtelevasti ja sen mukaisesti avausten järjestys ei tainnut olla kahta väylää peräkkäin sama. Kymppikioskin kohdalla olimme vielä melkein valoisan tahdissa, 2:10 kulunut. Mutta muutamaa ryhmää edempänä oli hidastakin hitaampi nelikko, ja taka-9iin kului 2.5 tuntia. Kun 15:lle mennessämme näimme ko porukan etsimässä pallojaan kuka mistäkin väylän 17 pusikoista, etsintöjä oli tehty kaikesta päätellen jo jonkin aikaa, heidän takanaan tulevaa ryhmää ei vielä näkynyt. Kun olimme avanneet oman väylämme (odotettuamme edellisen ryhmän avaukset ja kakkoslyönnit), olivat ko sankarit yhä pelaamassa samaa par-3 väylää ja takana tuleva ryhmä taas odotteli. Oma hyvä avaukseni meni hieman hukkaan, kakkoslyönti karkasi hieman liikaa oikealle ja päätyi juuri ja juuri metsän puolelle, josta sitä ei valitettavasti löytynyt. Varapallokin epäonnistui vaikka pysyikin pelattavissa, ja tulokseksi tripla. Paremmin puolestaan meni varsinkin 4 ja 6, molemmilla par, eikä birkkukaan kaukana ollut. Hämärissä olosuhteissa Marko pelasi parhaan tuloksen, bruttona 89 ja kolme alle nettona. Oma pelini jäi taas sadan suuremmalle puolelle ja nettotuloskin oli hieman onneton, mutta tällä kaudella vielä on mahdollisuuksia saada se kotimainen satasen alitus aikaiseksi.

Eclectic-tuloksissa vielä neljältä väylältä puuttuu kokonaan par tai parempi, ja 9-reikäiseltä puuttuu vielä aika monta par-tulosta, onneksi kausi ei ole vielä ohi.

Laaksossa

Tänään oli aikaa vain 9 reiän kiertämiseen, seuraksi sattui Simo ja Irma. Avaus meni kirjaimellisesti metsään, osuin palloon vain aivan lavan kärjellä. Hyvä chippi puun juurelta kuitenkin pelasti tukalasta paikasta ja selvisin bogille. Kakkosväylällä vesieste koitui kohtaloksi, mutta onneksi en ollut ainoa. Tupla-bogi ja honorit seuraavalle väylälle. Onnistuin pitämään niukasti honorit loppukierroksen, muutaman kerran oli lähellä ettei putti uponnut aiotulla tavalla. Murheellinen puttivirhe tapahtui vasta 9 reiällä, jossa puttasin ohi kirjaimellisesti puolesta sentistä. Kaikesta tästä ja monesta muusta huolimatta pelasin kierroksen tasoitukseeni, joten ei se kai sitten ihan niin huonosti voinut mennä kuin miltä kierros tuntui.

Pikkulintua bongaamassa

Sääennuste lupaili puolipilvistä iltapäiväksi, joten oli aika suunnata kentälle ja kierroksella kavereina Maria, Irja ja Repe. Tummat pilvet kerääntyivät lähtöajan lähestyessä, ja avauksen ensimmäisellä väylällä karatessa hieman oikealle feidaten alkoi sataa. Viheriölle päästessä satoi jo kaatamalla ja sade vain paheni kakkosväylän edetessä. Juuri viheriölle lyödessä sade kuitenkin lakkasi, pilvet kaikkosivat ja löin komean kylkkärin griinibunkkeriin. Kolmosella sain tehtyä kauden ensimmäisen birkun, upea chippi takagreenille lyhyeksi jääneen lähestymisen jälkeen antoi hyvää mieltä loppukierrokseksi, joka muilta osin meni vähän miten sattui. Varsinkin taka-9:llä iski selkeä väsymys, kolmella väylällä peräkkäin tuplabogi tai huonompi. Viimeisen väylän avaus oli päivän korkein, ilmalentoa kesti käsittämättömän kauan, onneksi myötätuuli sentään kuljetti palloa noin satakunta metriä eteenkin päin. Lähestyminen karkasi vasemmalle ja bogiin oli tyytyminen tällä kertaa.

Puisevaa peliä

Tämän päivän aamukierros Eevan ja Marian kanssa lähti liikkeelle kovin samankaltaisesti kuin eilinenkin. Avaus karkasi ykkösellä oikealle ja kakkosväylällä vasemmalle. Mutta päivän sana oli "puu". Ysiväylästä eteenpäin ryhmältä ainakin yksi lyönti osui lähes jokaisella väylällä puuhun. Ysillä avaukseni lähti hiukan slaissaten kohti oikean laidan metsää, osui korkealla koivuun ja kimposi keskelle väylää, tuloksena kaunis par. Kympillä avaus oli kylkkäri, ja taas puissa rapisi. Pallo jäi metsään, mutta sen aukeimmalle kohdalle parin kävyn päälle. Yhdellätoista oli Marian vuoro, avaus männyn kautta väylän vasempaan laitaan, kahdellatoista puun kautta väylälle. Kolmellatoista ei kukaan meistä todistettavasti osunut puuhun, joskin hyvä avaukseni löytyi toiselta puolelta väylää kuin missä sen piti näköhavaintojen mukaan olla puun juurella. Neljällätoista oli Eevan vuoro koputtaa puuta, tälläkertaa huono-onnisemmin pallo kimposi Outiin. Viidellätoista Maria avasi upean lyönnin, joka valitettavasti osui hieman ennen lakipistettään haapaan ja lensi takaisin muutaman metrin päähän tiipaikan eteen. Kuudellatoista Eevan lähestyminen kopsahti griinin edessä olevaan mäntyyn ja kimposi toisen männyn taakse. Seitsemällätoista tapahtui ihme, kukaan meistä ei mennyt puihin. Lopuksi kahdeksallatoista puolestaan Marian hieno lyönti hankalasta rinnepaikasta kopsahti mäntyyn ja singahti Outiin.

Päivän peli oli hieman ailahtelevaa, etu-9 oli melkoista räpiköimistä, mutta taka-9n huonoin lyöntitulos oli 5 lyöntiä. "Tämä mies, nämä välineet", seuramme kapteenia siteeraten. Tällaista pelitasoa kun saisi pidettyä yllä, niin tästä lajistahan voisi vaikka nauttia kunnes alkaa ahnehtia vielä parempia tuloksia.

Hillitön kylkiosuma

Tänään vuorossa oli 27 reikää Vihdin Hillside Golfissa. Aamulähtö pilvettömän taivaan alla 18-reikäiselle Hill Courselle seurana Maria ja Asko alkoi komealla suoralla draivilla. Sääli että linjaus oli aivan muualle kuin kohti viheriötä tai väylää. Onneksi pallo sentään löytyi, ja kierros eteni hiljalleen tasoa nostaen. Kenttä oli mainiossa kunnossa, joskin greenit olivat hieman hitaan puoleiset. Pari kummallista kikkakakkosta matkaan sattui, kuten väylän 8 (100m par-3 ylämäkeen) avaus lähti vähintään yhtä auki kuin ykkösväylällä ja varapallo hieman enemmän avoimena. Alkuperäinen pallo löytyi kuitenkin jo neljäntenä pallona pöpeliköstä ja tuurilla seilasin kohti viheriötä tehden huonoa työtä vaikeuksien loputtua. Etu-9 jätti hieman hampaankoloon, joskin 9. väylällä Marian upea birkku ilahdutti kaikkia. Itse onnistuin lyömään muunmuassa 90 asteen kulmassa sivulle lähteneen slaissin, joka päätyi väylän vasemmasta laidasta hieman taaemmas väylän oikeaan laitaan kallion kupeeseen.

Taka-9 oli jopa melkein tylsä, mitään erityisen onnistunutta tai epäonnistunutta ei tapahtunut, 13. avaus oli kökkö, mutta hyvät rautalyönnit veivät par-5:n silti kolmella kahden metrin päähän griinistä, tosin bunkkeriin. 19. reiällä eli klubin ravintolassa oli lounasaika ja tarjolla ollut lasagne näytti ja maistui hyvälle, salaattipöydässäkin oli mukavasti tuoreita kasviksia keventämässä kesäistä hellepäivää, ainakin aamun lämpötilaan verrattuna.

Lounaan jälkeen 9-reikäinen Valley Course jälkiruokana, peliseurana Antti ja Maria. Antti on omantasoisen pelaaja, jonka päivä vaikutti kovin tutulta. Mitään suurempaa jatkuvaa vikaa ei ole, muttei sitä tulosta silti vaan oikein synny. Paitsi tällä kertaa syntyi jotain tulosta, 49 lyöntiä myöhemmin tarkistuslaskenta antoi 20 bogipinnaa. Tuuria oli pelissä ihan reilusti, esim 8. väylällä avaus karkasi pullihuukkina vastaantulevalle väylälle ja jyrkähkösti feidannut jatkolyönti rapisi Outin reunimmaisiin puihin. Varapallo kaikista varmisteluista johtuen rapisi syvemmälle, mutta onneksi alkuperäinen löytyi reilun metrin päässä metsän reunasta. Lähempi tarkastelu tosin kavensi marginaalia reilusti, pallo oli vain osittain pelialueella kun linjaa katsoi paalusta toiseen. Onneksi pallo ei ole ulkona ennenkuin se on kokonaan ulkona. Tässä kohtaa muuten suomenkielisissä säännöissä on mielestäni pieni käännöskukkanen. Suomenkielinen määritelmähän sanoo, että "pallo on ulkona kun se on kokonaan ulkona", ottamatta kantaa onko pallo paikallaan vai liikkeessä. Alkuperäinen teksti taas sanoo "lies out of bounds" eli makaa (on paikallaan) ulkona.

Jaa niin, hillitön kylkiosuma oli päivän sana. Useammalla väylällä onnistuin lyömään kipakan maata viistävän kylkiosuman, ja jostain syystä kaikki pysähtyivät vähintään mukavaan kohtaan kentälle, osa jopa mainioon paikkaan viheriölle.

Sadetta ilman pilviä?

Tänään oli vuorossa Kuusankosken Koski Golf, peliseurana A-P ja Maria. Sääennuste lupaili tuulista säätä ja toteunut keli noudatti ennustusta turhankin orjallisesti. Ensimmäisellä väylällä kova myötätuuli aiheutti jo hetken huolestumisen, kun varovainen spoon-lyönti ei löytynytkään nähdystä alastulopaikasta, vaan vasta yli 30 metriä pidemmältä. Hyvä avaus meni tällä, niinkuin monella muullakin, väylällä hukkaan, lähipeli piti huolen tuloksen kelvottomuudesta. Viheriöt olivat hyvässä kunnossa, ja syytä ollakin, sillä suurin osa viheriöistä on leveitä ja lyhyitä. Hyvältä väylältä oli mukavaa saada kunnon rautalyönnit pysähtymään viheriölle silloin harvoin kuin viheriöön ylipäätään osui. Pelitulos katosi tänään lähinnä huonoihin chippeihin ja puumailojen onnettomaan etäisyysarviointiin; turhan moni lyönti osui aivan kantaan tai lavan kärkeen. Etu-9 olikin etu-7, ja lyhyen virkistystauon jälkeen oli aika suunnata kohti taka-9ää, tai siis taka-11:tä. Spooni alkoi istua paremmin käteen, 8:lla avaus nätisti kaarteeseen, kakkosella vesiesteen eteen ja kolmosella pieni chippi kylkkärinä esteeseen.

Väylällä 13 avaus kantoi noin 170 metrissä suihkivan väyläsadettimen läheisyyteen ja tilannetta sadettimen kantaman reunalla arvioidessani ja pallon vapautumista odotellessa sadetus loppui. Siirryin pallolle, asetin bägin pallon viereen, tarkistin linjan, stanssasin,  ja sadattelin, sillä takana ollut sadetin aloitti kentän kastelun täysosumalla selkääni. Kastelusta toivuttuani ja sadettimen tohottaessa riittävän sivulle löin hieman normaalia ripeämmin pallon kohti viheriötä, ja sinnehän se jäi, puolen metrin päähän lipusta.

Väylän 14 kauniit maisemat kohti viheriötä olivat jäädä litimärkänä vähälle huomiolle, varsinkin kun märässä bägissä märät gripit tarjoilivat muhkean duffin tiiltä. Seuraavalla väylällä oli hieman vilu tuulen kuivatellessa paitaa, ja puhtaasti sen piikkiin laitankin mahtavan Kymijokeen suuntautuneen slaissin. Seuraava pallo sentään meni sinne minne pitikin, eli pienen lahukan yli oikoen hyville paikoille väylän reunaan. "Kakkoslyönti" oli hieman torspo, lyhyeksi jäänyt feidi päätyi epäedulliseen paikkaan, josta en osannut päätyä seuraavalla griinille. Eli suhteellisen helposti tämä väylä on päästävissä kahdella päälle.

Viimeinen väylä on keltaiselta suora 500 metrin pyrähdys, jossa meni pieleen jollain tavalla suunnilleen jokainen lyönti. Avaus jäi vähän lyhyeksi, kakkonen meni bunkkeriin lähes lipan alle, nosto sentään onnistui, mutta viimeiseen 100 metriin sain vielä kulutettua 5 lyöntiä lisää.

Lyhyenä yhteenvetona päivästä voisi sanoa, että rautalyönti alkaa löytyä, chipeissä ja puissa on petraamista. Puttipeli oli ehdottomasti päivän parasta antia, erityisesti mieleen jäivät ne kolme upeaa 10 metristä upotusta ja vain yksi kolmen putin viheriö. Breikin ja nopeuden arviointi on harvoin onnistunut samaan puttiin niin hyvin kuin tänään tuli tehtyä.

Kolmas kerta toden sanoo

Kotkan kentällä kolmatta kertaa, ja tällä kertaa kenttä alkoi tuntua jo
mahdolliselta pelatakin. Kovasta tuulesta huolimatta etu-9 meni välillä
hämmentävän hyvin. Lyönnitkin alkoivat löytää jo kohteensa pienistä
pullihuukeista huolimatta. Varsinkin etu-9lle mahtuneet pari par-tulosta ja
väylän 5 bogey olivat mukavia suorituksia, joita edellisillä kerroilla ei ollut
edes näkökentässä. Kenttä oli tupaten täynnä ja ruuhkainen, kierrokseen meni
aikaa lähes 5 tuntia, ja varsinkin taka-9 aikana monellä väylällä joutui
odottelemaan että edellä oleva ryhmä pääsisi avaamaan.

Pieni tauko etu-9 jälkeen teki taas tehtävänsä, ja taka-9 tulos jäi hieman alle
tavoitteen ja bruttona 102 lyöntiä jäi hieman harmittamaan varsinkin sen takia,
että erityisesti taka-9:llä kolmella väylällä tuli tehtyä tyhmiä lyöntivirheitä
ja todella onnettomia chippejä. Harmittavin takaisku oli väylän 14 hyvän
kakkoslyönnin valuminen hukkaan, joka dog-leg par-5:llä jäi 50m päähän
griinistä. Jokin hetkellinen lukihäiriö päätteli, että punaisen lätkän ja lipun
puolivälistä olisi 80 metriä matkaa jäljellä ja pallo menikin komeasti pitkäksi
metsään.  Hyvästä birkkupaikasta tulikin tuplabogi.

Kentän kunto oli tälläkin kertaa mitä erinomaisempi. Varsinkin Porvoon jälkeen
oli ihanaa päästä lyömään 150 ja alle etäisyyksiltä kunnon stoppareita lipulle,
joskin sivuttaistarkkuus oli vielä hieman hakusessa. Porvoon jäljiltä oli vielä
hieman turhautumista havaittavissa ja pari kertaa tulikin lyötyä hieman
normaalia jyrkemmin lähestymiset griinille, jolloin varsinkin 1 ja 3 väylillä
pallo rullasikin takaisin pois nopealta griiniltä.

Sokea kana ilman jyviä

Porvoon kentällä aamukierroksella Marian kanssa alkoi hieman epävakaan
sääennusteen uhatessa ukkoskuuroilla. Lisäksi odoteltavana oli osittainen
auringonpimennys. Viimekerralla kenttä oli sateen jäljiltä lainehtiva,
tilapäisen veden ja vesiesteen rajan erotti vain vesiesteiden paalujen
perusteella. Tällä kertaa kenttä oli kuivempi, ja aikainen lähtöaika varmisti
ettei pimeyskään pääse yllättämään kesken kierroksen. Etu-9n jälkeen päivitetty
säätiedote kertoi ukkoskuurojen olevan vielä sen verran kaukana, ettei niistä
ole uhkaa. Kenttä oli hyvässä kunnossa, mutta väylänurmi on pystyä ja pinta
niin pehmeä, etten onnistunut kertaakaan lyömään kunnollista spinniä palloon.
Tämä teki lähestymiset vaikeaksi, sillä vaikka pallon sai alle 100 metristä
griinin etuosaan alas, ei se juuri koskaan pysähtynyt ajoissa, vaan valui
griinin perille tai jopa ulos. Varsinkin etuosassa olevalle lipulle chipatessa
griinien kummallinen pinta ja väylän pehmeys olivat turhauttavia.

Vielä kammottavampia olivat lukuisat umpisokkoavaukset, joissa ei ollut
aavistustakaan siitä, mihin suuntaan ja kuinka kaukana väylä kiertyy vaikka
kävi edessä olevan kummun päällä katsomassa.  Erityisesti 4, 6, 11, 12 sekä
jossain määrin 10 ja 15 olivat todella turhauttavia avata. Kaikkiaan kenttä
tuntui olevan suunniteltu ja trimmattu punaiselta tiiltä kauhoville kuin
keltaiselta tiiltä ja sääntöä 14-1 noudattaen (palloa on lyötävä kunnolla)
pelaaville.

Virettä etsimässä

Päivän kierros Mikon ja Justiinan kanssa oli pitkästä aikaa lähempänä golfia kuin krokettia. Draiveri ei ihan suoraan vieläkään aina mennyt, ja kun meni, menikin pitkälle ja hieman pullin suuntaan. Tästä eräällä väylällä pallo päätyi väylänvierusmetsään hyvin syvälle ja toisella väylällä pari-kolme kymmentä metriä pidemmälle kuin oli tarkoitus. Rautalyönnit alkoivat taas sujua mukavasti, muutama toppi, duffi ja socketti-slaissi-yhdistelmä pitivät scoren vielä aika vaatimattomana, varsinkin kun chipit olivat vähän enemmän kadoksissa kuin on ihan hetkeen ollut. Etu-9 meni räpiköidessä, mutta lyöntitulos sentään kaikilta väyliltä tuli, taka-9 meni jo omaan tasoitukseenkin, eli parannusta viimeaikaisista on tullut. Nyt otin myös muutamia pruuveja ajatuksen kanssa rauhoittaen heilumisia ja kiinnittäen huomiota pron antamiin ohjeistuksiin. Lyöntipituus alkaa olla taas suht kohdallaan, suuntauksessa on vielä reilusti parantamisen varaa. Puttipeli oli keskinkertaista, jotenkin viheriön kallistusten lukeminen oli normaalia vaikeampaa ja kolmen-neljän putin tuloksia tulikin enemmän kuin olisi tarpeen. Huomenna uutta putkeen.

Tauon jälkeen

Pidemmän puoleinen tauko on takana, reilu viikko ulkoliikuntaa järven päällä kirkkovenettä soutaen oli rentouttavaa, joskin hieman siinä ehti unohtaa golfin perusteitakin. Toistaalta ihan hyväkin, sillä swingi on ollut kateissa jo jonkin aikaa, eikä tuloskorteissa ollut hurraamista sitten juhannuksen. Puolessatoista viikossa ehti unohtaa jo yhtä jos toista, mutta onneksi tälle päivälle oli viisaasti varattu opetusta kotiseuran prolta. Pakerruksen jälkeen se hyvä, rauhallinen swingi alkoi taas nostella päätään ja suoria lyöntejäkin esiintyi muutamia.

Treenin jälkeen oli sen verran nälkä, että oli pakko käydä syömässä, varsinkin kun päivän lounaana oli merkitty Pasta Carbonara, jota olin tehnyt viimeviikolla yhden soutupäivän päätteeksi mukavan 7kg spaghettimäärän verran, eli noin 20-25 litraa valmista jöötiä kolmella isolla kaasupolttimella ja parilla 30 litran kattilalla. Ah ja voih sitä pettymystä, kermakastikkeessa kinkkuhakkeluksen ja broileripalojen seassa lilluvaa ylikypsää penneä oli surullista katsoa ja vielä surullisempaa maistaa. Täten tuon julki kaikille Suomen golf-klubien ravintoloitsijoille helpon ja takuuvarman Carbonara-ohjeen (pienin selvennyksin ei-kokeille):

Spaghetti Carbonara

Noin 30 kirkkovenesoutajan annosta.

• 5kg spaghettia (paksuhkoa, esim Barilla No5)


• 40-50 munaa


• 1 kg pecorino ja/tai parmesan juustoa ohuena raasteena


• 3 kg filépekonia (pancettaa tai jopa guancialea jos haluaa ihan oikean)


• 750ml hapokasta Chardonnay valkoviiniä


• 2-3dl oliiviöljyä


• valkosipulia (1-2 kynnet)


• 6 isoa sipulia (yli 10cm halk)


• paljon rouhittua mustapippuria


• 35-50ml suolaa (kinkusta ja juustosta riippuen)

Pastavettä tarvitaan noin 25 litraa, mieluummin kuitenkin 50 litraa kahdessa isossa kattilassa, öljyä on turha tuhlata keittoveteen, suolan kanssa on vähän niin ja näin (eli suht turhaa sekin). Veden kiehumista odotellessa juusto raastetaan, munat rikotaan isoon kulhoon. Muniin sekoitetaan valkoviini, juustoraaste, mustapippurirouhe, suola, oliiviöljy ja murskattu valkosipuli.

Pekoni silputaan n 3mm leveiksi suikaleiksi, paistetaan puolirapeaksi, ja pekonirasvassa kuullotetaan ohuiksi suikaloidut sipulit.

Kun pastavesi kiehuu ja spaghetti on kiehunut tarvittavan ajan (al dente), kaadetaan pasta lävikköön ja takaisin kattilaan, munakastike ja pekonisipulipaistos rasvoineen päälle ja koko hommaa sekoitetaan hullun raivolla nurkkakertymät muistaen muutama minuutti kunnes kaikki on sopivan tasaista.

Suuremmilla määrillä parissa kolmessa erässä saa tasaisemman lopputuloksen, joskin spaghettin klönttiytymisriksi kasvaa heti kun se ei kypsänä kuumana ole tekemisissä rasvan kanssa ja ylimääräisen rasvan lisääminen heti keiton jälkeen taas estää munakastikkeen makujen imeytymisen.

Kierroksena oli 9 reikää Marian seurassa, pari bogia hieman lohdutti, muut väylät menivät vielä hieman tutustuessa kiertoliikkeen saloihin viikon soutamisen jälkeen. Ja "carbonaraan" turhautumista voi syyttää huoletta kaikesta pahasta.

Lounaskisailua

Perjantaiaamuun olisi ollut mukava lähteä, jos takana olisi ollut hieman paremmin nukuttuja öitä. Vaan kun ei ollut, niin ei ollut. Tasoituksellista lyöntipeliä Marian kanssa pelaten selvittelimme lounaslaskun maksajan roolia, ja eipä ole niin heikosti tullut pelattua hetkeen. Etu-9 toi mukanaan kaikenlaisia vastoinkäymisiä, ja hyvin menneen taka-9:n jälkeen nettotuloksissa hävisin lounaan yhdellä lyönnillä.

Tämän jälkeen seuraavaan kierrokseen onkin aikaa, sillä edessä on reilu viikko kirkkoveneellä soutamista Puulan selkiä, salmia, niemiä ja lahdenpoukamia katsellen.

Vierumäki Classic

Tänään kävin kiertämässä Vierumäen Classic-kentän. Sää oli mitä mainion ja peliseurana olleet Maria, Raija ja Juhani antoivat kunnon vastusta niin pelillisesti kuin sanallisestikin. Muutamia viikkoja vaivannut slaissailukin alkoi selvitä kun tarkkailin hieman ahkerammin oman liikkeeni etenemistä niin harjoituslyönnin kuin varsinaisenkin suoritteen kohdalla. Päässä oli selvästi jotain vinksahtanut ja vetänyt vasemman ranteen koukkuun, joten pallolle tullessa maila olikin jo voimakkaassa ulkoa-sisälle liikkeessä. Hieman harkitummin lyötynä muutamia lyöntejä sainkin jo menemään aika mallikkaasti, pari lyöntiä hieman oletettua pidemmällekin kuin oli tarkoitus. Tuloksellisesti päivä oli suht kehno, mutta henkisesti hyvä, sillä viimeisellä väylällä neljä viimeistä lyöntiä olivat parasta golfia lähes kuukauteen.
Kenttänä Classic on miellyttävä ja haastavahko. Viheriöt olivat kasvaneet aika pitkäksi ja ruoho oli pystyssä, joten breikkien lukeminen oli hieman hankalaa kun pallo ei kääntynyt edes aika jyrkissä sivuttaismenoissa mitenkään ennalta-arvattavasti. Siitä huolimatta en sentään saanut kuin kolme yli kahden putin griiniä, pääasiassa kiitos heikkojen lähestymisien ja parantuvien chippien.

Waiting for the summer to arrive

It's already July, but judging by the great outdoors it feels more like early April. In fact, early April was warmer and sunnier than July so far. But that's enough about weather. This year I reached my first target at golf, lowering my handicap below my age before my age rises above my handicap. And I did it with many days to spare. After that goal was reached I've been more or less stumbling around the course. My second goal seems a bit far away, although it's mainly a mental target - to enjoy any round of golf on any course I play.

The first goal had to be celebrated somehow, that much is pretty obvious. I was originally thinking of getting a new set of clubs, but then again, the current ones are still in a pretty OK state and a good stroke on those is a good stroke. So I got myself something complete different: a trumpet. Although I knew playing a trumpet isn't easy, I had no idea it could be this hard. Two weeks on and my abs are feeling the crunch from the breathing practices. I guess that's also messing up my golf swing, as the timing does seem to match perfectly and on every stroke I do seem to have a bit of trouble holding a good form during a swing.

Oh well, once I get the abs back in a better shape it can only mean one thing: one possible excuse for a bad swing is lost.

Missäs se keppi on?

Tänään oli muutama hetki aikaa ennen kierrosta käydä tarkkailemassa svingin tilaa sekä viettää jokunen tovi työstämässä chippiä ja puttia. Jo pari viikkoa on lyönti ollut lähes säännöllisesti pulli-slaissi tai toppi, eikä rangelta oikein löytynyt ratkaisua ongelmaan. Tekninen syy on selkeä, jostain syystä lyönti tulee nyt voimakkaasti ulkoa sisään normaalin svingin sijaan. Vielä kun keksisi mistä se oikein johtuu ja miten siihen perustilaan pääsisi takaisin. Lähipelitreeni meni varsin mukavasti, lyhyet ja keskipitkät chipit sujuivat jo jotenkuten, puttinopeudet olivat hieman hitaita, edelliset pari kenttää ovat olleen kovinkin nopeiksi leikattuja keskiverto kenttään verrattuna.

Matti, Maikki ja Juha lähtivät seuraksi itse kierrokselle. Ykkösellä pientä slaissinpoikasta, mutta pysyi hyvin pelissä. Kakkosväylällä kaksi hirmuista slaissia Outiin, nelosella pieni pullislaissi griinille, ja niin edelleen. Lähestymiset menivät hieman huti monella väylällä, mutta treenaaminen kannatti ja 10-20m chipit matalina ja runsaalla spinnillä tuottivat tulosta, etu-9llä kahden nostetun väylän jälkeenkin 18 pistettä. Kaffetauon jälkeen taka-9 meni sitten vähän miten sattui, ja aika paljon sattuikin. Etu-9:llä pääsin pari kertaa honooriin, taka-9llä oli ongelmia saada palloa edes eteenpäin. Pari hyvää osumaakin sain palloon, mutta pieni yläsivutuuli otti ja painoi pallot vesiesteisiin ja viimeisellä väylällä pilvien hämärään. Kukaan ei nähnyt tahi kuullut pallon koskaan laskeutuvan hyvän ja rennon lähestymislyönnin jälkeen.

Svengaavaa svingiä

Imatra Big Band Festareiden yhteydessä oli hyvä mennä tutustumaan myös Imatran golfkentään. Aamu valkeni hieman sateisena, mutta pilvet väistyivät sopivasti ennen tiiaikaa. Kenttä oli kaatosateiden jäljiltä paikoin lainehtiva, mutta vesi ei juuri päässyt häiritsemään peliä ennen väylän 11 vesiestettä. Etu-9 meni varsin tulosta katsoen varsin mukavasti, huonoin tulos oli tuplabogi, paras tosin oli bogi. Kun tuon yhdistää varsin hyvin menneeseen lähipeliin ja useisiin yhden putin griineihin on helppo päätellä, ettei väyläpeli mennyt tällä kertaa aivan putkeen. Kaikki lyönnit päätyivät etu-9n aikana kyllä väylälle tai sen välittömään läheisyyteen kevyeen raffiin, yhtään palloakaan en onnistunut kadottamaan tuloksena kiitettävät 49 lyöntiä.
Taka-9 olikin sitten oma lukunsa. 10-väylä alkoi komealla hookilla Outiin, juuri yksikään minkäänlainen lyönti ei tuntunut löytävän osoitettaan, avaukset sinkoilivat mihin sattui. Rautalyönnit olivat vähän mitä sattui ja hyvän tuntuiset osumatkin jäivät kovin lyhyiksi. Lähipeli tökki urakalla, "parhaana" suorituksena ainoan suht hyvin menneen väylän triplabogi viidellä putilla. Lopputulos taka-9ltä olikin 67, eli kaksi enemmän per väylä kuin etu-9...
Pitänee mennä hakaamaan taas rangelle muutama sata palloa ennen seuraavaa kierrosta, josko kadonnut svingi löytyisi jostain.

Iltakävelyllä

Töiden jälkeen oli mukava käydä kiertämässä 9 reikää ripeällä iltakävelyllä. Pieniä epämääräisyyksiä oli vähän väliä, mutta silti kokonaisuudessaan homma meni ihan hyvin - muutama par, pari triplaa, jne.

Kesäsäässä

Leppoisa iltapäiväkierros Marian ja Alin kanssa alkoi varsin mukavasti bogilla, kakkosväylällä kaksi kertaa peräkkäin pallo karkasi chipatessa reilusti oikealle, onneksi siellä oli vielä repairia, ja pääsi jatkamaan suht mukavasta paikasta. Etu-9:llä pääsin kaksi kertaa pariin, pitkään kummitellut pitkähkö kevyeen ylämäkeen pelattava par-3 antautui vihdoin, ja 9:llä avaus karkasi metsään, mutta kakkoslyönti tuli nätisti takaisin väylälle vasempaan laitaan, josta sain hyvän osuman ja pallon turvallisesti griinin oikeaan laitaan. Putatessa ukkonen jyrähti, ja toiselle putille jäi matkaa noin 10 cm, helppo par kuppiin ukkossireenin pärähtäessä. 10-kioskilla oli pari edellistä lähtöä jääneet pitämään sadetta ja ukkosta, ja parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen kenttä oli taas pelattavissa.
Taka-9 käynnistyi varsin hyvin, vaikka avaus menikin sähellykseksi, kymmenpäisen yleisön edessä honoreissa hirmuinen duffi ja pallo lensi noin 10 metriä ja parin seuraavan jatkolyönnin mennessä samaa rataa tulokseksi 9. Toinen kesytetty väylä oli 11, 140m par kolme, jonka viheriölle on ollut vaikea päästä. Nytkin meni hieman sivuun, mutta sille vähemmän jyrkästi pengerretylle puolelle, ja hyvä chippi ja putti takasivat parin. Pitkällä par-5:lle avaus oli hieman auki, mutta pallo makasi kevyen raffin päällä niin kauniisti, että spoonillahan siitä oli jatkettava. Pallo saikin ilmaa alleen varsin mukavan näköisesti ja liiteli viimeiseen väyläbunkkeriin noin 15 metrin päähän griinin reunasta. Sändi jäi lyhyeksi, chippi meni kainaloon, mutta toinen chippi parin metrin päästä griinin reunasta upposi suoraan kuppiin, ja hyvä kakkoslyönnin tarjoama birkkupaikka pelastui pariksi. Kierros meni sinällään siis varsin mukavasti, taka-9:lle kolme par-tulosta. 48+52=100 lyöntiä, tämä mies, nämä välineet ja hcp putosi taas pari pykälää.

Tauko paikalla

... ei tehnyt hyvää. Reilun viikon tauon jälkeen yhdeksän reiän kiertäminen oli melko hupaisaa, onneksi peliseurana olleet Japa ja Mökö eivät turhia stressanneet itsekään. Koko kierroksella onnistui ehkä noin kolme lyöntiä, loput olivat duffeja ja toppeja. Putit kulkivat yllättävän hyvin suhteessa muuhun peliin, oikeastaan paremmin kuin tällä kaudella yleensä. Chipitkään eivät jääneet ujoiksi, vaan olivat rohkeampia ja paremmin sijoittuvia. Kahdeksannella väylällä pääsimme kaikki samaan bunkkeriin avauksella, jokainen omalla tavallaan kädettäen. Mökö löi hirmuisen pulli-slicen, minä sivutuulen mukanaan viemän kynttilän ja Japa suoran pushatun kylkkärin. Onneksi bunkkerin pohja oli sen verran kova sateiden jäljiltä, että pallo pomppasi ylös osumakraateristaan. Nyt pitäisi päästä pelaamaan hieman lyhyemmän tauon jälkeen uudelleen, ja kenties käydä rangella katsomassa miten niitä mailoja pitikään heilutella.

Toinen kerta toden sanoo

Sunnuntaina kävin kiertämässä toisen kierroksen Kotka Golfissa, tavoitteena oli hieman parempi lopputulos etu-9llä. Sateen loputtua sopivasti reilu tunti ennen kierrosta menin ensin tutustumaan hieman lähemmin Kotkan lähipelialueeseen. Hakusessa oli lyhyet chipit griinin lähistöltä lipulle, perjantaina ne kun olivat melkoista arpapeliä nopeilla griineillä. Sateen kyllästämä harjoitusviheriö oli märkä mutta nopea, mutta suhteellisen helposti ainakin harjoitusoloissa pallo alkoi pysähdellä suhteellisen lähellä lippua. Puolisen tuntia chippailua ja puttailua myöhemmin oli aika ottaa revanssi 1-väylästä ja sen vesiesteestä. Hyvän rennon lyönnin tuloksena oli komeaakin komeampi korkea slaissi, joka kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti laskeutui vesiesteen ulkopuolelle, joskin sen väärälle puolelle. Peliseurana ollut Ossi oli pelannut Kotkassa golfia jo parikymmentä vuotta, ja kokemus näkyi. Etu-9 tuli pelattua tasan omaan tasuriin, ja vasta 6:lla väylällä menetin honorit pallon karattua hieman enemmän auki kuin oli tarkoitus.
Kahvin jälkeen 10:llä tiiaamassa olivat Jaska ja Ritva, jotka kentän ollessa varsin täysi pyysivät mukaan samaan lähtöön. Taka-9 tuntui paremmalta kuin etu-9, mutta tulosten valossa lyöntejä tuli kymmenkunta enemmän. Mikähän siinäkin oli?

Junnun jäljissä?

Juha Watt Vainion siis, eli kävin tutustumassa Kotkan Santalahden kenttään, jossa moni väylä (ellei jopa kaikki) on nimetty Junnun kappaleiden mukaan. Matkaseurana kierroksella olivat Lasse ja Mika, jotka kotikenttäedullaan saivat pidettyä honorit suurimman osan ajasta keskenään. Lyöntipelitulos syntyi, mutta tuloksesta ei puhuta...

Kotkan kenttä on varsin mielenkiintoinen, griinit ovat todella nopeassa kunnossa, ja kallistukset ovat suht hyvin luettavissa tasaiselta pinnalta. Foret ovat melkein nopeampia kuin joidenkin kokemieni kenttien griinit. Etu-9 ja taka-9 eroavat toisistaan jonkin verran, suoria vesiesteen ylityksiä etu-9:lle mahtuu neljä, taka-9:lle ei yhtään. Tämän kentän voisi kiertää toisenkin kerran, kenties jo tällä kaudella.

Ulkoasullinen päivitys

Koska ulkona satelee tänään sen verran, että siellä kastuisi ja sadevaatteetkaan eivät ole ehtineet eilisen jälkeen kuivua, on tänään ollut aikaa päivitellä tähän blogiin uusi kansikuva. Kuvassa on Turkin Belekissä sijaitseva Antalya Golf Clubin mahtava Sultan PGA Coursen 16 väylä. Vasemmalla edessä kultaiset tiit, oikeassa laidassa oleva kirkas täplä on saaressa oleva lippu, niinkuin tässä lähikuvassa hyvin erottuu:



Tuo väylä on varsin hauska, se tarjoaa hyvän mahdollisuuden pelata 445 metrisen par-5:n kahdella päälle, jos uskaltaa ottaa hieman riskiä, tai kahdella viereen ja chippi lipulle, jos ottaa vähemmän riskiä. Vähemmän riskiä ottaville väylä on myös mahdollista pelata varsin hyvään tulokseen, kunhan ei pode vesikauhua. Avauksessa keskellä väylää oleva bunkkeri on ilkeästi sijoitettu klubipelaajan mitoille kultaiselta tiiltä, mustalta takatiiltä 50m kauempaa se lienee sitten PGA-pelaajien osuma-alueella.Tällä alueella väylän molemmin puolin merkitty runsaasti tiivistynyttä kosteutta, jota myös vesiesteeksi monissa paikoin kutsutaan. Ensikeväänä tuonne voisi mennä uudelleen, nyt voisi olla jo sen verran paremmin hallussa aseet väylän nujertamiseksi edes jonkinlaiseen tulokseen.

Paistaa se päiväkin joskus

Eilisestä viisastuneena otin tänään hieman toisenlasein asenteen lähipelin kohdalle, ja jonkinlaista tulosta syntyi. Peliseuraksi osui Jaska, joka pelasi varsin mukavan oloisesti lähinnä bogia ja paria. Etu-9:llä onnistuin nappaamaan honorit 6:lla, mutta epäonnisen kakkoslyönnin jälkeen 7-väylällä osat vaihtuivat taas. Vihdoin 9:lle tuli järkevä tulos, mutta etu-9 lyöntipelitulos jäi saamatta 5:llä tehdyn noston takia. Taka-9 alkoi hieman takkuillen, 10:llä vasemmalle pitkäksi, bogi, 11 bogi ja 12 oli melkoinen cross-country-testaus, 300m tiiltä vei 4 lyöntiä, kunnes sain puhtaan osuman pallolle, soketti chipissä takasi triplabogin. 15:llä avaus meni kauniina suorana lyöntinä oikean puolen ampparia kohti ja otti korkean pompun vasempaan, vasemman puolen ampparin viereen, mittaa noin 300 metriä. Kakkoslyönti lähti hieman avoimena, mutta jäi puolen metrin päähän griinin viereen. Lähipelitaidot osoittivat taas tasona, kolme lyöntiä 5m sisältä toi tulokseksi pari ja honorit loppukierroksen ajaksi. 17:llä sössin avauksen, mutta välillä chipitkin onnistuvat. 18 livahti tuplabogiin avauksen karattua kainalon suuntaisesti vesiesteeseen. Lopputulos kuitenkin reilusti pisteitä ja HCP putosi pari pykälää.

Tästä on hyvä jatkaa, toivottavasti huomenna menee myös hyvin.

Lähipeliä parantelemassa

Pari keikkaa lisää takana, sekä muutaman tunti harjoittelua. Eilen vietin useamman tunnin rangella ja lähipelialueella, ja sen jälkeen kuljin kierroksen, jossa löin lähestymiset aina yhden liian lyhyellä pakottaen käytännön oloissa chippiharjoitukseen. Sata lyöntiä ylittyi, mutta ihan niin surkeasti se ei mennyt kuin olisi luullut. Tänään Penan, Jarin ja Oskarin kanssa kierroksella tuli jo muutama ihan onnistunutkin chippi, joilla sain pelastettua kolmella väylällä bogin ja yhdellä selvisin jopa pariin. Birkkuakin pääsin pari kertaa puttaamaan ihan järjellisestä etäisyydestä, mutta tänään ei ollut putteri lämmin.

Iltakävelyllä

Eilen tuli käytyä hieman lähipelitreenaamassa, kuuntelemassa kapteenin luento (mukavaa sääntökertausta, pari tarkentavaa knoppia, anekdoottia sekä hieman kyselyitä menneistä tilanteista) ja sen jälkeen 9 reiän iltakävely herra ja lady kapteenien seurassa. On se vaan jotenkin kumma, että lähipelialueella chipit 5-30 metristä päätyvät kaikki lipun lähelle, ja ainakin griinille, mutta kierroksella taas kaikki (ensimmäiset) chipit jäivät lyhyiksi tai menivät 5 metriä yli griinin. Kolmen putin griinejä ei sentään tällä kertaa montaa tullut, eli ainakin yksi osa-alue on hieman parantunut. GIR osumien määrä 9 reiällä taisi jäädä nollaan, mutta ei se silti syntynyttä tulosta selitä.

Kesän koitto

Neljä kierrosta lisää takana.

Lauantaina Reiman kanssa 18 reikää honoreita vuorotellen, oma tulokseni jäi peräti bufferin alle. Varsinkin taka-9:n 7 peräkkäistä 7ää tekivät tuhojaan tuloskortille. Pitkästä aikaa kierroksen jälkeen ei ollut mitenkään hyvä fiilis.

Tiistaina kävin suorittamassa rästissä olevia lähipeliharjoitteita, pari tuntia ensin lobbia, chippiä, sändiä ja putteja, sitten 9 reiän iltakävely. Bufferissa pysyi, mutta vain vaivoin. Harjoitusalueella kaikki chipit ja lobit menivät nätisti lipulle, mutta varsinaisella kierroksella mikään ei oikein toiminut.

Perjantaina ehdin hieman aikaisemmin töistä kentälle, peliseuraksi tuli Erik, Anssi ja Kaisa. Kierros meni jo hieman paremmin kuin muutama aikaisempi, mutta vain niukasti bufferiin. Loppukierros alkoi jo tuottaa tulostakin, putteri lämpeni hieman, muttei aivan Anssin 5-10 metrin puttien tasolle.

Sunnuntaikierros oli lähinnä lähipeliin tutustumista, peliseurana Antti ja Heli. Muutamia kertoja Paloheinässä käyneenä huomasin Antin swingissä jotain tuttua, paloheinämäistä. Vartalo pysyy lähes paikallaan, ja lyönti tapahtuu pääasiassa liukumalla eteenpäin ja lyömällä voimakkaasti käsillä. Paloheinä palkitsee lähinnä hyvästä lähipelistä, ja tuon lähipelin avulla Antti pärjäsikin melko hyvin tuloksissa, vaikka viheriölle pääsyyn kuluikin lyönti pari enemmän. Pari kertaa tuli päästyä puttaamaan birkkua, mutta tämän vuoden osalta pullo on vielä korkkaamatta. Päällimmäisenä jäi kyllä mieleen väylän 15 par-tulos: avaus sivuvastaiseen tuuleen kamalana slicenä, varapallo kynttiläslice naapuriväylän griinille. Jatko varapallolla dropin jälkeen metsään Outiin, vastaantuleva flight kertoo että alkuperäinen pallo on edempänä, keskellä väylää. Siellähän se, jatko noin 150m tiiauspaikalle, josta 2 hankalan oloista chippiä (lay-up ja griinille) ja 1 putti. 5 lyöntiä hieman takaapäin kiertäen...

Yhteenvetona omasta tilasta ei voi sanoa kuin, että työtä riittää. Jos saisin yhden vajaaksi jääneen turhan väli-chipin pois per vajaa lähestyminen (viheriö-% noin 30), olisi se kierrostasolla 10-12 lyöntiä parannusta tulokseen.

Kotkan poikii

Eilen kierroksella Päivin ja Heikin kanssa. Etu-9 lähti liikkeelle suht normaaliin tapaan, bogia ja tuplaa, kunnes 5:llä väylällä avaus onnistui nätisti, ja lähestyminen noin 90 metristä upposi kuppiin, tuloksena eagle. Loput etu-9:stä menikin sitten "hieman" heikommin, varsinkin 9:llä avaus karkasi syvästi koukaten vasempaan metsään sieltä löytymättä, varapallolla keskelle väylää, kolme puttia ja korttiin numero 8, tripla-bogi. Todellinen murheenkryyni oli väylä 8, jossa avaus oli toppi, jatko toppi, kolmas hieman paksu ja päätyi sändiin. Neljännellä griinille ja musertavan huono lähipeli toi kolme puttia lisää. Putinkin voi duffata...

Taka-9 meni huomattavasti tasaisemmin, vaikkei sekään kaunista golfia vielä muistuttanut kuin ajoittain. 10:n avaus hieman metsän puolelle, bogi. 11 griinille, 12 kantaosumalla metsään, jne. Heikki teki hienon birkun 17:llä, avaus rullaili vain senttien päästä kupista ja pysähtyi noin metriin, minulle kertyi nätti par. Lopputuloksena 54+49=103 lyöntiä ja 38 pistettä.

Aikaisia herätyksiä

Viikonloppuna tuli kierrettyä kaksi aamukierrosta, lauantaina hyvässä säässä oli mukava kiertää kenttää seurana Kari, Leena ja Jarkko. Pari kertaa sain napattua honoritkin herroilta, eli ihan kaikki ihan kunnollisiakin tuloksia sain jo aikaiseksi muutaman kerran. Kenttä oli jo suht aikaisin aamusta hieman tukossa, varsinkin edellinen ryhmä hitaili vähä enemmän kuin tarpeeksi päästämättä silti ohi. Kierrokseen kului lähes 4.5 tuntia ja meni hieman vaihtelevasti, niinkuin tapana on ollut: etu-9 nihkeästi 14 pinnaa, taka-9 tuotti 24. HCP laski pykälän 34:ään. 9-väylä jäi ilman tulosta, kun palloa ei löytynytkään väylän vasemmasta laidasta. Lähipeli oli vähintään yhtä kadoksissa kuin torstaina ja kierroksen jälkeen olikin helppo jäädä kiertämään muutaman pallon kanssa chippailemaan ja puttailemaan lähipelialueelle heti 18-griinin viereen. Onpas mukavasti sijoitettu :-)

Sunnuntaina aamukierrokselle sumuiseen hämärään noin ensimmäisenä kentälle, yksi ryhmä näkyi jossain kaukana. Kahdesti sain napattua honorit Pekalta, ja jopa pidettyä parin väylän ajan. Päällimmäisenä jäi mieleen väylä 15 avaus, 290m drive keskelle väylää, josta oli hyvä lyödä pulli-hook bunkkerin reunalle hankalimpaan mahdolliseen paikkaan. Lähes varmasta birkkupaikasta (par-5 160m griinille) en päässyt puttaamaan eageliä, griinille vasta 6:llä lyönnillä, lopputulos surkuhupaisa 8. Kaikesta huolimatta etu-9 tuotti 15 pistettä, taka-9 25, ja HCP laski 32:een. Hassua, että näinkin huonolla pelillä voi parantaa. Ennen seuraavaa kierrosta on kyllä suoritettava ainakin tunti pari ahkeraa harjoittelua, sekä rautalyöntejä että lähipeliä on syytä varmetaa ja urakalla.

Sanoista miestä, sarvesta härkälintua

Tuli eilen käytyä harjoittelemassa, mutta seuran kapteeni houkutteli mukaan kierrokselle ennen kuin ehdin edes kunnolla lämmitellä. Sää oli kierroksen aikana mitä parhain. Puolipilviseltä taivaalta aurinko paistoi minkä ehti, pilvet ja sadetihuutus vain päätti olla välissä suurimman osan etu-9:stä. Matkalla kentälle hämmästelin vaaleita alueita tienpientareella, jotka huhun mukaan olivat pieniä rae- ja lumilämpäreitä.

Kierros sujui suunnilleen niinkuin on tullut totuttua, par-bogi-tupla-tripla -sarjaa toistaen, välillä jonkin askeleen väliin jättäen (yleensä se par). Suurin osa väylistä sujui 5 lyönnillä, joskin yhdellä par-3:lla meni seitsemän lyöntiä pienen metsänharvennushakkuun ja maapohjatutkimuksen jälkeen. Kahdesti onnistuin nappaamaan honoritkin kierroksen aikana, mutta parhaiten jäi mieleen reilun 300m par-4:n drive, joka lensi kauniisti suoraan griinille. Hukassa oleva lähipeli toi mukanaan kolme puttia ja tuloksena oli par.

Kierroksen jälkeen on helppo todeta, että viheriön lähistölle pitää mennä "hieman" harjoittelemaan lisää. Lyhyet chipit olivat täysin eksyksissä ja kaikki yli 5m putit menivät vain noin puoleen väliin. Viikonloppuna olisi edessä ainakin kaksi kierrosta, jos ei tänään tule kentälle eksyttyä. Lähipelialueelle menemistä on nyt paha välttää tulosten valossa, pitäisikö sittenkin perua kierros ja mennä sen ajaksi treenailemaan harjoitusalueelle...

Edistymistä

Eilisen kierroksen jälkeen jäi hyvä olo, vaikka tuloskortti ei ollutkaan mitenkään erityisen loistelias, 104 lyöntiä. Kaksi palloa katosi vesiesteeseen, 1 Outiin ja 1 muuhun metsään, josta löytyi kolme muuta palloa etsinnän aikana. Lähipeli oli kadoksissa, 14 chippiä ja 41 puttia ei ole hyvä yhdistelmä. Tällä kaudella kolmella kierroksella peräkkäin on samassa kohtaa pallo karannut kevyen hookin kaltaisesti kiveysjyrkänteen alle ja vielä sen verran lähelle, että on ollut aina melkoisen pakko käyttää avattua lobbiwedgeä pallon saamiseksi takaisin peliin. Puu-lyönnit olivat melkoista arpapeliä, kaikki soketista slaissiin duffin ja topin kautta kulkien tuli koettua.

Mutta syy iloon ja hyvään oloon oli rautainen rautalyöntipeli. Vaikka griiniosumia tulikin vain 5 koko kierroksen aikana, ei epäonnistuneita rautalyöntejä ollut kuin neljä kappaletta, eivätkä nekään olleet erityisen katastrofaalisia, yksi veteen, yksi metsänlaitaan, yksi toppi ja yksi raskas duffi. Kyllä tästä vielä kausi tulee.

Alkukauden ensimmäiset mietteet

Muutama kierros on nyt takana, ja vaihteluväli on suurta; huonoin ysi on 68 lyöntiä, paras 39, niistä joilla kaikilla väylillä on edes lyöntipelitulos. Viime vkl:n kierroksilla kaksi ysiä jäi tuloksetta, kun palloa ei etsinnästä huolimatta löytynytkään siitä, minne kaikki sen näkivät selkeästi jäävän näkyviin. Lyöntivarmuus on pahin ongelma tällä hetkellä, aivan liikaa duffeja ja toppeja ropisee laariin, sliceä ja hookia ei ollut niin paljon ilmassa kuin Turkin kierroksilla. Griinien breikin lukeminenkin tuntui unohtuneen viikonloppuna, millään muulla ei oikein voi selittää muutamien puttien lopputulosta.

Tällekin viikolle pitäisi muutama kierros saada mahdutettua, aikataulu näyttää vain hieman liian ahtaalta. Jos ei muuta niin ainakin lähipelitreenausta pitää saada sovitettua iltoihin, 50 metrin sisältä menee tällä hetkellä aivan liikaa lyöntejä. Jonkinlainen tilastollinen kehitysseurantakin pitänee kai katsoa jossain vaiheessa, ainakin pari tilastohärpäkettä verkosta näyttäisi löytyvän.

Kausi alkaa

Vuoden ensimmäinen käynti kentällä on takana ja mitenkään erityisen karmivan pahalta ei näytä. PB:na meni omaan händäriini, vaikka yhdeltä väylältä ei tullut tulosta pallon kadottua keskelle väylää. Koko flaitti näki hyvin kuinka pallo tuli alas hieman ennen griiniä keskelle tasaista väylää ja otti pienen pompun suoraan eteenpäin. Sen jälkeen ko. palloa ei sitten näkynytkään, neljä muuta palloa tosin löytyi etsinnän tuloksena. Pian voisikin lähteä kiertämään seuraavan kierroksen, josko tänä vuonna ehtisi kävellä kentän ympäri hieman viime kautta säännöllisemmin.

Lisäksi tein eilen melkoisen kulttuuriteon, pesin mailojeni gripit. Tällä kaudella pitää muistaa suorittaa tuo ylläpitotoimenpide hieman useammin, samoin lapojen urat yritän muistaa pitää puhtaana mudasta. Täksi kaudeksi vaihdoin hieman pehmoisempiin palloihin kuin viimekaudella ja ainakin alustavasti lähipelituntuma on parantunut. Pitkät lyönnit ovat ehkä hieman lyhyempiä, mutta ainakin toistaiseksi tälläkin pallolla hieman reilut 250m (rullineen) draivini pitäisi olla pituutensa puolesta riittävä, kunhan saisi tarkkuutta lisää, eli eliminoitua puoli-satunnaisen pahan slaissin.

Belek

Elämäni ensimmäinen golf-matka on nyt takana. Mailat säilyivät ehjinä, tuloskortteja täyttyi ja muutenkin oli mukavaa. Titleistin matkasuoja osoittautui toimivaksi ratkaisuksi, kengät kulkivat mukavasti suojan sisäpuolella omissa taskuissaan ja sitä oli helppo kuljetella pitkin lentokenttiä.

Pelit sujuivat vaihtelevasti. Yksi kierros meni jopa 12 lyöntiä alle oman tasoituksen, vaikkei sillä kierroksella onnistunut yksikään lyönti tiiauspaikalta. Yleisesti ottaen koko viikon saldo oli hieman eriskummallinen, mutta kuvaa lähipeliin keskittynyttä talvitreeniä: koko viikon aikana kolmen tai useamman putin griinejä kertyi seitsemän. Osasyynsä toki tuo vaihteleva lyöntitaso kentällä, varsin moni väylä oli muotoa avaus tiiltä 30m, väylälyönti tai kaksi, chippi tai putti, putti.

Rangella löytyi oppitunnin kautta vähän lisää varmuutta rautoihin ja puihin, pari isompaa säätöäkin tuli otettua vastaan. Lähipelialueet olivat hyviä, kolme erillistä treeniviheriötä; puttailuun, chippailuun ja bunkkerilyönteihin oli kuhunkin omansa. Nyt onkin hyvä odotella, että kotikenttä aukeaa ja vuoden kierrokset lähtevät käyntiin.

Suojasäätä odotellessa

Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Samaa ei voi sanoa kuluvasta syys-keväästä, jota on kestänyt jo varsin kauan, ja juuri kun näytti siltä, että pääsisi vihreä nurmen ääreen katsomaan hieman pidempiä lentoratoja, alkoi pakkaskausi ja lumisade. Tätähän ei voi ihminen sietää, vaan jotain on tehtävä; siispä edessä on matka kohti vihreitä viheriöitä ja lumettomia hiekkarantoja.

Golfmatkailussa on pari pientä hankaluutta lajin juuri aloittaneelle: minne vasta-alkajan kannattaa mennä, ja miten mailat saa ehjinä perille? Ensimmäiseen kysymykseen löytyi monia hyviä vaihtoehtoja, ja arvonnan voitti yksi monista Välimeren kohteista. Toinen kysymys onkin jo hankalampi, erilaisia matkasuojia on pilvin pimein. Tarkemmin tuli tutustuttua muutamaan erilaiseen ja erihintaiseen vaihtoehtoon: Champ perusmalli, GO kaksi mallia, Ogio Monster, Wilsonin, TaylorMaden ja Titleistin kevyehköt renkaalliset matkasuojat. Yksi ongelma ilmeni heti: kukaan yhdessäkään liikkeessä ei osannut sanoa kuinka paljon suojat painavat.

Champin perusmalli vaikuttaa varsin karvattomalta karvalakilta. Vetoketjut vaikuttavat epämääräisiltä, pitkä olkahihna vaikutti äärimmäisen epäkäytännölliseltä ja heikolta, eikä bägiä saa sisään ilman apukäsiä. Suojauspuoli vaikuttaa lähinnä roiskesuojalta, mekaaninen suojaus on olematonta. Bägin saa kiinni yhdellä remmillä alapäästään. Suojasta löytyy yksi iso tasku ulkopuolella. Bägin kanssa tämä ei pysy yksin pystyssä. Painoa tällä suojalla on noin 2.5 kiloa.

GOn mallit ovat ominaisuuksiltaan lähes identtisiä, molemmat hieman paremmin pehmustettua kuin Champ. Toisessa mallissa on kantokahvat, toisessa taas saa lapaosaston paremmin kiinni pehmustetulla hässäkällä ja siinä on kaksi vetoketjustoa: iso luukku ja siitä yläosasta aukeava pienempi luukku. Molemmissa bägin saa kiinni kahdella ohuella remmillä alhaalta ja ylhäältä. Taskuja on karvalakkimallissa lähinnä ulkopinnoilla, monivetoketjumallissa pari sisätaskua. Täytettynä pystyssä pysyminen tuntuu arpapeliltä. Molemmat suojat painavat hieman alle 3 kiloa.

Ogio Monster on nimensä mukainen. Tukeva kotelointi, jossa on neljä ulkotaskua, ja kaksi puolikovaa taustalevyä pitävät bägin suojattuna. Taustalevyjen ansiosta draiverin varsinkin tuntuu olevan suojattu, sillä (ainoana löydetyistä suojista) kasattuna ja täytettynä suoja ei juurikaan painu pituussuunnassakaan kokoon. Bägin saa kiinni alhaalta ja ylhäältä kahdella perus-nailonhihnalla ja pikakliksulla, lisäksi lapaosaston saa kiedottua lisäpehmukkeisiin, jotka kiinnittyvät tarranauhalla matkasuojan yläosaan. Tukevan runkorakenteensa ansiosta koteloa on helppo käsitellä, ja pysyy tukevasti pystyssä. Ainoa miinus on suojan paino, 6.5 kg yhdistettynä bägiin, mailoihin ja kenkiin nostaa kokonaispainon 17.5 kiloon, jolloin monen lentoyhtiön 15kg bägiraja paukkuu ja lisäpainomaksua menee parin kilon verran. Tämä vaikuttaa kyllä loistavalta suojalta ainoana ruumaan menevänä matkalaukkuna viikonloppureissulle, sillä jäljellä olevaan pariin kiloon mahtuu jokunen paita ja loput tavarat kulkevat käsimatkatavarana.

Wilson, TaylorMade ja Titleist vaikuttavat lähes identtisiltä ominaisuuksiltaan: hyvä perusrakenne, kahdet kiristyshihnat sisällä, lapalisäpehmike, ja muutama tasku. Kaikki ovat painoltaan noin 3kg luokkaa. TaylorMaden laukussa on ulkoiset kiristyshihnat ja ulkotaskut, Wilson on suurin ja siinä on paras yleispehmustus, Titleistissä kaikki taskut ovat sisäpuolella. TaylorMadessa ja Wilsonissa siirtäminen rajoittuu hinaamiseen, kunnolliset kantohihnat puuttuvat. Wilsonin suuri koko ja ulkoisten kiristyshihnojen puute vaikuttaa hieman hankalasti käsiteltävältä jos sisällä on pieni kantobägi. Näistä vain Titleististä löytyy lisälapapehmike.

Mikään löydetyistä malleista ei oikein ollut täydellinen, mutta sellaisen saisi laittamalla Titleistiin ulkoiset kiristyshihnat ja laittamalla sen yläosaan pienen tausta-/kylkipanssarin suojaamaan varsia pituussuuntaisilta tärskyiltä. Ogio Monsterin tasolle ei minulla ole kuitenkaan tarvetta vielä mennä, mutta toisaalta, jos jonkun mailat maksavat useamman tuhatta euroa, ei pieni lisäpainomaksu välttämättä tunnu niin pahalta. Kovan kotelon suojakykyä Monsteristakaan ei silti saa, joten silloin on paras tehdä uusi vertailu isommista suojista.

Harjoittelua ja pohdintaa

Jostain syystä tuli pidempi tauko harjoitteluun, mutta ei se mitään. Putteri vaikutti yhä lämpimältä, harjoitusviheriöllä sain puttaillen keskiarvoksi 2.1 lyöntiä, chippi+putit 2.2 lyöntiä. Melkoinen ero kyllä loppusyksyn tilanteeseen, jolloin metrin päästä tulos oli keskimäärin 2.5 puttia, nyt metristä 3 puttia 25stä jäi reunalle loikoilemaan. Edes se vähäinen breikki jota harjoitusalueella on tarjota, ei sotkenut yhtä tehokkaasti putteja kuin ennen. Pinta on kyllä nopeampi kuin mikään todellinen kokemani viheriö, joten teoriassa sen vaikutuksesta hitaammilla absoluuttisilla nopeuksilla breikki tulee enemmän peliin.

Nyt odottelen kieli pitkällä tulevaa talvilomaa ja matkaa aurinkoisille golfkentille höyryävien patojen ääreen. Toivottavasti talviharjoittelu ei ole aiheuttanut mitään pahaa satunnaista slaissia tai huukkia,  kun niitä ei oikein hallissa lyöden näe. Luvassa on myös jonkinlaista opetusta tai muuta vastaavaa ohjattua valmennustoimintaa, jota odotan myös mielenkiinnolla.

Ja tuosta aasinsillan kautta onkin hyvä hypätä golf-opetuksen pariin. Parin eri pron kanssa olen ehtinyt juttelemaan niitä-näitä-mukavia ja selkeästi oma hypoteesini aiheesta on varsin hyvä: jokainen ihminen näkee oman kehonsa toiminnan omalla laillaan väärin. Tästä luontainen seuraamus on, että sama neuvova mielikuva ei tuota samaa lopputulosta, jos kehonkuva on sopivasti erilainen kuin neuvovalla taholla, eikä kumpikaan tiedosta tuota eroa. Lisähypoteesini on, että kokenut, osaava pro osaa tulkita opetettavan liikkeistä tuon harhailun ja siten muuttaa tarvittaessa käyttämiään mielikuvaharjoitteita ja -fraaseja sopivaan kuhunkin opetettavaan yksilöön. Fyysisten liikesarjojen opettelussa "works for me" ei ole sopiva slogan valmentajalle, vaikka usein siltä esim. lehtiä selaillessa vaikuttaa. On kaksi täysin eri asiaa kuinka jokin asia toimii, ja kuinka siihen päästään.

Omasta nuoruudestani muistan toimeni junnuvalmentajana pesiksen parissa. Pallon heittäminen suoraan eteenpäin tarkasti yli 30 metrin päähän on hyvin yksinkertainen liikesarja ja mekaanisesti tuo suorite on varsin selkeä. Mutta koska nuorimmalla porukalla ei ollut oikeastaan minkäänlaista kokemusta pallonkäsittelystä ja heittomekaniikasta, ja oma ruumiinkuvakin oli nappulaliigalaisilla, kuten teinijunnuillakin, vähän kateissa, sopivien harjoitteiden ja mielikuvien löytäminen oli joskus työn ja tuskan takana. Samoja ongelmia oli lyönnissä: hyvä, tarkka ja kova lyönti ei perustu nopeaan käsiliikkeeseen, vaan jalkatyöhön, lantio-selkä-hartiakiertoon ja hyvään liikesarjan rytmiin. Kuulostaako tutulta? :-)

First flight

No, wait, 'twas supposed to be first light!

These new entries seem to be coming up with an alarming speed this year, the first quartile isn't over yet and already a second blog post. Anyhow, last night the weather was pretty clear and dark although a bit windy, so it was time to go out and see the world thru a new and inexpensive 102/1000mm refractor.

Mare Serenitatis

O'boy, and see I did. A bit of gazing in the gale force winds revealed a shaking disk that didn't diminish into a point, most likely Mars if I did my math and pointing correctly. I also got to see the Great Orion nebula in all the grayness of low light stargazing. And took a few shots of the moon thru the scope with a hand held camera, as my T2-rings haven't arrived yet.

With the shortest (10mm) ocular plus 2x Barlow the Moon was shaking in the wind, but the few moments of good seeing were astonishing, like hovering a few hundred km above a rolling lunar surface. No wonder people get so carried away with astronomy even as a hobby. I can hardly wait for a high pressure to park itself here and bring calm, clear and cold skies. Especially if the T2-ring would be here, so I could learn more about this thing called astrophotography. A few more skills are still on the to-learn list, such as learning the constellations and star hopping to find the dim deep sky objects with more than just random chance.

Other things that I have planned is to finally update the blog-engine from this ancient MT to something more recent, such as Wordpress or a newer version of MT. Main requirements are ease of use, easy integration with Gallery2 and possibility to update from cellphone with an MMS or e-mail.

Pientä puutyötä

Kaikkea sitä ihminen tekeekin, kuten alustan printterille, kun kaupasta ei löytynyt sopivaa. Pintakäsittely puuttuu vielä ja hintaa on tullut varsin paljon:
- 18x400x800 pyökkilevy 10.45
- 4x parkettipyöriä a 2.75 = 11
- 16mm alumiiniputkea 2.60
- muttereita, lukkoruuveja, aluslevyjä 3.84
- ruuveja 8 kpl (evt hinta)
- Yhteensä noin 30€ plus reilu tunti puun ja alumiiniputken leikkaamista.

Tuohon kun vielä lisää jonkinlaisen pintakäsittelyn puulle, on tuon vekottimen paras kestää kunnossa ja kauan.

Numeroiden historiaa

Golfin uusi sääntökirja sisältää kaikenlaista hauskaa nippelitietoa helposti muistettavassa numeerisessa muodossa, esimerkiksi reiän koko on määritelty olemaan halkaisijaltaan tasan 4 1/4 tuumaa eli 108mm, (joskin teoriassa 107.95mm olisi tarkka mitta) ja syvyydeltään vähintään 4 tuumaa (101.6mm). Pienen hakemisen jälkeen tällekin löytyi historiallinen tausta, Musselburgh'in kentällä kehitettiin ensimmäinen reiäntekokone 1829, ja sen tekemän reiän halkaisija sattui olemaan tuo 4.25". Tämän jälkeen jo vuonna 1891 R&A päätti, että kaikilla kentillä tulisi olla samankokoinen reikä, ja kun nyt joku oli mennyt moisen apulaitteen kehittämään, päätyi R&A tuohon Musselburgh'in reikäkokoon pienen rupattelutuokin jälkeen.

Mutta miksi 4.25 tuumaa? Mitään varsinaista syytä en tähän löytänyt, joskin yleinen arvaus monissa lähteissä on, että kentän tilatessa reiäntekokonetta sattui seppä käyttämään tuon kokoista lähistöllä lojuvaa putkenpätkää. Tuo kyseinen apparaatti on yhä esillä kentän klubitalolla, lähettäkää (hyvä) kuva jos käytte siellä joskus.

Entäs muita mittoja? Pari keskustelupalstaa yritti väittää, ettei tiin mitalle ole rajoituksia, mutta ainakin uudessa 2008-2011 kirjassa määritelmä sanoo, ettei tii saa olla yli 4 tuumaa (101.6mm) pitkä. Mailoille on annettu kaksi mittaa, minimipituus on 18 tuumaa (45.7cm) ja maksimi (paitsi putteri) 48 tuumaa (121.9cm). Lisäksi säännöissä ei löydy kuin viittaus "measured with any club" mailanmitan mittaamisesta. Pallon koolle on ollut kaksi vaihtoehtoa, nykyisin käytössä oleva amerikkalainen vähintään 1.680 tuumaa (42.67mm) ja enintään 1.620 unssia (45.93g), ja brittiläinen vähintään 1.620 tuumaa samalla painorajalla. Brittien pallomääritelmä tehtiin 1921, amerikkalainen pallomääritelmä julkaistiin 1931. Vuonna 1974 The Openissa käytettiin ensikerran suurempaa, 1.680 tuuman palloa ja vuonna 1990 1.680 tuumasta tuli R&An minimihalkaisija.

Lisää tarpeettomia lukuja kirjoittelen joskus kun muistan, jaksan ja/tai ehdin.

Simuloitu kisa

Viime viikonloppuna tuli pelattua koko 18 reikää simuloidulla golf-kentällä. Vaikka opit olivat tuoreessa muistissa edelliseltä kerralta, ei se estänyt tälläkään kertaa hämäämästä paria kertaa näkymättömillä vesiesteillä ja sannoilla. En onneksi ollut ainoa näkymättömiin rajoitteisiin törmännyt, näkymätön outti vei myös muutaman pallon muilta. Puttipeli toimi suht hyvin, nähtäväksi jää kuinka hyvin toimii breakin lukeminen oikealla greenillä. Simuloitujen lyöntien pituudet olivat vähän vaihtelevia, esim yksi hyvä i5 rekisteröityi 20 metrin mittaiseksi, ja yksi kevyen kevyt chippi lensi komeat 30 metriä.

Lisää tätä samaa kamaa

Tuli kokeiltua 9 reiän ajan simulaattorigolffia, ja hauskaa oli kyllä. Tosin yhdessä kohdassa kenttää oli näkymätön 150m pitkä vesieste, jota ei näkynyt väyläkartassa eikä kuvassa, mutta sai syötyä 4 palloa. Onneksi olivat virtuaalipalloja, eikä materiaalihävikkiä tullut tällä kertaa. Sinällään simulaatiogolf ei mennyt huonosti, sillä tuosta huolimatta tulos oli +11. Yksi hyvältä tuntunut drive joka kopsahti kauniisti keskelle kuvaa ja pomppi suoraan takaisinpäin päätyi pullihuukiksi, ilmoitettua mittaa noin 50 metriä. Peliseura (todellinen henkilö, ei virtuaaliseura) löi puolestaan driverillaan pallon ali, ja pallo nousi suoraan lyöntipaikasta kattoon yltämättä edes screenille. Hetken miettimisen jälkeen simulaattori antoi lyönnille mitaksi karvan alle 400 metriä. Puttipeli kulki molemmilla hyvin, yhden 3 putin viheriön sain mahtumaan kun tuli mokattua 20 sentistä, loput pääasiassa yhdellä putilla. Olisivatpa oikeatkin viheriöt tällaisia.

Muuta treenaustakin tuli tehtyä ennen tuota pelisessiota. Pari tuntia tuli haettua pääasiassa hyvää, toistuvaa rytmiä ja rauhallisuutta parilla eri mailalla. Lob-wedgellä täydet swingit tuntuivat oikeastaan kokoajan hyvältä, varsinkin kun kävi lyömässä pehmeämmällä matolla. Jostain syystä ensimmäiset rauta-5 -lyönnit olivat täysin kadoksissa, mutta nekin löysivät paikkansa, ja noin 90% päätyi suoraan pallosta eteenpäin noin 2 asteen sektoriin (vajaa puolimetrinen kaistale, jossa kaksi verkkoa on päällekäin) ja putosivat suoraan alas, eli ei ollenkaan huonosti näin vasta-alkajalle. Viimekauden lopulla raudat olivat jo varsin suoria, joskin kainaloon suunnattuja, ja samaa oli ilmassa ensimmäisissä hallitreeneissä, eli nyt näyttäisi siltä että ainakin hallituissa olosuhteissa (pun intended) lähtökohta vaikuttaa siedettävältä. Mutta koska seinä ja verkko on niin kovin lähellä, ei pallojenkorkeustiedosta ole mitään havaintoa.

Tulin kokeilleeksi myös draiverilla muutaman lyönnin kun oli riittävästi tilaa saada jalat matolle. Onneksi sain vihjeen laittaa tii matolle 1 ja mennä itse keskelle mattoa 2 lyömään. Hiljaa hyvää tulee, nyt tekisi mieli päästä lyömään palloa ulkoilmassa, mutta eipä taida tuolta lumituiskun keskeltä kuitenkaan mitään nähdä. Jostain syystä erillinen puttitreeni jäi tällä kertaa hyvin vähälle, pari kierrosta puttigreenillä kolmella pallolla tuli tönittyä.

Tuli myös huomattua että töissä olisi golf-harrastekerholla pääsy johonkin simulaattoriin, jonka toimintakunto on tosin tuntematon. Mutta pitänee käydä tarkastamassa sekin kapistus, jos vaikka saisi toimistokisan pystyyn ennen kevättä.

Analyyttisyyttä?

Tuli huvin vuoksi kokeiltua oikeankin videokameran kanssa svingin kuvaamista. Hidastuskuva on huomattavasti parempi kuin kännykameran ottaman liikkuva mössö, joskin normaalilla kuluttajatason videokameralla ruutujen määrä sekunnissa on varsin heikko. Jotain tuosta kuvasta kuitenkin näkee, ja ei se ruudulla heiluva heebo ihan niin näytä liikkuvan kuin mitä itse luulen tekeväni. Kukahan siihen kuvaan on oiken eksynyt?

Tietokoneen ruudulta oli helppo katsoa ruutu kerrallaan, ja ainakin bsw:n huipulla osa kropasta näytti olevan jo kadoksissa ja varsinkin hyvin epäkonsistentti peräkkäisten lyöntien välillä. Suunnanvaihto puolestaan oli yllättävänkin hyvä, joskin hieman lisää vauhtia lantioon voisi laittaa. Mailan pään ehtiessä pallolle asti ei kroppa ollut vielä kääntynyt edes likimain samoissa määrin kuin Ernie Elsillä, vaan oli lähempänä tiikerin draivisvingiä.

[kml_flashembed movie="http://www.youtube.com/v/UQ7aIFplQfc" width="425" height="350" wmode="transparent" /]

[kml_flashembed movie="http://www.youtube.com/v/PPnZE3IrHWk" width="425" height="350" wmode="transparent" /]

Joskin, vaikka Elsin svingi on moninverroin kauniimpi ja helpomman näköinen, on 2007 tilastoissa Woods edellä sekä pituudessa (ka 302.4 yrd vs 297.9 yrd, pisimmät 386 yrd vs 410 yrd), että tarkkuudessa (59.83% vs 56.99% väyläosumia). Mutta kuten monessa muussa asiassa olkoon mottoni golfissakin "Tyyli ennen tarkoitusta"; hyvällä ja kauniilla svingillä perus-tuuppari on henkisesti jo askelen edellä kilpakumppaniaan ja klubitasolla sillä voi olla jo merkitystä.

Uusi kausi, uudet kujeet

Vuoden ensimmäinen sisäharjoitus on takana, ja uuden kauden alkua tuskin malttaa odottaa. Puttigreenillä tuli kokeiltua 54 reikää puttaillen reiältä toiselle, matkojen vaihdellessa parista liki kymmeneen metriin ja jonkin verran breakkiakin mahtui matkalle. Vain kaksi reikää vei kolme puttia, muiden viedessä pääosin kaksi. Yhdelläkin putilla meni muutama metrin parin lähestyminen. Viimekauden tähtäysongelman ratkaisu alkaa muotoutua harjoitusten edetessä.

Chippikorit olivat tänään pitkästä aikaa kovilla, pari korillista pallojakin tuli lyötyä lähietäisyydelle, ja virhemarginaali oli tällä kertaa ihan siedettävä. Vaikkei koriin sisään mennytkään kovin montaa palloa, tippui kohtuullisen suuri osa alle puolen metrin päähän. Täysin epäonnistuneita chippejä ei tullut kuin pari, ja täydellä swingillä wedge pysyi varsin mukavasti hyppysissä.

Tuli otettua kännyvideoksikin muutama lyönti, tosin sen kuvantarkkuudella ja päivitysnopeudella ei kovinkaan paljon lyönnistä pysty havaitsemaan. BSW ja loppuasento erottuvat,  mutta siihen se sitten melkein jääkin. Jotain omituista niissäkin kyllä näkyy, eikä paketti näytä siltä miltä luulin sen näyttävän. Pitänee ottaa ensikerralla videokamera jalustoineen mukaan, niin saa paremman version ihmeteltäväksi.