2008-07-04

Svengaavaa svingiä

Imatra Big Band Festareiden yhteydessä oli hyvä mennä tutustumaan myös Imatran golfkentään. Aamu valkeni hieman sateisena, mutta pilvet väistyivät sopivasti ennen tiiaikaa. Kenttä oli kaatosateiden jäljiltä paikoin lainehtiva, mutta vesi ei juuri päässyt häiritsemään peliä ennen väylän 11 vesiestettä. Etu-9 meni varsin tulosta katsoen varsin mukavasti, huonoin tulos oli tuplabogi, paras tosin oli bogi. Kun tuon yhdistää varsin hyvin menneeseen lähipeliin ja useisiin yhden putin griineihin on helppo päätellä, ettei väyläpeli mennyt tällä kertaa aivan putkeen. Kaikki lyönnit päätyivät etu-9n aikana kyllä väylälle tai sen välittömään läheisyyteen kevyeen raffiin, yhtään palloakaan en onnistunut kadottamaan tuloksena kiitettävät 49 lyöntiä.
Taka-9 olikin sitten oma lukunsa. 10-väylä alkoi komealla hookilla Outiin, juuri yksikään minkäänlainen lyönti ei tuntunut löytävän osoitettaan, avaukset sinkoilivat mihin sattui. Rautalyönnit olivat vähän mitä sattui ja hyvän tuntuiset osumatkin jäivät kovin lyhyiksi. Lähipeli tökki urakalla, "parhaana" suorituksena ainoan suht hyvin menneen väylän triplabogi viidellä putilla. Lopputulos taka-9ltä olikin 67, eli kaksi enemmän per väylä kuin etu-9...
Pitänee mennä hakaamaan taas rangelle muutama sata palloa ennen seuraavaa kierrosta, josko kadonnut svingi löytyisi jostain.

No comments:

Post a Comment