Jostain syystä tuli pidempi tauko harjoitteluun, mutta ei se mitään. Putteri vaikutti yhä lämpimältä, harjoitusviheriöllä sain puttaillen keskiarvoksi 2.1 lyöntiä, chippi+putit 2.2 lyöntiä. Melkoinen ero kyllä loppusyksyn tilanteeseen, jolloin metrin päästä tulos oli keskimäärin 2.5 puttia, nyt metristä 3 puttia 25stä jäi reunalle loikoilemaan. Edes se vähäinen breikki jota harjoitusalueella on tarjota, ei sotkenut yhtä tehokkaasti putteja kuin ennen. Pinta on kyllä nopeampi kuin mikään todellinen kokemani viheriö, joten teoriassa sen vaikutuksesta hitaammilla absoluuttisilla nopeuksilla breikki tulee enemmän peliin.
Nyt odottelen kieli pitkällä tulevaa talvilomaa ja matkaa aurinkoisille golfkentille höyryävien patojen ääreen. Toivottavasti talviharjoittelu ei ole aiheuttanut mitään pahaa satunnaista slaissia tai huukkia, kun niitä ei oikein hallissa lyöden näe. Luvassa on myös jonkinlaista opetusta tai muuta vastaavaa ohjattua valmennustoimintaa, jota odotan myös mielenkiinnolla.
Ja tuosta aasinsillan kautta onkin hyvä hypätä golf-opetuksen pariin. Parin eri pron kanssa olen ehtinyt juttelemaan niitä-näitä-mukavia ja selkeästi oma hypoteesini aiheesta on varsin hyvä: jokainen ihminen näkee oman kehonsa toiminnan omalla laillaan väärin. Tästä luontainen seuraamus on, että sama neuvova mielikuva ei tuota samaa lopputulosta, jos kehonkuva on sopivasti erilainen kuin neuvovalla taholla, eikä kumpikaan tiedosta tuota eroa. Lisähypoteesini on, että kokenut, osaava pro osaa tulkita opetettavan liikkeistä tuon harhailun ja siten muuttaa tarvittaessa käyttämiään mielikuvaharjoitteita ja -fraaseja sopivaan kuhunkin opetettavaan yksilöön. Fyysisten liikesarjojen opettelussa "works for me" ei ole sopiva slogan valmentajalle, vaikka usein siltä esim. lehtiä selaillessa vaikuttaa. On kaksi täysin eri asiaa kuinka jokin asia toimii, ja kuinka siihen päästään.
Omasta nuoruudestani muistan toimeni junnuvalmentajana pesiksen parissa. Pallon heittäminen suoraan eteenpäin tarkasti yli 30 metrin päähän on hyvin yksinkertainen liikesarja ja mekaanisesti tuo suorite on varsin selkeä. Mutta koska nuorimmalla porukalla ei ollut oikeastaan minkäänlaista kokemusta pallonkäsittelystä ja heittomekaniikasta, ja oma ruumiinkuvakin oli nappulaliigalaisilla, kuten teinijunnuillakin, vähän kateissa, sopivien harjoitteiden ja mielikuvien löytäminen oli joskus työn ja tuskan takana. Samoja ongelmia oli lyönnissä: hyvä, tarkka ja kova lyönti ei perustu nopeaan käsiliikkeeseen, vaan jalkatyöhön, lantio-selkä-hartiakiertoon ja hyvään liikesarjan rytmiin. Kuulostaako tutulta? :-)
No comments:
Post a Comment